Tulipallo 22.04.2003



Havaintoja tulipallosta 22.04.2003 klo 00:23 Suomen aikaa:

Arto Oksanen ja myös muut Jyväskylän Siriuksen Nyrölässä viime yönä olleet havaitsijat näkivät kirkkaan bolidin: "Havaitsimme viime yönä 21/22.4.2003 kello 00:23 komean bolidin Nyrölän tähtitornilla Jyväskylän maalaiskunnassa. Se oli kirkkaudeltaan -8 - -10 magnitudia ja näkyvissä 5-10 sekuntia (riittävän kauan että ehti huutaa ja muutkin paikallaolleet ehtivät sitä hyvin katsomaan). Väri oli selvästi punertava ja kipinöi ja välähteli mennessään, ei jättänyt vanaa kun korkeintaan silmän verkkokalvolle. Lentorata etelätaivaalta noin 50 asteen korkeudelta Otavan ja Arcturuksen välistä Joutsenen keskivaiheille itätaivaalle. Hieman isompi välähdys lopussa.", Arto kirjoittaa.

Saman bolidin havaitsivat myös Markku Nissinen ja Harri Haukka Kangaslammilla Härkämäellä. Kellonaika 00h23m26s +/- 2s, alkusuunta 260 astetta, alkukorkeus 50 astetta, loppusuunta 315 astetta, oppukorkeus 20 astetta. Kirkkaus -7 magnitudia. Havaintokertomus: "Kesto n. 4 sekuntia. Hieman epäsäännöllinen palaminen, sammui tasaisesti "hiipumalla". Väri vaaleankellertävä. Ei hajaantunut osiin. Pölyvana jäi joksikin aikaa taivaalle. Kulmanopeus: n. 10 astetta sekunnissa. Ei äänihavaintoa, kuuntelimme n. 10 minuutin ajan keskittyneesti Harrin kanssa tulipallon näkymisen jälkeen. Ei kuulunut todennäköisesti mihinkään meteoriparveen, eli oli luultavasti sporadinen tulipallo. Alkupisteen RA 10 h deklinaatio 30 astetta. Loppupisteen RA 6 h deklinaatio 40 astetta. Lennon loppuvaiheesta mitattu kulma tulipallon lentoradan ja horisonttiin kuvitellun normaalin välillä oli 75 astetta."

Matti Salminen havaitsi myös saman tulipallon: "Tässä havaintoni: 22.04.2003 klo. 00:25. Havaintopaikka Heinola. Melkoisen kirkas "tulipallo", väriltään oranssinkeltainen, putosi suoraan alaspäin. Max. 2 asteen kulmassa. Kompassisuunta 10 astetta. Hidastui voimakkaasti pudotessaan samalla kirkastuen. Alkoi näkyä noin 50ast horisontin yläpuolella ja taloni katon tullessa eteen noin 20 asteen kulmassa. En nähnyt bolidin sammumista. Äänihavainnosta ei ollut toivoakaan läheisen moottoritien jylinän takia."

Jarmo Moilanen kirjoittaa seuraavaa: "Alustava arvio on se, että tulipallon lentosuunta oli noin 10 astetta +/- 10 astetta, tulokulma 20 astetta +/- 10 astetta horisonttiin nähden (tuli siis jostain Spican suunnalta). Syntyi jossain Kangasniemen seuduilla (Pieksämäeltä lounaaseen) ja sammuminen jossain Karttulan seudulla. Sammumiskorkeus oli suhteellisen alhainen, luokkaa 55km +/- 10km. Periaatteessa suoraan sammumispisteen alapuolella olisi voinut kuulla jotain ääntä noin kolme minuuttia tulipallon sammumisen jälkeen, mikäli sääolot olisivat olleet suotuisat. Huomattavasta korkeudesta johtuen äänet tuskin olisivat kuuluneet kovin laajalla alueella. Äänet alkavat kantautua alas asti alle 60 km korkeudesta. Alustavasti voidaan todeta, että tulipallon synnyttänyt kappale ilmeisesti tuhoutui kokonaan."

Jarmo mainitsee vielä, että kappale on saattanut kuulua johonkin virginidien parviin, joiden maksimi on huhtikuun puolen välin jälkeen. Vanhemmassa IMO:n Visual Observer Handbookissa on mainittu Alpha-Virginids B parvi. Se on aktiivinen 1.4 - 15.5. Maksimi parvella on 15.4. Radiantin RA 206 astetta eli 13.7 tuntia ja on deklinaatio -9 astetta. Tämä taulukko on myös jaoston nykyisessä havainto-oppaassa.

Mutta uudessa Handbook for Visual Meteor Observers on nuo virginidikompleksin parvet jostain syystä poistettu, kuten voidaan huomata uusimmasta IMO:n parviluettelosta. Jaoston havainto-opasta ollaan juuri nyt uusimassa ja tarkoitus on päivittää tuokin parvitaulukko uusimpaan versioon. Itse olen käyttänyt referenssinä uusinta IMO:n parviluetteloa, koska vanhaa listaa ei ole missään enää saatavissa ainakaan netin kautta.

Taulukossa 1 on 21/22.4. tulipallon havaitsijalista.

TAULUKKO 1. Huhtikuun 22 päivän tulipallon havaitsijoita
TABLE 1. Observers of 22.4.2003 fireball

Havaitsija		Havaintopaikka	Havaitsija		Havaintopaikka

1. Arto Oksanen		Nyrölä		2. Markku Nissinen	Kangaslampi
3. Harri Haukka		Kangaslampi	4. Matti Salminen	Heinola
Kuvan 1 karttaan on piirretty tulipallon lentorata ja havaitsijoiden sijoittuminen. Lentoradan ovat laskeneet Jarmo Moilanen ja Esko Lyytinen. Mukana tämän tulipallon sekä 23/24.4. tulipallon havaintojen käsittelyssä ja keräämisessä ovat olleet myös Pekka Savolainen ja Antti Järvi.

Markku Nissinen



Kuva 1.

Takaisin meteorijaoston kotisivulle