Kokkolan Capella logo 13.9.1999 Jupiter
Halkaisija: 143 000 km
Pyörähdysaika: 19 t 50 min
Kiertoaika: 11 v 315 vrk
Etäisyys auringosta:778 milj. km
Kuita: 16

Kuuhavainto venäläisellä 500 mm-peiliobjektiivillä

Viime vuoden puolella näin paikallisen valokuvausliikkeen näyteikkunassa mielenkiintoisen näköisen kapistuksen; venäläisen MTO-merkkisen 500-millisen peiliobjektiivin. Sen jälkeen kiertelin useamman kerran sitä katselemassa ja samalla mietin että olisikohan tuollaisesta myös tähtiharrastuksen apuvälineeksi.
Niinpä kerran sitten astuin sisään liikkeeseen ja pyysin putkea nähtäväkseni. Ihastuin heti putken näppärään kokoon (peili sen tekee) ja tukevaan neuvostotekniikkaan (?). Lisäargumenttejä ostamiselle löytyi kun myyjä kertoi että varsin monet olivat jo käyneet putkea kyselemässä. Kun hintakin oli mielestäni varsin edullinen (500 mk) tein sitten samantien kaupat. Putken jatkeeksi olisi ollut tarjolla myös Praktica-kamera (myöskin 'taattua' itälaatua), jonka etuna olisi ollut ns. praktica-kierre eli m42 johon putkikin olisi sopinut. En sitten kuitenkaan rahapulassa sitä silloin ostanut, koska ajattelin että voisin testata putkea ensin isäni Prakticalla. Myöhemmin liikkeen Prakticaa kysellessäni se olikin jo mennyt :(Kuu kuvattuna 500mm peiliobjektiivilla

Ohessa oleva kuukuva on sitten kuvattu ylläkerrotulla yhdistelmällä. Mukana kuvaustapahtumassa on ollut myös jonkinvärinen suodatin, joka putken mukana tuli.
En vaan kyllä kuollaksenikaan muista mikä koska kuvaamisesta on niin kauan (filmi jäi vajaaksi ja siihen otettiin myöhemmin kaikennäköistä muuta ja...no kehitys tapahtui vasta viime viikolla). Edellä kerrotusta syystä en myöskään enää muista kuvauspäivää saati valotusaikaa. Haarukoin niitä ja arvelisin että aika on ollut 1/500 tai 1/250-sekuntia. Aukkohan tuossa putkessa on kiinteä f/8, joten peilin halkaisijaksi tulee noin 60mm.
Kuvasta voi myös arvioida minkäkokoiselta seuraava auringonpimennys Turkissa tulee tuolla putkella näyttämään (kuuhan on 'samankokoinen' kuin aurinko)...

Ajatuksena on vielä jonain päivänä tehdä putkesta myös visuaalinen havaintoväline jahka saan hankittua siihen okulaarisovittimen ja jonkin okulaarin.
Teknofokus näitä Helsingissä myy, mutta jos joltain löytyy köyhälle tähiharrastajalle tarjota sovitinta ja varsinkin okulaaria sopuhintaan, niin ei muuta kuin yhteyttä sivuntekijään.

Paluu ilmoitussivulle