Ursa   Viestintä   Listat   ilmakeha-l   ~   Etusivu   Haku   Uudet sivut  

 

ilmakeha-l [ät] ursa.fi

viestiarkisto

Tämä ilmakeha-l [ät] ursa.fi-listan viestiarkisto. Huomaa, että voit vastata viesteihin tältä sivulta ainoastaan, jos olet jo liittynyt listalle.

» halo-l [ät] ursa.fi -arkisto (1996-2005)
» ilmakeha-l [ät] ursa.fi -arkisto (1997-2005)

» Listan/viestin loppuun

 

Päiväysnäkymä Ketjunäkymä Aihenäkymä Kirjoittajanäkymä

Kirjoittajan mukaan: Jari Luomanen (jari.luomanen_at_hidden_email_address.net)
Päiväyksen mukaan: 05.09.2009

  • Lähtökohtia ***

Luomukuva, aito kuva, käsittelemätön kuva - rakkaalla ajatuksella on monta nimeä ja nämä termit putkahtelevat keskusteluun aina silloin tällöin. Syynä tähän on se, että digiaikana halo- ja muiden taivaan ilmiöiden kuvien tallentamiselle on auennut valtaisa kirjo erilaisia tekniikoita, joiden avulla taivaalla näkyneet halot saadaan kauniimmin tai tarkemmin näkyviin.

Jos puhumme esimerkiksi haloista, lähtökohta on se, että auringon halot näkyvät kuvissa heikommin kuin silmin - saati peilin avulla - havaittuna. Kuun halot ja useat lamppuhalot (mutta ei esimerkiksi merkillisen yleinen irtokiteinen Moilanen) näkyvät taas kuvissa paremmin kuin paljaalla silmällä. Lisäksi kuvan tallentuminen tuottaa lähtökohtaisesti niin erilaisen lopputuloksen kuin silmin tehtävä havainto, että näiden kahden täydellinen yhteensovittaminen on vähintäänkin erittäin haasteellista. Niinpä keskityn nyt tässä avauksessa keskustelemaan lähinnä valokuvien standardisoinnista enkä kuvien suhteesta visuaalihavaintoon.

Ennenkuin mennään itse referenssikuvan tai "standardin" määritelmiin, voisin todeta, että tarve tällaiselle standardille tulee erityisesti syntymäisillään olevan havaintotietokannan myötä. Olisi hienoa, jos jokaisesta kuvatusta havainnosta (ei nyt siis välttämättä jokaisesta 22r:n pätkästä) olisi saatavilla kuvaajan loppuun saakka hieromien kauniiden / usmattujen kuvien ohella ns. referenssi eli verrokkikuva. Tämän lisäksi moni tuntuu kaipaavan sellaista muutenkin. (Itselleni harrastuksen tärkeimpiä tavoitteita ovat nimenomaan näiden luonnonilmiöiden kompleksisuuden ja kauneuden tuominen esiin niin hyvin kuin suinkin osaan. Toki tieteellisillä foorumeilla, kuten viime kesän suurta pyranäytelmää kuvanneessa journaali-artikkelissa - täytyy sitten esittää myös yksittäisiä ruutuja, eräänlaisia referenssikuvia siis. Ja muuallakin tarpeen mukaan).

  • Kuvan rakentuminen - optiikka, kameran asetukset, jälkikäsittely ***

Taivaalla havaitaan valoilmiö ja siitä otetaan kuva, joka myöhemmin julkaistaan verkossa ja mahdollisesti havaintotietokannassa. Jokainen on luonnollisesti vapaa (ja on myös erinomaisen suositeltavaa) tallentamaan niin monen sadan ruudun pinon niin monilla asetuksilla kuin haluaa. Mutta jos ajattelemme nyt referenssikuvan ajatuksen mielessä pitäen yksittäisen kuvan rakentumista, niin siihen vaikuttava väliotsikossa mainitut tekijät: optiikka, kameran asetukset ja jälkikäsittely. Käyn nämä tilan säästämiseksi aivan pähkinänkuoressa läpi.

  • Optiikka. Mitä laajakulmaisempi näkymä tallennetaan, sitä selkeämpiä laajojen ilmiöiden piirteet pääsääntöisesti ovat. Laaja kuvakulma, vaikka täysi 180-asteen ympyrä, kompressoi taivaanpallon näkymiä ja tuottaa kuvan, josta on helpompi hahmottaa vaikkapa himmeitä halomuotoja. Toisaalta pienissä haloissa kuten 9-asteen sivuavissa ja perheelioissa pidempi polttoväli on eduksi. Ja tietysti kallis laatuoptiikka piirtää vastavalotilanteissa ja muutenkin merkittävästi kontrastikkaampaa jälkeä kuin markettikameroiden peruslasit.
  • Kameran asetukset. Jos kamera tallentaa kuvan jpg-muodossa, se tekee tallentuvalle kuvalle koko joukon laskutoimituksia, joita käyttäjä ei voi jälkeenpäin muuttaa. Keskeisimpiä lopputulokseen vaikuttavia tekijöitä ovat: 1) valkotasapaino, 2) värikylläisyys eli saturaatio, 3) kontrasti, 4) terävöitys. Jos taas kuva tallennetaan RAW-muodossa (etupäässä digitaaliset järjestelmäkamerat), käyttäjä voi määrittää nämä asetukset parhaalla mahdollisella tavalla tietokoneen äärellä. JPG-kuva on lisäksi bittisyvyydeltään 8-bittinen kun taas RAW-tiedosto on kamerasta riippuen 12-14 -bittinen. Tämä vaikuttaa jälkikäsittelyn mahdollisuuksiin, mutta en käsittele sitä tässä yhteydessä sen laajemmin. Lisäksi valotuksen asetukset vaikuttavat syntyvään kuvaan merkittävästi. Automaattivalotuksella ja automaattisella valkotasapainolla ei useinkaan päästä parhaaseen lopputulokseen.
  • Jälkikäsittely. RAW-tiedostojen käsittely vastaa kameran omia keskeisimpiä (ks. yllä) asetuksia, joskin käsittelymahdollisuudet ovat paljon monipuolisemmat. Tämän lisäksi ilmakehän ilmiöiden kuvaamisessa merkityksellisiä jälkikäsittelyn muotoja ovat pinoaminen, laajasäteisen USM-suodattimen käyttö, levels- ja curves -säädot sekä joukko muita kuvankäsittelyn tapoja. Näillä voidaan vaikuttaa kohteen erottumiseen taustataivaasta. Harvalla nykyisellä digikameralla saa yhtä näyttävää jälkeä "suoraan kamerasta" kuin aikanaan vaikkapa Fuji Velvia -filmille kuvatessa. Jälkikäsittely on kunnianhimoisemmalle kuvaajalle itsestäänselvyys ja normaali osa nykypäivän ammattimaista tai muutoin vihkiytynyttä valokuvausta.
    • Referenssikuvan määritys ja sen haasteet ***

Edellä olevasta voidaan jo nähdä, että yhtenäisen referenssikuvan määrittely ei ole yksinkertainen asia. Määritelmiin on pakosti jätettävä vapausasteita, jotta kaikki voivat omalla laitteistollaan tuottaa käyvän verrokkikuvan. Kerrataanpa ensin kuviin vääjäämättä eroja tuovia tekijöitä:

  • Kaikilla ei ole samanlaisia objektiiveja (laajakulmaisuus, laatu)
  • kaikilla ei ole samanlaisia ja samanmerkkisiä kameroita
  • Kaikki eivät tallenna kuviaan samassa tiedostomuodossa (RAW vs. JPG)
  • Kameroissa on tusinoittain eri moodeja, jotka käsittelevät keskeisiä kuvan ulkonäköön vaikuttavia parametreja eri tavoin (pokettikamerat tuottavat oletusasetuksilla värikylläisempää ja kontrastikkaampaa jälkeä kuin järkkärit. Etenkin ammattirungoissa oletusasetukset ovat maltilliset ja jättävät tilaa jälkikäsittelylle).
  • Ihmiset valottavat kuvat eri tavoin, kaikkien näytöt eivät ole kalibroituja, on jossain makuasia, millainen kuva näyttää "oikealta" tai "hyvältä".
  • kalibroimattomat näytöt saattavat näyttää kuvat liian tummina / vaaleina / värikylläisinä. (Etenkin nykyiset Wide Gamut -monitorit näyttävät kuvat aivan liian värikylläisinä, ellei niitä ole kalibroitu. Itse jouduin jopa vaihtamaan näytön kalibrointilaitetta kun hankin wide gamut -monitorin. Edellinen kalibraattorini ei kyennyt mittaamaan monitorin tuottamia hyvin saturoituneita - koko AdobeRGB-väriavaruus - värejä).

Miten sitten voisimme määritellä mahdollisimman käyttökelpoiset rajat referenssikuvalle? Lähdetään liikkeelle perusasioista; referenssikuva voisi olla aina:

  • yksittäinen valotus (valotusaika vapaa; vrt. yökuvaus)
  • Ilman laajaviuhkaista USM-suodatusta
  • Kameran asetukset, olivatpa ne mitkä hyvänsä, täytyy hyväksyä, jotta kaikki voivat tuottaa referenssikuvan. Niinpä värikylläisyydessä ja kontrastissa tulee olemaan eroja. RAW-tiedostoja kuvaavat taas määrittävät nämä tietokoneillaan.
  • Millä tahansa objektiivilla kuvattu (ei ole mitään järkeä asettaa tähän rajoituksia).
  • Tiedosto, jonka pitkä sivu olisi vaikka 900-1000 pikseliä. Eri kokoiset kuvatiedostot vaikuttavat esimerkiksi halojen erottumiseen. Monesti aivan pienestä kuvasta on helpompi hahmottaa himmeitä muotoja.
  • Kaikki kuvaan tehtävät säädöt (esim. juuri RAW-tiedoston kääntämisessä kuvaksi) tapahtuvat koko kuva-alalle tasaisesti. Säädöt ovat siis globaaleja, eivät lokaaleja.
  • Ei edellytä värikalibroitua työnkulkua. Nykyisin näkee esimerkiksi jonkun verran sitä, että järjestelmäkameralla kuvaavat ihmiset lähettävät kuviaan nettiin aRGB-väriavaruudessa. Tällöin ne näkyvät ei-värihallituissa selaimissa (99% käyttäjistä) liian valjuina, ts. kuva näyttää erilaiselta selaimessa ja kuvankäsittelyohjelman ruudulla (oletaen, että kuvankäsittelyohjelma tukee värienhallintaa). Ja vaikka selainkin olisi värihallittu (niinkuin nykyinen FireFox, jos asetuksista kytkee värienhallinnan päälle), kuvat eivät näy oikein jollei niihin ole tiedoston tallennusvaiheessa upotettu profiilia. Itse esimerkiksi tallenan aina profiilin, mutta nettikuvagalleriani heittää sen heti veks ja säilyttää vain EXIF-tiedot.
    • Referenssikuvan määritys pähkinänkuoressa ***

Miten edellä mainittua voisi lyhentää käytännön toimintaohjeiksi?

  1. Yksittäinen valotus
  2. Ei "usmattu" eli ei laajasäteistä terävöitystä
  3. kaikki säädöt koko kuva-alalle, ei paikallisia väri- tai kontrastikorjailuja
  4. Tietty sovittu kuvakoko, esim. 900x600 pikseliä.

Tällöin täytyy siis hyväksyä vääjäämätöntä vaihtelua edellämainituista seikoista johtuen. Mutta näillä reunaehdoilla saisimme aikaan kenties kaikkia tyydyttävän "luomukuvan". Kuten sanottu, jo se kamerasta saatava jiipeggi on etenkin kompaktikameroissa käynyt aikamoisen mylläyksen läpi. Toki voisimme vielä sopia, että aina käytetään manuaalista valkotasapainoasetusta "päivänvalo", mutta en usko, että sitäkään kannattaa lisätä listaan monestakaan syystä.

  • Esimerkki referenssikuvasta ***

Tein tuosta heinäkuisesta displaysta pari pinoa ja lisäsin galleriaan "referenssikuvan":

http://jari.pic.fi/kuvat/Atmospheric+phenomena+and+sky/Atmospheric+halos/2009_07_31+Column+crystal+display/_MG_9185.jpg

Kuten huomaatte, pino tuo hienosti hr:n ja 46 yllärin esiin. Ja muutenkin. Referenssikuva taas kertoo displaysta omalla tavallaan. Se kuvattiin RAW-tiedostona, käännettiin kuvaksi AdobeCameraRAW
-ohjelmalla, pienennettiin (600x900 pikseliä, selaimesi saattaa näyttää
sen pienennettynä, valitse silloin oikean yläreunan valkoisista kuvakkeista isoin vaihtoehto) ja tallennettiin jiipegginä.

  • Lopuksi ***

Itselleni mieluisin seuraus tästä käytännöstä olisi se, että joukolla havaitsisimme miten huonosta näytelmästä ei kertakaikkiaan saa puristettua huippuluokan kuvaa vaikka olisi millainen photoshop-guru. Toisaalta havaintoarkistoon kertyisi sitten monipuolisemmin käsiteltyjen ja rakennettujen kuvien lisäksi näitä verrokkikuvia, jotka mahdollistaisivat näytelmien monipuolisemman vertailun. Lisäksi uudet harrastajat saisivat ehkä paremman käsityksen siitä, millaisia tuloksia he voivat odottaa ilman sen kummempia herutteluja. Toisaalta halusin tällä tekstillä valottaa niitä muuttujia, jotka vaikuttavat lopputulokseen - kaikki ei suinkaan riipu kuvankäsittelystä tietokoneella.

Toivottavasti joku jaksoi lukea tämän. Minulla oli ainakin hauskaa kun kirjoitin sitä ja kaikkia detaljeja en edes nostanut esiin.

Kommenttien ja mahdollisen keskustelun perusteella jatkan aiheesta seuraavassa UMissa, Eli Ursa Minorissa, URSAn jaostojen tiedotuslehdessä. Lisäksi jos joskus järjestämme vaikkapa valokuvauskilpailuja (tästä lisää myöhemmin), voisimme hyödyntää näitä määrittelyjä kahden eri sarjan erotteluun.

t. Jari

Ps. Halohavaintokanta on ilmeisesti edennyt ja saamme sen toivottavasti lähitulevaisuudessa enemmän tai vähemmän laajaan koekäyttöön. Siinä olisi ainakin lähtölaukaus uuden sukupolven tilastoinnille.

--

Halojaoston ja ilmakehän valoilmiöiden jaoston sähköpostilista: ilmakeha-l_at_ursa.fi *** Liittymiset ja eroamiset: http://www.ursa.fi/ursa/viestinta/listat.html *** Listan www-arkisto: http://www.ursa.fi/ursa/viestinta/listat/ilmakeha2-l/summary.html

Päiväysnäkymä Ketjunäkymä Aihenäkymä Kirjoittajanäkymä

» halo-l [ät] ursa.fi -arkisto (1996-2005)
» ilmakeha-l [ät] ursa.fi -arkisto (1997-2005)