Perseidit 2009



Jorma Koski, Juhani Salmi ja Hannu Määttänen olivat Porvoon Sondbyssä havaitsemassa 12/13.8.2009 yönä hämärästä kello 03.15 asti. He näkivät muutamia perseidejä pilviaukoista. Pekka Parviainen kertoi, että Turun suunnassa oli selkeää.

Matti Salo raportoi Keski-Uudeltamaalta havainnoista kahdelta yöltä, molempina öinä kello 21-24. 11/12.8 yöllä 4-5 pilviharson läpi havaittua meteoria. 12/13.8 yöllä 15-20 meteoria, joista osa huomattavan kirkkaita. Yksi kirkas meteori näytti hajoavansa lentonsa puolivälissä noin kello 23.40. Ensimmäisenä iltana koolla oli noin 30 henkilöä ja toisena yönä 4 henkilöä.

Timo Nousiainen kertoi, että hän näki yhden perseidin 12/13.8 yönä kello 23.35 Kuun lähellä, kirkkaudeltaan -1 magnitudia.

Sami Jumppanen raportoi Mikkelistä havainnoista 12/13.8 yöltä. Hän havaitsi noin viisi meteoria vajaan tunnin aikana, mutta silmät eivät olleet koko ajan taivasta kohti. Ne olivat kirkkaampia, kuin alueen tähdet. Kestoltaan tähdenlennot olivat noin puolesta sekunnista sekuntiin ja ne näyttivät kuuluvan samaan parveen. Hän havaitsi myös mahdollisen välähdyksen pilvien läpi. Sami myös kuvasi meteoreja.

Jarmo Moilanen raportoi Vaalasta, että 12/13.8 oli huono keli. Seuraava yö 13/14.8 oli vähän parempi, edelliset yöt menivät pilviin. Jarmon all-sky kamera havaitsi 9 perseidiä ja 2 muuta meteoria 13/14.8 yönä. SW-kamera havaitsi 23 perseidiä ja 10 muuta meteoria. 4 perseidiä ja 2 muuta meteoria näkyivät molemmissa kameroissa.

Veikko Mäkelä raportoi, että 12/13.8 yönä havaittiin perseidejä Kirkkonummella. Veikko Mäkelä ja Jani Katava laskivat meteoreja. Antti Kuosmanen ja Lauri Kangas ottivat kuvia.

Jukka Sassi raportoi Iistä (Oulusta 40km pohjoiseen), että maksimiyönä taivas oli pilvessä. Seuraavana yönä taivas oli kirkas ja Jukka kuvasi perseidejä.

Taulukossa 1 on IMO:n visuaalihavainnoissa käytettävällä laskentamenetelmällä tehdyt jaostoon havaintolomakkeella tai vastaavalla sähköisellä samat tiedot sisältävällä sähköpostilla raportoidut havainnot 17.8 mennessä. Lisää havaintoja voi lähettää jaostoon.

FINNISH METEOR OBSERVATIONS 11.8-13.8.2009 (TAULUKKO 1. / TABLE 1.)
---------------------------------------------------------------------------------------------
Pvm.		Alku	Loppu	Kesto	Lm	F	S	PER	ANT	SDA	Hav.
Date		Start	End	Dur							Obs.
---------------------------------------------------------------------------------------------
11.8/12.8.2009	23.57	00.58	1,00	4,13	1,14	9 	5	1	1	YRJIL
12.8/13.8.2008	23.43	02.45	2,18	5,27	1,12	10	57	-	-	MAKVE
---------------------------------------------------------------------------------------------
  Total				3,18			19	62	1	1	2 obs.
---------------------------------------------------------------------------------------------
Observers/Havaitsijat: YRJIL = Ilkka Yrjölä, MAKVE = Veikko Mäkelä.
Showers/Parvet: PER = Perseids, ANT = Antihelion source, 
SDA = Southern delta Aquarids, S = Sporadics. Time UT+3.
---------------------------------------------------------------------------------------------

Perseidit 2009 kuvia


Lisähavainnot ovat tervetulleita jaostoon. Kiitos kaikille materiaalia lähettäneille.

IMO:n meteorikalenterissa ja meteorijaoston kotisivulla on lisää tietoa perseideistä ja yleensäkin meteorien havaitsemisesta.

Perseidien 2009 live ZHR sivu

IMO:n meteorikalenteri

Ursan "taivaalla nyt" sivut

Takaisin meteorijaoston kotisivulle