Jättiläisplaneetat

Kirkkonummen Komeetan esitelmäsarjassa oli tällä kertaa vuorossa professori Kari Lumme Helsingin yliopiston Tähtitieteen laitokselta. Hän esitelmöi Jättiläisplaneetoista. Esitelmää kuulemassa oli 55 henkeä. Esitelmän rahoitti Helsingin yliopiston Vapaan sivistystyön toimikunta.

Esitelmöitsija kertoi aluksi, että 30 vuotta sitten hän teki väitöskirjan Saturnuksen renkaista. Niistä ajoista on paljon muuttunut. Planeettojen kohdalla ennenkaikkea luotainten avulla teoriat voi tarkistaa paikan päällä!

Esitelmän aiheena oli jättiläisplaneetat. Niitä sanotaan myös joviaanisiksi eli jupiterinkaltaisiksi planeetoiksi. Aurinkokuntamme jättiläisplaneetat ovat Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus. Ne ovat aivan erilaisia kuin maankaltaiset planeetat, ne ovat paljon suurempia, ne ovat suurimmaksi osaksi nestemäisiä, niillä on paljon kuita ja renkaat ympärillään.

Ensiksi luennoitsija käsitteli sitä, onko Pluto planeetta. Viime vuosinahan aurinkokunnan ulko-osista on löytynyt hyvin paljon pikkuplaneettoja, juuri sieltä missä Plutokin on. Tähtitieteilijät eivät ole riistämässä Plutolta planeetan arvoa, kun se kerran on sille annettu.

Aurinkokunnan ulko-osista on löytynyt suuri määrä uusia planeettojen kuita, useimmat kyllä hyvin pieniä. Tässä ovat erityisesti kunnostautuneet avaruusluotaimet Voyager 1 ja 2.

Jupiter, suurin planeetta

Aurinkokuntamme suurin planeetta on Jupiter. Sen massa on yli 300 kertaa Maan massa, mutta sittenkin vain tuhannesosa Auringon massasta. Jupiterin massa on 2,5 kertaa niin suuri kuin muiden planeettojen massat yhteensä. Jupiter koostuu pääasiassa vedystä ja heliumista, joita on samassa suhteessa kuin Auringossakin. Jupiterin keskitiheys on 1,3 grammaa kuutiosentissä.

Kaikkiaan neljä luotainta on ohittanut Jupiterin: Pioneer 10 vuonna 1973, Pioneer 11 seuraavana vuonna ja Voyager 1 ja 2 vuonna 1979. Vuonna 1995 Jupiteria kiertämään asettui Galileo-luotain, joka välitti tietoja lähes viiden vuoden ajan.

Jupiterin ekvaattorin suuntaisesti kulkevat vaaleat vyöhykkeet ja tummat tai punaruskeat vyöt ovat pysyviä pilvimuodostelmia, joiden leveys ja värit kuitenkin hieman muuttuvat ajan mukana.

Suuri punainen pilkku on valtava hurrikaani. Sen pituus on 30-40000 kilometriä ja leveys 14000 km. Punainen pilkku havaittiin jo 1600-luvulla. Jupiterissa on myös muita pilkkuja, mutta ne kestävät korkeintaan muutamia vuosia.

Jupiterin lukuisista kuista vain neljä on suuria, jotka jo Galileo Galilei löysi vuonna 1610. Sisin Galilein kuista, Io, on hieman omaa Kuutamme suurempi. Ion pinta muistuttaa punaista pitsaa. Se on jatkuvassa käymistilassa. Vuorovesivoimat pitävät yllä Iossa voimakasta tulivuoritoimintaa.

Europa-kuu on jääpintainen, tasainen kappale. Sen pinnassa risteilee lukematon määrä tummia juovia, jääkuoressa olevia halkeamia.

Ganymedes on aurinkokuntamme suurin kuu. Sen läpimitta on 5300 km, joten se on suurikokoisempi kuin Merkurius-planeetta. Seuraava kuu on Callisto, joka on täpötäynnä kraatereita.

Viidenneksi suurin kuu, Amalthea, on parinsadan kilometrin kokoinen. Se on punaisin kappale.

Jupiterin renkaat löytyivät yllättäen vuonna 1979 Voyager 1 -luotaimen ottamasta kuvasta. Rengas on hyvin himmeä ja se koostuu hyvin pienistä hiukkasista.

Rengasplaneetta Saturnus

Saturnus on toiseksi suurin aurinkokuntamme planeetoista. Sen tiheys on planeetoista pienin, vain 0,7 grammaa kuutiosentissä. Sen läpimittä on noin kymmenen kertaa maapallon läpimitta ja massa 95 kertaa Maan massa. Se pyörii nopeasti, noin kymmenessä tunnissa samoinkuin Jupiterkin.

Saturnuksen renkaat ovat ylivoimaisesti suurimmat ja kirkkaimmat. Ne havaittiin jo 1600-luvulla. Ne ovat hyvin ohuet, niiden paksuus on vain muutama kymmenen metriä. Leveyttä renkailla on yli 70000 km.

Uloimmat planeetat

Uranuksen löysi William Herschel sattumalta vuonna 1781. Planeetan halkaisija on 52000 km ja tiheys 1,1 grammaa kuutiosentissä.

Uranuksen renkaat löydettiin vuonna 1977 tähdenpeiton yhteydessä. Tähti peittyi ylimääräisesti ennen ja jälkeen pimennyksen. Sittemmin renkaat on myös valokuvattu Maasta käsin. Voyager 2 otti niistä vuonna 1986 runsaasti kuvia.

Neptunus on varsin tarkalleen Uranuksen kokoinen. Neptunus löydettiin vuonna 1846 ranskalaisen Le Verrierin tekemien laskujen perusteella. Myös englantilainen John Adams oli samaan aikaan tehnyt vastaavat laskut.

Voyager 2 -avaruusluotain ohitti Neptunuksen vuonna 1989, ja löysi siltä varsin mielenkiintoiset renkaat. Ne heijastavat valoa hyvin heikosti.

Pluto on ainoa planeetta, jonka luona avaruusluotain ei ole käynyt. Pluton löysi Clyde Tombaugh vuonna 1930.

Pluton kuun Charonin löysi James Christy vuonna 1978 Maasta käsin otetuista valokuvista. Pluton läpimitta on 2245 km ja Charonin 1192 km. Charonin massa on peräti noin 10 % Pluton massasta. Plutolla on hyvin ohut ilmakehä, joka koostuu pääasiassa metaanista.

Seuraava Komeetan järjestämä esitelmä on keskiviikkona 16.1. klo 18, jolloin fil. tri Jukka Piironen kertoo maankaltaisista planeetoista. Esitelmä on Kirkkonummen koulukeskuksen Kirkkoharjun koulun auditoriossa.

Seppo Linnaluoto

Professori Kari Lumme työhuoneessaan Helsingin yliopiston Tähtitieteen laitoksella.