Ursa   Jaostot   Pikkuplaneetat ja tähdenpeitot   ~   Etusivu   Haku   Uudet sivut  

01.10.2013 pikkuplan@ursa.fi

Tähden ZC 0684 sivuaminen 08.03.2014

Tähti, ZC 0684 (6,2 mag) sivuaa Kuun pohjoista reunaa Kilpisjärven ja Kuusamon kautta kulkevan viivan kohdalla. Viivan pohjoispuolella tähti ohittaa Kuun. Kuun pohjoisnapa on kääntynyt 5,1 astetta Maahan päin. Kuusta näkyy 43prosenttia valaistuna ja valaistu osa kasvaa. Sivuaminen tapahtuu pimeän reunan puolella. Havaitsemiseen riittää 10 cm:n läpimittainen kaukoputki. Kuu on sivuamisviivan kohdalla 15 asteen korkeudella läntisellä taivaalla.

Seuraava taulukko antaa tähden ZC 0684 sivuamisviivan pituus- ja leveysasteen, nimellisen sivuamishetken sekä sivuamisviivan lähellä olevien 1:200 000 -mittakaavaiselta kartalta löytyvien paikkakuntien nimet.
Taulukon sarakkeiden selitykset.

Sivuamisviivan määrittely Google Earth -ohjelmaa varten.

Jos linkkiä napsauttamalla Google Earth ei käynnisty, talleta kml-tiedosto levylle ja käynnistä se erikseen. Windows 7 + Firefox valittaa tyylitietojen puutteesta. Windows 8 + Internet Explorer kysyy, mitä tiedostolle tehdään. Vaihtoehtoina ovat käynnistys, talletus ja ohitus.

Tähden ZC 0684 sivuamisviivan kulku
PituusLeveyskelloAur
h
Kuun
h
Kuun
ats
PAAACAPaikkakunta
° '° ' "h m s°°°°°°
21 0068 56 0100.04.09 17276358,68,146,37NEnontekiö, Laassavaara
21 3068 46 5700.04.25 17276358,68,166,39NEnontekiö, Littovaara
22 0068 37 4800.04.40 17277358,68,186,41NEnontekiö, Vuoksuvaara
22 3068 28 3400.04.56 16277358,68,216,44NEnontekiö, Kaaresuvanto
23 0068 19 1400.05.11 16278358,68,236,46NEnontekiö, Vähäniva
23 3068 09 4800.05.26 16279358,78,256,48NMuonio, Viittaselkä
24 0068 00 1800.05.41 16279358,78,276,51NMuonio, Lehtirova
24 3067 50 4100.05.56 16280358,78,306,53NKittilä, Ongosselkä
25 0067 41 0000.06.11 15280358,78,326,55NKittilä, Naakenavaara
25 3067 31 1400.06.26 15281358,88,346,57NKittilä, Tilkkuakumpu
26 0067 21 2200.06.41 15281358,88,366,59NSodankylä, Lintulampi
26 3067 11 2600.06.55 15282358,88,386,62NSodankylä, Ruikanaapa
27 0067 01 2400.07.10 14282358,88,416,64NPelkosenniemi, Pyhätunturi
27 3066 51 1800.07.24 14283358,88,436,66NKemijärvi, Isoaapa
28 0066 41 0700.07.38 14284358,98,456,68NKemijärvi, Joutsijärvi
28 3066 30 5200.07.52 14284358,98,476,70NSalla, Joutsenlampi
29 0066 20 3100.08.06 13285358,98,496,72NKuusamo, Isosuo
29 3066 10 0700.08.19 13285358,98,516,74NKuusamo, Ala-Vuotunki
30 0065 59 3800.08.33 13286358,98,536,76NKuusamo, Likolampi

Peittymisalueet

Tähden ZC 0684 sivuamisviiva Suomessa Kuun profiili Muoniosta katsottuna. Kuu Muoniosta katsottuna. Etelä on ylöspäin.
Tähden ZC 0684 sivuamisviiva Suomessa. Viivan pohjoispuolella tähti ei peity. Kuun pohjoisreunan profiili Muoniosta katsottuna. Kuu Muoniosta katsottuna. Kuvassa etelä on ylhäällä.

Sivuaminen Suomessa

Suomessa peittyminen tapahtuu yksityiskohtaiseen karttaan merkityn viivan eteläpuolella. Tarkemmin sivuamisviivan kulun saa Google Earth -ohjelman avulla. Linkki sivuamisviivan määrittelyä varten on ylempänä.

Sivuamisalueen profiili

Kuvan keskellä oleva vaakasuora viiva kuvaa nimellistä sivuamisviivaa. Kuvan alue vastaa havaitsijan siirtymistä nimellisestä viivasta 10 km pohjoiseen ja 16 km etelään. Aika-asteikolle kuvan yläosaan on merkitty kohdat, joissa tähti on 3, 2 tai 1 minuuttia ennen nimellistä sivuamishetkeä sekä vastaavat aikamäärät sivuamisen jälkeen. Kuvan vasemmassa reunassa olevat mittajanat kertovat yhden kaarisekunnin ja yhden asteen suuruisen kulman pituuden. Kuvan reunoissa olevat luvut kertovat etäisyyksistä Maan pinnalla. Kuva kertoo, että havaitsijalla on joitakin mahdollisuuksia nähdä useita lyhytaikaisia katoamisia ja esiintuloja ennenkuin tähti tulee lopullisesti näkyviin.