|
halo-l [ät] ursa.fi
viestiarkisto
Tämä halo-l [ät] ursa.fi-listan viestiarkisto. Huomaa,
että voit vastata viesteihin tältä sivulta ainoastaan, jos olet jo
liittynyt listalle.
» Listan/viestin loppuun
> Ainakin mitä itse olen julkaistuja halokuvia katsonut, eivät ne muodot
niin
> selviä ole kuin olisi voinut olettaa. Monesti mainitaan, että "halomuoto
saattaa
> olla liian himmeä näkyäkseen painotuotteessa", minusta vakuuttava kuva on
> nimenomaan sellainen, ettei se häviä pienessä painoteknisessä
kuvanmuutoksessa.
Jos tarkoitit lehtiin painettuja kuvia, niin niissä tilanne on aivan eri
kuin esimerkiksi suoraan alkuperäistä diaa katsottaessa. Lehtipainojen kyky
toistaa varsinkin vaaleiden värisävyerojen yksityiskohtia on todella surkea.
Tämä on aina ollut halokuvien ongelma, sillä lehtipainon jälkeen kuvasta ei
usein näe edes sitä mitä värinegasta tehdyssä paperikopiossa. Lehtikuvan
luotettavuus on siis samaa luokkaa paperikuvan kanssa, sanomalehdissä
painetun kuvan jopa huonompi kuin havaitsijan. Siksi niissä usein lukee
aiheesta että "ei kenties erotu painotuotteessa"...
Alkuperäisessä diassa jokin himmeä kaari voi olla hyvinkin selvä suoraan
diaa katsottaessa, mutta löydä se sitten lehteen painetusta kuvasta onkin
usein aivan toinen asia. Tämä on kiusallinen ongelma myös haloartikkeleita
kirjoitettaessa jostain harvinaisesta muodosta, joista ei ole onnistuttu
kuvaamaan kuin himmeitä tapauksia. Tieteellisissä artikkeleissa olisi
erittäin tärkeää, että kuvissa näkyy mitä väitetään.
> Sen hyväksyn minäkin, jos useampi haloaktiivi löytää kuvista samat muodot
ilman,
> että kumpikaan tietää mitä muotoja etsii.
>
> Vertaan vielä, että minusta idioottivarma kuva on sellainen, että jos sen
> näyttää asiaa tuntemattomalle, hän näkee siinä tarvittavat kaaret ja
> valopisteet.
Tuo on ihan hyvä periaate, pitäydy siinä.
Havaitsijan, varsinkin aloittelevan havaitsijan ja tutkimuksen kannalta on
kuitenkin hyvä, että kuvista etsitään kaikki mahdollinen. Ei niitä sieltä
väkisin kaiveta. Eikä halojaostossakaan haloa pidetä täysin varmana, jos
vain yksi henkilö sen kuvassa näkee. Useinkaan mihinkään laajempaan kuvan
tarkastuskierrokseen ei juuri ole tarvetta, sillä yleensä harvinaisuudetkin
ovat kuitenkin sen verran selkeästi näkyvissä kuvissa, että esimerkiksi minä
uskallan sen sellaiseksi luokitella Ursa Minoriin kirjoittaessani. Totta
kait, jos vastaan tulee mahdollinen näkökyvyn rajoilla oleva todella
harvinainen muoto, silloin kuvan joutuu käyttämään muillakin havainnon
vahvistamiseksi. Näitä varten me tarvitsisimme jonkinlaisen
rariteettikomitean.
Usein ei aina riitä edes se, että halo on selkeä kuvasta. Niitä joutuu
joskus mittaamaan hyvinkin tarkasti jotta halon todellinen luonne selviää.
Näin on esimerkiksi viime aikoina tapetilla olleen 44° sivuauringon suhteen.
Kolmesta esiin tulleesta mahdollisesta tapauksesta kaksi osoittautui
todennäköisesti 44° sivuauringoksi mittauksen jälkeen, mutta kolmas
osoittautui 46° sivuaviksi. Eli ei me todellakaan ihan hepposin perustein
mennä väittämään jotain halomuotoa varmaksi. Tosin, nuo 44° sivuaurinkokuvat
pitäisi vielä tarkistusmitata.
Jarmo
|