Helsinki-Espanja all night long - ilta Antareksen kanssa

Kolme viikkoa oli jo kulunut interreilatessa ja kolme viimeisintä päivää
niistä Madridissa, Espanjan majesteetillisessa pääkaupungissa liki +40°C
asteen helteessä. Tarkoitus oli jatkaa matkaa ja käydä vielä
Lissabonissa ja ottaa sinne päivän ainoa suora junayhteys,
yöjuna, mutta kuinkas ollakaan, asema oli tupaten täynnä ihmisiä.

Kahden tunnin jonotuksen jälkeen selviää, että Espanjassa on alkanut
linja-autolakko ja sitäpaitsi nyt on 1. heinäkuuta lauantai, ja näköjään
usealla madridilaisella alkaa hyvin ansaittu kesäloma. Mitä? Eikö se
olekaan elokuu se etelä-eurooppalaisten lomakuukausi? Ei kai sitten,
puoli Madridia on ängennyt Chamartinin asemalle... Lissabonin junat on
varattu useaksi päiväksi eteenpäin, ja niin on kaikki muutkin kaukojunat
full booked. Viikonpäästä pitäisi olla jo takaisin junailtuna Suomeen...
Maksan sata markkaa ensimmäisen luokan istumapaikasta, jonka onnistun
saamaan pohjoiseen vievään yökaukojunaan.

Turha uneksia ensimmäisen luokan suomasta luksuksesta ja väljyydestä.
Vaunu on täpötäynnä viimeistä paikkaa myöten. Junamatka alkaa käytävällä
seisten, joku meksikolainen seurue on vallannut varaamani paikan
väittäen, että minun paikka on heille varattu. Tiedän olevani
oikeassa, mutta annan konduktöörin sanoa sen heille "en español".

On keskiyö, juna kiitää Madridin esikaupunkien läpi ja pysähtyy silloin
tällöin aavemaisten pikkukaupunkien asemilla. On pilkkopimeää ulkona, yö
on selkeä. Junanvaunussa on hiljaista, matkustajat yrittävät torkkua ja
nuokahtelevat.

Valot sammutetaan vaunusta. Istun ikkunapaikalla ja painan kasvoni lasia
vastan. Miten upea tähtitaivas onkaan, aivan pikimusta, seeing on
loistava ja tähdet loistavat niin kirkkaina ja niitä näkyy paljon!
Linnunrata näkyy aivan selvästi. Tätä ei saa missata! Nostan rinkan
tavarahyllyltä, ja lähden junan eteiseen odottelemaan seuraavaa asemaa.
Voinhan hypätä aamulla johonkin toiseen pohjoiseen vievään junaan, kohti
Ranskaa.

Pian juna pysähtyykin ja hyppään pois. Ihmettelen valosaasteen vähyyttä
näissä Vanhan Kastilian ylängon taajamissa. Sopii minulle! Lähden
kävelemään rinkka selässä asemalta poispäin. Ilma on mukavan lämmin
vieläkin. Pian löydänkin sopivan paikan, johon voin asettautua
ihmettelemään taivasta.

Taivaanpallon liike konkretisoituu minulle eri latituudilta katsottuna.
Tutut tähdet ja tähtikuviot ovat selvästi eri asemissa. Sitten keskityn
siihen, mitä ei kotikonnuilla näe: Jousimiehen ja Skorpionin näyttävät
tähdistöt ovat jo nousseet korkealle. Voi miten kauniita nuo tähdistöt
ovat! Skorpionin sydän on punainen, ja hahmotan ihan selvästi
Jousimiehen teekannumaisen kuvion. Ja Linnunrata on sakea.

Muistan, että Linnunradan ydin on Jousimiehen tähdistön kohdalla. Kaskas
sirittää jossain. Tämän rauhan ja seesteisen tunteen säilön yhtenä
hienoimmista matkakokemuksista! Mietin sitä, kuinka kotikonnuilla on
vasta viikko juhannuksesta, ja taivaan yöllisen sironnan läpäisee
vain kirkkaimmat tähdet, kuten kesäkolmion trio. Ihmeellistä!

Jo Dresdenissä Saksassa pari viikkoa ennen tätä olin ihaillut yötaivasta
ja erottanut Antareksenkin, mutta vasta täällä olin sellaisissa
olosuhteissa, että jopa Linnunrata erottui loistavasti.

* * *

Antaresta ihaillessani muistelin ensimmäistä kohtaamistani Skorpionin
sydämen kanssa. Se oli vuonna 1997. Oli huhtikuun puolivälin tienoo ja
olin Helsingissä käymässä. Olin jo jonkin aikaa tutkinut asiaa, että
voisiko Suomesta käsin nähdä Skorpionin Antareksen, ja olin yrittänyt
etelä-pohjanmaalla löytää sellaista aakeeta laakeeta, jossa sen voisi
teoriassa horisontissa väreilevänä nähdä tai ainakin Vaasan saaristossa
merihorisontissa.

En onnistunut siinä, mutta nyt olin Helsingissä ja Kari Kailan
tähtioppaasta olin tutkinut, että Skorpioni kerkiäisi nousta
etelätaivaalle sopivasti vielä ennen auringonnousua. Oli tulossa selkeä
yö. Istuin ystäväni kanssa eiralaisessa pubissa, josta lähdimme
puolenyön jälkeen tallustelemaan kohti tähtitornenmäkeä Kaivopuistoon.

Hytisimme graffitien peittämän Ursan tähtitornin kupeessa, ja katsoimme
valosaasteen haalistamaa helsinkiläistä taivasta. Jo loittoneva komeetta
Hale-Bopp oli jossain luoteis-pohjoistaivaalla. Vilkuilimme kelloa.
Povitaskuun varattu lämmike, valkoviinipullo, alkoi uhkaavasti huveta.

Kiikaroimme etelätaivasta meren yllä. Sen olisi pitänyt jo nousta!
Näkyvyys oli melko hyvä, kiikarilla näkyi jopa Eestin rannikon valoja,
jopa eteläisen naapurivaltion rantatiellä näkyi siellä ajavien rekkojen
valoja... vai oliko viinien huumaa...?!!

Uudelleen ja uudelleen tarkistin ja navigoin taivaalla Tähtioppaan
avulla. Viimein hahmotin kolme tähteä skorpionimaisessa muodostelmassa.
Noitten täytyy olla ne skorpionin sakset ja pää!

Nyt ei enää tuntunut kylmä eikä nälkä. Ja pian odotus palkittiin,
Antares oli yhtäkkiä siinä missä sen pitääkin, hehkuvana ja punaisena
sykkien dramaattisen skorppioonimaisesti ilmakehän levottomuudessa meren
yllä! Yöllinen odottelu sai palkintonsa, kun sain tämän eksoottisen
kohteen bongattua!!!!!! Sitten alkoikin jo aamun sarastuksen ensimmäiset
merkit itäisellä taivaalla.

Lähdimme Kaivopuistosta keskustaan kävellen, Ateneumin kulmilta
grillistä syötävää, ja taksilla sadan markan kyyti lähiöön nukkumaan
väsyneenä, kylmettyneenä mutta erittäin onnellisena!

Paluu ilmoitussivulle