LOHJAN URSA r.y.


TÄHTITORNIT


Lohjanharju eli Lohjanselkä on Salpausselän läntinen osa, korkeusero Lohjanjärven pintaan on suurimmillaan 85 metriä. Talvisodan alussa ilmavalvonnan keskeisin paikka Lohjalla oli harjulla sijainnut 25 metriä korkea näkötorni. Harjulla sijainneesta tornista oli esteetön näköala kymmenien kilometrien päähän. Tämän ansiosta viholliskoneiden tulo havaittiin lohjalla hyvissä ajoin. Suosittuja pommitus kohteita lohjalla olivat sementti tehtaat.
Selkeästi ympäristöään korkeampi torni oli myös hyvä maamerkki viholliskoneille ja ilmahälytysten ja pommitusten lisääntyessä kauppalanhallitus päätti räjäyttää tornin. Räjäytys tapahtui karkauspäivänä, vain muutama viikko ennen talvisodan päättymistä. Jos torni seisoisi vielä paikallaan tarjoaisi se hienot näkymät lohjanjärvelle ja läntiselle uudellemaalle.
Arvo Tolosen johdolla muutama lohjalainen tähtiharrastaja alkoi talkootyönä rakentamaan tähtitornia näkötornin paikalle. Talkootyöllä ja pienillä avustuksilla Ursa Major saatiin tehtyä ja avajaisia juhlittiin 1957.
URSAMAJOR

Ursa Major sijaitsee kaupungin keskustassa ja sen viereen onkin rakennettu monipuolinen liikuntakeskus, Neidonkeidas. Keskustan valosaasteen vuoksi vain kirkkaimpien kohteiden havainnointi on mahdollista. Nykyään Ursa Majorissa järjestetään pimeään vuodenaikaan kuu- ja planeetta näytöksiä. Lohjan Ursan näytännöt ovat aina vetäneet paikalle runsaasti kiinnostunutta yleisöä. Kaikki tapahtumat ovat yleisölle maksuttomia, joten henkilö- ja kannatusjäsenmaksut sekä talkooapu otetaan kiitollisuudella vastaan.





URSAMINOR

30 vuotta Ursa Majorin valmistumisen jälkeen juhlittiin yhdistyksen toisen tähtitornin avajaisia.
Vuonna 1987 lohjan aseman vesitornin ylätasanteelle valmistui kevytrakenteinen tähtitorni, Ursa Minor. Ursa Minor on ollut edeltäjäänsä suositumpi, valosaasteen määrä on huomattavasti pienempi, tornin korkeus perustuksista on 32 metriä. Viereen avattu lempolan kauppakeskus ja vierestä menevä Turku-Helsinki moottoritie ja lohjan eritaso liittymä Ursa Minorin viimeisinä vuosina valosaastetta huomattavasti. Ursa Minor poistettiin lopullisesti käytöstä vesitornin remontin yhteydessä 2016 keväällä.






Molemmat tornit tarvitsevat kunnostusta.

Talkoisiin halukkaat voivat ottaa yhteyttä yhdistyksen toimihenkilöihin.
Tehtyä ja tulevaa talkootyötä:
Ursa Majorin alatasanteen lattia uusittiin kesällä 2007 paremman odotustilan järjestämiseksi näytöksiin osallistuvalle yleisölle. Oven yläpuolelle kiinnitettiin uusi nimikyltti. Kupolin pyöritystä pitää kehittää, tällä hetkellä pyöritys raskasta ja on yksin mahdotonta rakenteiden joustamisen vuoksi.
Myrsky riepotteli Ursa Minorin peltejä helmikuussa 2007. Repeytynyt kulma vahvistettiin ensiapuna niiteillä ja reikänauhalla.
Kesällä 2010 Ursa Minoria kunnostettiin talkoo voimin.