Ursa ry
Perustettu 1921
 

Etusivu
Haku
Uudet sivut

 

Yleistä
Yhteystiedot
Lehti
Kirjakauppa
Toimintaa
Ajankohtaista
Uutisia
Muut palvelut

 

Tähtiyhdistykset


TÄYDELLINEN AURINGONPIMENNYS 29.3.2006
Tähdet ja avaruuden lukijamatka Turkkiin 25.3 – 1.4.2006

>> MATKALLE ON SAATAVISSA AJOITTAIN PERUUTUSPAIKKOJA <<

29. maaliskuuta 2006 näkyy maapallolla täydellinen auringonpimennys nauhamaisella alueella, joka yltää Etelä-Amerikan reunalta Afrikan kautta Aasiaan. Parhaiten se on nähtävissä Saharan autiomaassa, mutta myös eteläinen Turkki on erinomainen paikka pimennyksen seuraamiseen. Siellä täydellinen vaihe kestää noin kolme ja puoli minuuttia.

Tähdet ja avaruuden lukijamatka järjestetään Belekiin, Etelä-Turkkiin Välimeren rannalle. Hotellimme sijaitsevat lähes täydellisyysvyöhykkeen keskellä, joten pimennystä voi seurata sään niin salliessa jopa hotellin pihalta. Käytössämme pimennyspäivänä myös bussit, jolla voidaan ajaa aivan pimennyksen keskilinjalle tai huonon sään satyuessa etsiä mahdollisimman hyvää havaintopaikkaa.

Matkalla oppaina ovat Tähdet ja avaruus -lehden päätoimittaja Marko Pekkola sekä tiedetoimittaja Jari Mäkinen. He kertovat matkalla olevien muiden asiantuntijoiden avustuksella ennen matkan kohokohtaa yleisesti pimennyksistä ja opastavat miten pimennystä tulee katsoa ja mihin pimennyksen aikana kannattaa kiinnittää huomiota.

Ryhmän kasvettua yli satahenkiseksi, tapahtuu majoittuminen kahteen paikkaan Belekissä. Runsas puolet ryhmästä on hotelli Atlantikseksessa ja loput noin 10 kilometrin päässä olevissa, aivan vierekkäin sijaitsevissa Gloria Golf- ja Gloria Verde-hotelleissa. Atlantis on hyvätasoinen lomanviettopaikka ja Gloria-hotellit lähes luksustasoon luokiteltuja. Kaikki hotellit tarjoavat mahdollisuuden golfiin, uintiin, auringonottoon ja moneen muuhun aktiviteettiin - täydellisen auringonpimennyksen seuraamisen lisäksi. Oppaista Jari Mäkinen on hotelli Atlantiksessa ja Marko Pekkola Gloria Golf -hotellissa.

Matkajärjestelyistä vastaa Aurinkomatkat ja kohteissa on myös normaalit Aurinkomatkojen palvelut. Matkaan kuuluu lentojen ja majoituksen lisäksi kuljetukset Turkissa lentoasemalta hotelleille sekä hotellivaihtoehdosta riippuen täysi- tai puolihoito. Tarkat tiedot hotelleista ja matkan hintaan kuuluvista palveluista on omalla sivullaan.

Huomioi, että Turkin tullimääräykset rajoittavat kameroiden ja erilaisten laitteiden tuomista maahan. Periaatteessa vain yksi kamera on sallittu! Tullia maksamalla sekä ammattilaiskaluston (tai vastaavan) kuljettaamiseen tarkoitetun ATA Carnet -käytönnön avulla tavaraa saa toki tuoda Turkkiinkin enemmän.

Lisätietoja matkasta ja matkakohteesta:

jari.makinen@ursa.fi tai puh. 040 - 550 9198

Hotelli Atlantis (Aurinkomatkojen sivut)
Hotelli Atlantis (hotellin omat sivut)
Hotelli Gloria Golf (hotellin omat sivut)
Hotelli Gloria Verde (hotellin omat sivut)
Aurinkomatkojen Belek-tietoa
Aurinkomatkojen Hyvä tietää -sivut
Yleistietoa Aurinkomatkojen matkoista Turkkiin

Aurinkomatkojen puhelinpalvelu 010 446 446
(vain yleisille matkaa ja kohdetta koskeville asioille. Pimennyksestä ja tieteellisestä ohjelmasta Aurinkomatkat ei tiedä välttämättä mitään.)

Lisätietoja Turkin tullimääräyksistä
Lisätietoja ATA Carnet -käytännöstä

Turkin kansallisen observatorion TÜBITAKin pimennyssivu
Phil Espenakin pimennyssivut (Nasa)

HUOM! Turkissa havaituista lintuinfluenssatapauksista ei tällä hetkellä (10.1.2006) olevan tiedon mukaan ole mitään vaaraa lomalaisille. Tapaukset ovat olleet siipikarjan kanssa aktiivisessa kanssakäymisessä olevilla henkilöillä, eikä tautia ole havaittu tarttuneena ihmisestä ihmiseen. Lomahotellit sijaitsevat kaukana riskialueista ja niiden hygieniataso on hyvä.

Kansanterveyslaitos (www.ktl.fi):
"Ihmisissä todetut influenssa A/H5N1-tapaukset Turkissa eivät muuta pandemiauhkan yleistilannetta eivätkä anna aihetta matkustusrajoituksiin.Virus ei ole muuntunut ihmiseen aiempaa helpommin tarttuvaksi muodoksi, eikä sen ole todettu tarttuvan ihmisestä ihmiseen. Todennäköisyys, että matkailija saa lintuinfluenssatartunnan sairastuneista linnuista esimerkiksi Turkissa on edelleen erittäin pieni, mikäli hän noudattaa matkailijoille annettuja ohjeita."

Ulkoministerio (www.ulkoministerio.fi):
"Edustusto suosittelee välttämään kosketusta elävään siipikarjaan sekä villeihin lintuihin, välttämään vierailuja siipikarjatiloille tai toreille, joilla myydään eläviä lintuja, välttämään kuolleena löytyneiden lintujen koskettelua sekä välttämään koskettelemasta pintoja, jotka ovat tahriintuneet eläinten ulosteilla. Samoin on syytä huolehtia henkilökohtaisesta hygieniasta pesemällä kädet usein vedellä ja saippualla. Raa'an tai huonosti kypsennetyn siipikarjan lihan, ankkaruokien tai munien syönti ei ole suositeltavaa."

Konkreettisesti Turkissa lintuinfluenssaa suurempia uhkia ovat edelleen maanjäristykset, "normaalit" ruokamyrkytykset, vesitautiset kulkukoirat sekä lomakohteiden taskuvarkaudet.

Matkaohjelma

Lähtö Turkkiin
lauantaina 25.3.2006

Tietopaketti pimennyksistä ja niiden havaitsemisesta Atlantis -hotellin kokoustiloissa
maanantaina 27.3.

Viime hetken ohjeet ja säätilanne
(tilaisuudet ja seuranta Atlantis- ja Gloria Golf -hotelleissa)
tiistaina 28.3.

Pimennys
keskiviikkona 29.3.
noin klo 12.30 – 15.15

Päättäjäistapaaminen
Atlantis-hotellissa perjantaina 31.3.

Paluu Suomeen
lauantaina 1.4.

Päivitetty 10.1.2006