Cygnus 97

Hämeenlinna 17.-20.7.

Tähdet Aulangon yllä

Teksti: Jani Helander

Cygnus - Suomen tähtiharrastajien kesätapaaminen - pidettiin tänä vuonna Hämeenlinnassa, Aulangon Heikkilän leirintäalueella. Tapahtuma oli siirretty normaalia ajankohtaa viikolla aikaisemmaksi, mutta se ei menoa haitannut, osaanottajia oli lopulta 139! Koko viikonloppu saatiin elää pienessä sateen pelossa, ja yöt olivat harmittavan viileitä, päivisin taas paistui telttaan. Älkää antako otsikon häiritä; ei siellä mitään tähtiä päästy ihailemaan, siitä piti huolen Suomen kesä (= pilvet, valot, hyttyset).

Vaikka historian 11. Cygnuksesta on höpötetty T+A:ssa vaikka kuinka, ei anneta sen häiritä.

Riihimäeltä oli taas mukana se vakioporukka eli minä ja isäni Jari. Viime vuodesta viisaina osasimme varautua taas minkä tahansa varalle ja telttamme oli arkkitehtorisesti nimikylttejä myöten kehumatta komein - ja sen isännät pääsivät tästä syystä Tähdet ja Avaruus -lehden sivuja komistamaan :-) Tosin mökkejäkin olisi ollut tarjolla, mutta ne olisivat tulleet liian kalliiksi, kun jo ravintolahintainen seisovapöytäruokailu oli tullut otettua. Ja se oli hintansa arvoinen, ja juuri siitä johtuen vain 30% leiriläisistä otti sen.

Torstai meni pipariksi

Torstai meni todellakin pipariksi. Ursan paku myöhästyi muutaman tunnin, ja sovittu avaus klo 18 jäi järjestämättä, ja loppuilta oltiinkin pallo hukassa. Tässä oli eräs organisoinnin akilleen kantapäistä; Ursalla oli sen verran tärkeitä tykötarpeita itsellään, vaikka ne olisi voinut lähettää aikaisemmin Hämeenlinnaan, ja vegalaiset olisivat voineet avata omin päin tapahtuman. Joten pinnat Isolle Karhulle! Me kun tulimme Hämeenlinnaan niinkuin Lappeenrantaankin selvästi etuajassa, valtaamaan telttapaikkaa itsellemme ja tutustumaan hyvissä ajoin perustiloihin.

Cygnus-putken rakennus oli hienotunteista ja tarkkuutta vaativaa hommaa. Kuvassa vasemmalla "johtajat" Helander & Helander valvovat, että peilin hionta tapahtui oikeaoppisin työnnöin ja asianmukaisin välinein..

Perjantai - jokohan tänään...

Perjantai olikin sitten periaatteessa tapahtuman ensimmäinen päivä. Tukevan aamiaisen jälkeen aloitettiin Kerho- ja yhdistystoiminnan merkeissä. Aina tiukkasanainen Matti T. Salo luotsasi kokousta eteenpäin tuttuun rakentavaan henkeen. Kokoontumisessa käsiteltiin vihdosta viimein julkaistavaksi aiottua tähtiharrastuskalenteria, johon tulisi jokaisen päivän kohdalle jotain tähdellistä asiaa, mitä kyseisenä päivänä on tapahtunut vuosisatojen ajoilta, niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Se tulee myös nettimuotoon, jolloin sitä voi ihailla Ursan superhienoilla (www.ursa.fi) kotisivuilla. Myös nettiin aiotun neuvonta- ja tiedotusverkkon ideaa esiteltiin. Mielestäni erittäin kannatettava idea. Lounastaukojen aikana koko viikonlopun piti Salo "yhdistysklinikkaa", jonne saivat halukkaat ja neuvoja tarvitsevat mennä jutustelemaan.

Optiikka- ja kaukoputken rakennus -jaoston kokousta en nähnyt, koska vetelimme silloin sikeitä. Ehkä kyseinen jaosto oli kaikkein keskeisin koko leirin aikana, mutta siitä myöhemmin. Myös valokuvausjaosto piti ilmeisesti jotain kokousta, pääpaino meni kuitenkin perjantai-illan CCD-esitykseen.

Lahden kaukoputkiprofessori Juhani Salmi näyttää mallia muille.

Meteoreja valoisan taivaan täydeltä

Lauantaiaamu, voi sitä pullomerta! Tapahtuman tärkein päivä oli alkanut, tai niin meille ainakin uskoteltiin! Ehkä lauantai oli päivä, jolloin mahdollisimman moni pääsisi siellä visitoimaan, ja sen takia myös ryhmiskuva otettiin tänään klo 13, taas vaihteeksi (oisko ollut peräti toinen kerta..?).

Meteorijaoston kokouksessa oltiin lähdössä ensi vuonna tukka hulmuten Filippiineille, ei elämänkumppaneita etsimään, vaan kenties täytettä Ursan meteoriarkistoon, ja paljon. Nimittäin nimi leonidit toistui äärettömän monta kertaa, aikaansa seuraavat tietävät kyllä miksi. No vinkiksi sen verran tietämättömille, että kyseinen meteoriparvi on superaktiivinen 33 vuoden välein. Ensi vuoden marraskuussa pitäisi niitä näkyä... kyllä niistä sitten ilmoitetaan, kun ajankohtaisiksi tulevat. Leijonanlentoja on tiedossa kuitenkin sen verran rutkaasti yhden vaivaisen tunnin aikana ja vielä vain 33 vuoden välein, ettei sitä kannata missata.

Ilmiselvästi vuoden harrastuskuva. Peilin oikea muoto tarkastettiin Ronchi-testauslaitteistolla. Itsekin tuli kurkistettua luuppiin, ja hyvältä näytti.

Sää- ja havainto-olosuhde -jaostossa oltiin ihanasta kesäsäästä huolimatta vakavilla asialinjoilla. Vaikka yleensä harrastajien mielipiteet hajoavat milloin mistäkin pikkuasiasta kysyttäessä, nyt tunnuttiin löytäneen yhteinen sävel. Kyse oli nimittäin valosaasteen uhkaavasta leviämisestä. Se kun koskettaa aktiivisesti havainnoivaa tähtiharrastajaa kaikkein eniten. Ja kun vielä todettiin, että asialle voidaan tehdä jotain, oli harrastajien pikaparlamentti valmis. Valaistuksesta ei sinällään tehty mitään mörköä, vaan suunniteltiin, kuinka taajamissa valot voitaisiin kohdentaa eikä pistää sojottamaan päin taivaita - minkä valaisemisesta ei ole mitään hyötyä, vaan paremminkin taloudellista ja maisemallista haittaa. Niinpä kokoontumisessa pimeä taivas rinnastettiin osaksi puhdasta luontoa, joka on kansalaisoikeus. Siksi vakavissa mielin alettiin suunnitella kirjelmää päättäville tahoille ja tiedotusvälineille asiasta. Joskus maailmassa asia pitäisi huomioida mm. YLEn Ympäristöuutisissa.

Halojaoston kokous ei ollut niin salamoivan tahdikas kuin viime vuonna, mutta tänäkin vuonna varmaan eräs keskieurooppalainen halokansa naulittaan seinälle - taas kerran. Mitään maailmoja mullistavaa uutista ei ollut tiedoksi antaa, mutta muistutettiin, että suomalainen haloilija on löytänyt kolme aiemmin epävarmaa halomuotoa, niistä peräti kaksi kotimaan tantereilla. Ja tämän vuoden kevät oli muuten huonoin halokevät koko 90-luvulla. Ei Pekkola aivan kylmäksi yleisöään silti jättänyt, Lamerannan kehittelemä prototyyppi halomittarista, eräänlaisesta halohavaintoihin sovelletusta sekstantista, oli sokerinpalana jaostokokouksessa. Ja saatiinhan T+A:sta lukea sisukkaiden suomalaisten haloharrastajien "löytöretkistä" Siperian talvisilla aroilla. Ennen lounasta saatiin ihailla muutamaa halodiaa sisätiloissa.

Launtai-iltana Cygnus-putki joutui tulikokeeseen. Putki edusti uutta suomalaista designia parhaimmillaan. Samoin havaitsijan tarpeet oli otettu paremmin huomioon.

Cygnusputki -97 näkee kuunvalon

Uusi muotivillitys (tai mikä hyvänsä sitten olikaan) Cygnuksella oli siirtyä suoraan toimintaan. Ainakin yksi jaosto oli kehitellyt perinteisen kokoontumisen rinnalle yksittäisen harrastusprojektin, ja onnistuneesti. Tämän vuoden tempaus oli ehdottomasti peilikaukoputken tekeminen, tosin alkeellisen sellaisen, mutta kuitenkin. Tämän reportaasin ohessa on muutamia kuvia putken valmistumisesta. Sen peiliä hiottiin koko perjantai ja lauantai noin 30 miehen voimalla. Lopulta lauantai-iltana se saatiin valmiiksi ja asennettiin jämerään 2 x 4:een apupeilin ja okulaarin kaveriksi. Myöhään yöllä sunnuntain puolella "putki" saatiin havaintokuntoon ja sillä otettiin jopa kuva Kuusta. Muuten ihan selkeä. Koska kuva otettiin digitaalisella kameralla, kuten kaikki Lahden Ursan kuvat jutussani, on jälki hieman pikselimäisen rakeista. Ihmeen hyvin viistoistasenttinen lasiaihio muovautui erotuskyvyltään vähintäänkin keskinkertaiseksi peiliksi, varsinkin kun aihio oli altiina lialle, pölylle, hiekalle ja ulkopuoliselle kosteudelle; peili kun hiottiin kokonaisuudessaan ulkosalla. Tällaisena töllistelijänä ihmetytti, miten peilistä voi tulla niin tarkka, vaikka niin moni eri käsipari omintakeisin tyylein sitä hioi. Mutta siinä kuulema oli juuri tarkkuuden salaisuus...

Nuoriso ja tietokoneet - Cygnuksen lähtemättömät

Nuoriso on löytänyt tapahtuman, se on osaltaan positiivinen merkki; ei ainakaan ole suurta pelkoa tulevaisuuden suhteen. Ja mitä suurempi ikäjakauma, sitä rikkaampi tunnelma, jos minulta kysytään. Vaikka osa nuorisoa tuntuikin erottuvan humanoidipaitoineen tähtiharrastajien perinteisistä kuvioista, on kuitenkin muistettava, että ajat muuttuvat (tähtiä harrastavien nuorten maailmankatsomuksesta puhumattakaan)... Tietotekniikka on toinen asia, joka on tullut C:lle jäädäkseen. Vielä tänä vuonna eivät tietokoneohjelmat ja internet saaneet kunnolla jalansijaa koneiden läsnäolosta huolimatta, mutta tulevina vuosina varmasti tullan näkemään enemmän demoja niillä toteuttuina, ne kun alkavat olla lähtemätön osa tähtiharrastusta muutenkin.

Oppia ja mestaruuksia jaossa

Lauantain lounasajan jälkeen Hannu Määttänen piti ainakin kaikkien kiikariharrastajien odottaman kiikarikoulun, lyhyen esitelmän kiikarin perustoiminnoista, optiikasta ja havainnointipuolesta. Ja koska hän on optisten laitteiden kauppias, oli mallikappaleitakin eri sortteja ihan omasta takaa; vedenpitävistä vesilinnunheitto-kiikareista kunnon järeisiin tähdennäkijöihin. Samalla todettiin ikivanha totuus eli mitä hienommat/paremmat halusi, sitä enemmän $ata$ia sai olla. Koska kiikarikoulusta oli ilmoitettu UMissa, oli paikalle kertynyt reilun tusinan verran kiikareita (mm omani), joille Hannu oli väsäillyt muutaman erotuskykyä selventävän näkötestitaulun. Omilla, tuettomilla ja muutenkin puulaakimallia olevilla kiikareillani ei maarittelevaa tulosta voinut odottaakaan, mutta kyllä joku pääsi erotuskyvyssä yllätyksekseen aina viiteen kaarisekuntiin asti. Ja sitten loppuaika miteltiinkin jo omilla silmillä...

Hannu Määttäsen kiikarikoulu veti ihan kivasti kiinnostuneita tutustumaan kiikareiden saloihin.

Pikkuplaneetat ja tähdenpeitot -jaosto piti ilm. jonkun kokoontumisesitelmän aiheesta Jupiterin kuiden keskinäiset ilmiöt ja niiden havaitseminen. En tiedä pitikö, olin varmaankin taas kerran jossain "muissa sfääreissä"...

Ilmakehän valoilmiöiden vetäjä Jari Piikki puhui omassa sessiossaan polarisaatiosta. Lisäksi jaossa oli jaoston omia havaintolomakkeita ja kuusi reilun tiiliskiven kokoista selitysmonistetta siihen. Riihimäellekin kulkeutui taas yksi. Ja sitten vuoroon tuli Kuu, planeetat ja komeetat, ja varsinkin ne komeetat. Tai ainakin yksi, eli H-B. Siitä ei muistaakseni niin kauheasti asiaa ollut, enemmänkin porua oli kadonneen havaitsijamateriaalin perään. Kuuta kun on ihailtu muttei havaittu. Jaoston kuvallinen vuoden saalis oli luvatusti esillä, mutta eri yhteyksissä, joka myöhemmin selvinnee. Ja sitten saunaan ja järveen!

Mainittakoon vielä semmoinen tosiseikka, että osallistuin tämän vuotiseen Cygnuksen lentopallomestaruusotteluun (EI saa nauraa, £;-/ !). Ottelun pelipaikaksi oli pitkällisen harkinnan tuloksena valittu voikukkainen nurmikenttä, jolla luunkovat joukkueet ottivat toisistaan mittaa. Ja kun viralliset (uho)seremoniat oli saatu pidettyä, alkoi kauan odotettu taisteluiden taistelu Irc#sirius vs. Muu maailma, eli suomeksi sanottuna kaksi sekalaista seurakuntaa mätti toisiaan niin maan perusteellisesti. Itse jotenkin jouduin tähän Muun maailman joukkueeseen, syytä en enää muista... Ensimmäinen erä meni irkkailijoille, seuraava Muulle maailmalle, joten päädyttiin superfinaalierään. Ottelu eteni aina ottelupalloon molempien osalta (14-14 muistaakseni) henkisen yliotteen liikkuen milloin kenenkin päässä. Ankara loppukiri päättyi Muun maailman joukkuen ottaessa lopulta voiton. Palkintonahan oli havaintomatkat Hawaijille ja juomat päälle... no ei nyt sentään. Siten minustakin leivottiin Cygnus-mestaria, joten se niistä kisoista...

"Jokohan se olisi jo valmis?" Malttamattomana odottavat peilinhiojat tarkastelevat kättensä töitä. Mutta vielä on monta työvaihetta edessä ja naarmua varottavana.

CCD in LIVE!

Cygnuksen iltaohjelma on laadukasta sanovat sitten eräät puritaanit ;-) mitä hyvänsä! Perjantai-iltana pidetty CCD-esitelmöinti oli suoraan harrastuskentän huipulta. Hämeenlinnalaiset esittelivät omaa CCD-laitettaan ja sen mekaniikkaa. Eräs jyväskyläläinen CCD-aktiivi kertoili omasta kojeestaan ja antoi muutaman demon sen käytännön toiminnasta esim. käyttämällä diakuvan projektiota tähtitaivaana ja muokkaamalla siitä otettua CCD-kuvaa tietokoneella edelleen. Jyväskylän Sirius oli tehnyt myös oman CD-rompun viimevuosien CCD-kuvistaan.

Mukana ohjelmassa oli Hale-Bopp -kilpailut paperikuvien ja diojen sarjoissa. Paperikuvia sai äänestää ajan kanssa, diat tuomaroitiin huutoäänestyksellä pudotuspelijärjestelmällä. Diakuvaskaba ja kuvakisan palkintojenjako oli lauantai-iltana. Monet olivat vedokset, ja voittajaa odotti hieno, tuliterä dialeikkuri. Paperikuvien sarjan voittajaksi julistettiin arvonnalla Jari Piikki. Ja sitten diakisa, hiljainen ja kylmäverinen taisto suomalaisen komeettakuvauksen esteettisestä paremmuudesta. Saivat kuvat villiä korttia tai ei, voittaja selvisi lopulta tässäkin. Moni kokenut konkari tipahti jo välierissä, yllätys kyti ilmassa. Kun voittajakuva läjäytettiin kankaalle kysäisi Kaj Mustikkamäki, kisan juontaja, kuvan omistajaa. Vieno ääni etuoikealta vastasi. Piikin Jari taas! Nyt ei laiteta toista dialeikkuria samaan osoitteeseen vaan ehkä jotain muuta kivaa (K:lla alkavaa filmiä), oli tuomariston vaikea eli nolo päätös. Ja kaikkien kisaan osalistujien kesken arvottiin lohdutuspalkintona se yli jäänyt dialeikkuri. Ja kun onnetar oli valintansa tehnyt, sai Mustikkamäki luettavakseen oman arpalappunsa...

Magneettinen kotiinpaluu

Sunnuntaina kokoonnuttiin sitten viimeisen kerran revontulijaoston merkeissä, ennen kuin pistettiin putket kassiin. Kiinnostavin elementti kokouksessa oli erään harrastajan "kotitekoinen" magnetometri, jolla saatiin mitattua Maan magneettikentän vaihteluita, jotka tietenkin suureksi osaksi johtuivat revontulista. Todisteena mittauksista oli vessapaperirullallinen liuska käyrää, josta aktiitisuudet kävivät ilmi. Lisäksi kerrottiin eräiden suurten maailman observatorioiden pitävän internet-kotisivuillaan revontulisääennustetta, jonka voi tehdä vain kolme päivää eteenpäin.

Maisema Aulangonjärvelle. Edustalla koko laaja teltta-alue. Vasemmanpuolimmaisin teltta muuten Riihimäen asukkien.

Ihan lopuksi pidettiin pientä loppukeskustelua tapahtumasta yleensä. Kaukoputken teko sai mahtavat kiitokset. Suurin huolenaihe oli, ettei jaostokokouksissa käynyt kuin murto-osa porukasta, Cygnus kun näyttää muuttuneen yhä enenevissä määrin koko perheen tapahtumaksi. Siksi kymmenessä kokouksessa pidettiin osaanottajalistaa. Ja me riihimäkeläiset sijoituimme tilastossa aika korkealle. Itse sijoituin jaetulle toiselle tilalle käymällä seitsemässä kymmenestä kirjatusta kokouksesta keskiarvon ollessa 3-4/10. Vain yksi oli käynyt kaikissa kymmenessä. Ensi kerralla ollaan varmaan tilastokärkiä...

Tämän jälkeen tapahtuma loppui ja osaanottajat häipyivät kukin omaan suuntaan. Samoin me.

Kuvassa 83 ceeysiseiskalaista. Ryhmäkuvahan on kyseessä.

Ja lopuksi kiitokset: erikoiskiitokset Lahden Ursalle internet-kuvistanne, joita olen saanut käyttää jutussani. Tilannekuvien otto oli fantastinen idea, upea lisä tapahtumaan. Nyt mennään oikeaan suuntaan! (Tuskin maltaa odottaa Tähtipäiviä -98); Vegalle onnistuneesta tapahtumasta luonnonkauniilla paikalla; Ursalle sittenkin onnistuneesta organisoinnista; Ursa-nuorisolle esimerkillisestä käyttäytymisestä. Valitettavasti olette/olemme liian pieni osa Suomen nuorisoa; kaikille C97:laisille hyvästä tunnelmasta ja reilusta meiningistä; ja vielä kesätyönantajalleni Lopen Pappilanpuistolle, että sain parin päivän permission tapahtumaa varten ja tietenkin kaikille lukijoille kärsivällisestä uhrautuvaisuudesta tämän lukemiseen