Ursa   Jaostot   Ursa Minor   Mikrokansa   ~   Etusivu   Haku   Uudet sivut  

18.12.00 Veikko.Makela@ursa.fi

[an error occurred while processing this directive] 6/2000


[Mikrokansa]

Jaoston tavoitteista vuodelle 2001

Vuoden 2001 toimintasuunnitelmassa otin matematiikka- ja tietotekniikkajaoston päätavoitteeksi Ursan ohjelmarekisterin ajantasalle saattamisen. Meillä on arvokas ja laaja kokoelma alan tietokoneohjelmia. Pahaksi onneksi se vain on jäänyt kovasti jälkeen uusien käyttöjärjestelmien ja versioiden myötä. Tavoite sisältäisi verkkotietokannan viimeistelyn, uusien ohjelmien ja ohjelmaversioiden keräämisen ja viimeistelyn jakelupaketeiksi.

Erityisen iso aukko on 32-bittisten Windowsien eli 95:n, 98:n, 2000:n, NT:n ja ME:n ohjelmat. Niitä on viime vuosina tullut suuret määrät. Näitähän ei yleensä erotella, kohta useimmat ohjelmat toimivat kaikissa.

Toisaalta Linux on tekemässä kovasti tuloaan, melko varmasti erityisesti teknisemmin suuntautuneiden tähtiharrastajien piirissä. Unix-pohjaisiakin ohjelmia on tullut saataville yhä enemmän. Mielenkiintoisimpiä ovat kuitenkin taskutieturit, Palm Pilot ja Windows CE -pohjaiset systeemit. Näillekin on ehtinyt kertyä jo melkoinen joukko tähtisoftaa.

Ennen muinoin boxit olivat vahva kanava softan levittämiseen. Ursan ohjelmarekisteri kasvoi ratkaisevasti juuri Mizarin avulla 1990-luvun alkupuolella. Nyttemmin, kun BBS-puoli alkaa hiipua, on Internet se, jonka avulla ohjelmat leviävät.

Vaikka ohjelmia saa sieltä täältä ympäri verkkoa, yhteen paikkaan koottu valikoima hyvällä verkkoliittymällä on edelleen perusteltua. Olisi hienoa luoda sellainen TuCowsin tai muiden verkkosoftaa levittävien verkkosivujen kaltainen järjestelmä. Jotain sellaista on tekeilläkin. Verkkotietokanta onkin jo pitkällä. Se vain täytyy hieroa loppuun asti. Kiinnostuneet voivat käydä tutkimassa sivua: http://www.ursa.fi/ursa/jaostot/mtj/ohjelmarekisteri/haku.phtml.

Säilytyspaikkoja Ursan rekisterin ohjelmilla on edelleenkin kaksi: Ursan Mizar-boxi sekä FUNET:in FTP-palvelin. Mizarin kovalevy asettaa jonkunlaisia rajoituksia, mutta ftp.funet.fi:ssä levyä riittää. Ohjelmien saatavuus ei edes rajoitu FTP-protokollaan, vaan FUNET:in palvelimelle voi operoida http:lläkin. Ohjelmarekisterin verkkokannassa tiedostohaut tehdäänkin ftp.funet.fi:stä.

Olisi tietenkin mukava, jos ohjelmarekisterihankkeeseen saisin apua. Jos ei muuten, niin itse aion tarmoni keskittää ohjelmarekisterihankkeeseen. Siinä tapauksessa olisi hyvä, jos jaoston muihin projekteihin löytyisi vetäjiä.

Ohjelmarekisterin ohella mt-jaoston suunnitelmiin kuuluu laitepäivät (ks. seuraava kappale), mahdollisesti joku ohjelmatesti ja Cygnuksen tapaaminen. Muutakin suunnitelmaan kirjaamatonta voidaan kehittää.

Laitepäivät maaliskuussa

Ne järjestetään nyt sitten! Tähtipäivät näyttävät siirtyvän poikkeuksellisesti syksylle, joten Laitepäivien suhteen ei ole mitään vaaraa päällekkäisyydestä tai tapahtumien lähekkäisyydestä. Ajankohta on 23.25.3. (pe-su) ja paikkana aika monista tapahtumista tuttu Laitialan leirikeskus Hollolassa. Jonkunlainen informaatiosivu tapahtumasta on tulossa verkkoon, joten seuratkaa jaoston sivuilla olevia linkkejä.

Nyt olisi pari kuukautta aikaa ideoida tapahtuman sisältöä. Matematiikka ja tietotekniikkaharrastajien ohella ainakin kaukoputki-ihmiset ovat mukana. Yritämme saada myös radioporukkaa paikalle. Yleisesti ottaen tapahtuma tulee olemaan melko vapaamuotoista toimintaa, mutta sekaan yritetään saada jonkun verran aikataulutettuakin ohjelmaa. Illalla ja yöllä olisi tarkoitus harrastaa myös havaintotoimintaa ulkona.

Jorma Koski ehdotteli mt-jaoston pääteemaksi kuvankäsittelyä. Mikäs siinä, se voisi olla ihan hyvä aihe. Tuo voisi sisältää jonkunlaisen esitelmäntapaisen sekä erilaisten kuvankäsittelyohjelmien kokeilua ja vertailua. Tietäisikö joku hyvän esitelmöitsijän. Se voi olla toki joku omasta porukasta, joka tietää kuvankäsittelystä enemmän.

Itse olen ajatellut, että myös jaoston vuoden päätavoite, Ursan ohjelmarekisterin ajantasaistaminen olisi esillä. Pitänemme tapahtumassa myös jaoston kokouksen.

Teknisellä puolella olisi ehkä kiva, jos saisimme rakennettua viikonlopuksi lähiverkon, jossa olisi ainakin yksi palvelin webbi-servereineen. Tällä voisi puuhata kaikkea verkkopalveluihin liittyvää. Tämä tietenkin riippuu paljon, mitä laitteita kukin pystyy paikalle tuomaan.

Miettikääpä, mitä haluatte laitepäiville. Ja kertokaapa niitä esimerkiksi minulla ja Heikkisen Reijolle (kaukoputkipuoli). Tai ilmaistaa ideoitanne jaostojemme postilistoilla, joilloin niitä voidaan jatkokehitellä ja sopia, ketkä järjestävät mitäkin asioita.

Matematiikka

Minulle tulee aina silloin tällöin kyselyjä, että miten jaosto tulee ihan laskentaa riippumatta tietokoneista. Kieltämättä jaostomme toiminta on paljolti keskittynyt tietotekniikkasektorille. Syy voi olla siinä, ettei matemaattinen puoli ei ole ihan kaikkein vahvimmissa intresseissäni. Jotenkin näidenkin harrastajien toiveita pitäisi yrittää täyttää, kun tuossa jaostomme nimessäkin on sen matematiikka. Itselleni tulee esimerkiksi hyvän kirjallisuusluettelon pitäminen. Jos jolla kulla on ajatuksia tästä puolesta, niin tuokoon niitä julkisuuteen.

Veikko Mäkelä


English summary

The main target of the next year in Mathematics and IT section is to update Ursa program library. We have a large and valuable collection of astronomical software, but it is a little oldish. The new software and versions should fetch and prepare for distribution.

The Technical Weekend for amateur astronomers will be held on 23-25 March 2001 in Hollola. The mathematics and IT section and telescope making section will arrange the program. One possible topic for the computer people is digital image processing.

The section leader wonder, how we can support people who are interested in math, but not in computers. The functions of the section have concentrated recently mainly to IT.