Sateinen sää ja huono tiedostus karsi yleisöä
Aktiva 99 - harrastemessut
Jani Helander

Lauantaina 28.8. vietettiin Riihimäellä lajimarkkinoita, johon myös oma yhdistyksemme osallistui tähän asti laajimmalla näyttelyosastollaan. Aktiivinen vapaa-aika -messujen sarjaa jatkanut tapahtuma järjestettiin Riihimäen Urheilutalon ympäristössä. Niin Pohjolanrinteen koulun piha kuin Urheilutalokin olivat täynnä eri riihimäkeläisten, lähinnä liikunta ja urheiluseurojen esittelypisteitä.

Mukana menossa olivat Markku, Jorma sekä Jani sekä heidän omaa kalustoaan. Jani oli lisäksi suunnotellut yhdistyksen esittelytekstejä sekä omaa valokuvanäyttelyään päivätaivaan ilmiöistä. Yhdistyksen iso putki oli koko alan valmiudessa mahdollisen aurinkonäytöksen toivissa, mutta sen vertaa ei tapahtuman aikana pilvisyys repeillyt.

Tiedostus ontui

Yksi harmittava seikka tapahtumassa oli tiedotuksen täydellinen puuttuminen. Miten kaupunki voi odottaa ketään tulevan tapahtumaan jos kaupunkilaiset eivät saa siitä tietää? Monet näytteilleasett ajat kuten tähtiharrastajat olivat panostaneet useita työtunteja osastojaan viimeistellen. Harmitti, että tämä kaikki osin sydänverelläkin tehty työ meni periaatteessa hukkaan. Esimerkiksi omalle yhdistyksellemme tämä olisi ollut vähän niinkuin näytönpaikka, varsinkin kun kalustoa oli koossa jo reilusti enemmän edelliskertaan vuoden -96 tapahtumaan verrattuna.

Siksi mitään hienompia kuten tietokoneita, televisioita, videoita tai diaprojektoreita ei mukaan otettu. Tosin ei tämäkään tilaisuus aivan harakoille mennyt; uusia asioit a ja parannuskeinoja tuli vastaan ja niistä otti taas opikseen tulevia näyttelyitä varten. Monia hyviä puoliakin Urheilutalon aula tarjosi: Ihmiset kulkivat mennessään saliin osaston ohi ja mielenkiinto heräsi laitteistomme luomaan ihmetykseen. Suurin kiinnostuksen kohde oli suurputkemme pää peili, johon katsottuaan ihmiset hämmästyivät nähdessään sieltä oman kuvansa - tosin suurempana. Ja kun vielä julisteet sai ripustettua naulakoihin, paperit sermiin ja valokuvat lasi-ikkunaan, jäi tapahtumasta positiivinen fiilis.


  Etusivulle