Tähtitieteen ja tähtiharrastuksen vuotuinen yleisötapahtuma Tähtipäivät järjestetään Turun yliopiston Tiedekeskus Tuorlassa Kaarinassa 23.-24.3.2019.

Tähtipäivät on Tähtitieteellinen yhdistys Ursan tähtitiedettä ja tähtiharrastusta esittelevä yleisötapahtuma, joka on järjestetty lähes vuosittain jo vuodesta 1971 lähtien. Tänä vuonna Tähtipäivien paikallisina järjestäjinä toimivat Tiedekeskus Tuorla, Turun Ursa ja UrSalo.

Viikonlopun ohjelmassa on runsaasti erilaisia tähtitieteeseen liittyviä esitelmiä mm. useilta Tuorlan omilta tähtitieteilijöiltä ja tietokirjailija Markus Hotakaiselta, planetaarionäytöksiä lähes taukoamatta, tiedetyöpajoissa mm. nestetyppijäätelön valmistusta, kierroksia Tuorlan observatoriolla ja näyttelyjä esimerkiksi Tuorlan historiasta. Varaslähtö tapahtumaan otetaan jo perjantaina Turun keskustassa Panimoravintola Koulussa, kun taas lauantaina on perinteinen Tähtipäivien illanvietto, johon kokoontuu tähtiharrastajia ympäri Suomen.

Tiedekeskus Tuorla on tullut suuren yleisön tietoisuuteen Tuorlan observatoriona, jonka suomalaisen tähtitieteen suurnimi Yrjö Väisälä perusti 1950-luvulla. Tähtipäivillä perehdytäänkin nykytieteen saavutusten lisäksi myös suomalaisen tähtitieteen historiaan ja Väisälän perintöön.

Tapahtuma on kävijöille ilmainen, mutta planetaarioon ja työpajoihin on pieni pääsymaksu.

Tervetuloa Tuorlan Tähtipäiville 23.-24.3.2019


Tiedekeskus Tuorla
&
Turun Ursa r.y.


tahtipaivat2019@gmail.com