Avaruus-verkkojulkaisun kuunpimennysuutisointi 4.-18.11.2003 julkaistu Ursa Kuu, planeetat ja komeetat -jaoston sivuilla Kari A. Kuuren luvalla.




18.11.2003

Kuvia lukijoilta

Kuunpimennys

Jari Kankaanpää 9.11.03Jari Kankaanpää valmisti ottamistaan kuunpimennyskuvista ( 9.11.2003) sarjan, jossa kuunpimennys eri vaiheineen näkyy alusta loppuun. Jarin kertoman mukaan vähäinen kirkkaiden vaihtelu johtuu erilaisista valotusajoista.

AVARUUS-verkkojulkaisu julkaisee lukijoittensa ottamia kuvia, jotka liittyvät tavalla tai toisella tähtiharrastukseen. Näiden lisäksi mitä moninaisimmat luonnonilmiöt ovat kuvaamisen ja julkaisemisen arvoisia kuten esimerkiksi revontulet, valaisevat yöpilvet, meteorit tai halot ja sateenkaari. Myöskin tähtiharrastusyhdistysten toiminnasta kertovia kuvia julkaisemme mielellämme. Liitä jokaiseen kuvaan parin lauseen mittainen selostus joko kuvan sisällöstä, tai välineistöstä jolla kuva on otettu.



11.11.2003

Kuvia lukijoilta

Kuunpimennyksen satoa

Niko Pietinen 9.11.03Sunnuntaiaamuna pimentynyt Kuu sai liikkeelle myös tähtiharrastajat kaukoputkineen ja kameroineen. Aivan maanpinnassa madanneet sumupilvet tosin estivät pimennyksen tehokaan havainnoinnin mutta joillakin paikkakunnilla se näyttää onnistuneen.

Niko Pietinen valokuvasi myös kuunpimennystä. Ohessa hänen ottama kuvasarja pimennyksen kulusta.

AVARUUS-verkkojulkaisu julkaisee lukijoittensa ottamia kuvia, jotka liittyvät tavalla tai toisella tähtiharrastukseen. Näiden lisäksi mitä moninaisimmat luonnonilmiöt ovat kuvaamisen ja julkaisemisen arvoisia kuten esimerkiksi revontulet, valaisevat yöpilvet, meteorit tai halot ja sateenkaari. Myöskin tähtiharrastusyhdistysten toiminnasta kertovia kuvia julkaisemme mielellämme. Liitä jokaiseen kuvaan parin lauseen mittainen selostus joko kuvan sisällöstä, tai välineistöstä jolla kuva on otettu.



10.11.2003

Kuvia lukijoilta

Kuunpimennyksen satoa

Sunnuntaiaamuna pimentynyt Kuu sai liikkeelle myös tähtiharrastajat kaukoputkineen ja kameroineen. Aivan maanpinnassa madanneet sumupilvet tosin estivät pimennyksen tehokkaan havainnoinnin, mutta joillakin paikkakunnilla se näyttää onnistuneen.

Arto Oksanen 9.11.03Arto Oksanen Jyväskylän Siriuksesta onnistui valokuvaamaan Nyrölän observatoriossa pimennyksen alusta loppuun vaikka sumupilvet sielläkin haittasivat näkyvyyttä. Arto koosti kuvista animaation (jonka toimitus joutui hieman pienentämään) jossa pimennys on nähtävissä täysivarjopimennyksen ajan.

Jari Kankaanpää 9.11.03Jari Kankaanpää onnistui myös havaitsemaan ja kuvaamaan koko pimennyksen Kauhavalla, vaikka sielläkin sumupilvet tuottivat hieman harmia. Jari kiinnitti huomiota samaan seikkaan kuin toimituskin: tänä vuonna tähtitaivaalla nähdyt "suuret" tapahtumat ( Merkuriuksen ylikulku, auringonpimennys ja nyt kuunpimennys) ovat onnistuneet ajoittumaan niin että niitä on voitu havaita alusta loppuun ainakin joillakin paikkakunnilla. Toivottavasti hyvä onni sään suhteen jatkuu ainakin ensi kesäkuussa Venuksen ylikulun ajankohtana.

AVARUUS-verkkojulkaisu julkaisee lukijoittensa ottamia kuvia, jotka liittyvät tavalla tai toisella tähtiharrastukseen. Näiden lisäksi mitä moninaisimmat luonnonilmiöt ovat kuvaamisen ja julkaisemisen arvoisia kuten esimerkiksi revontulet, valaisevat yöpilvet, meteorit tai halot ja sateenkaari. Myöskin tähtiharrastusyhdistysten toiminnasta kertovia kuvia julkaisemme mielellämme. Liitä jokaiseen kuvaan parin lauseen mittainen selostus joko kuvan sisällöstä, tai välineistöstä jolla kuva on otettu.



9.11.2003

Kuu pimeni Pirkanmaalla selkeässä säässä

Kari A. Kuure 9.11.03Viimeyönä kuunpimennystä voitiin ainakin Tampereen Ursan tähtitornilla seurata selkeässä ja vuodenaikaan nähden lämpimässä säässä. Tosin tilanne ei varmasti ollut aivan näin hyvä kaikkialla, sillä raskaat sumupilvet ajelehtivat Kuun editse monin paikoin vaikeuttaen havaintojen tekoa. Esimerkiksi Tampereen Hervanta oli lähes koko pimennyksen ajan sumupilvien verhoama joiden läpi pimentyminen kuitenkin näkyi.

Tampereen Ursan tähtitorni kuitenkin sijaitsee sen verran korkealla paikalla, että sumupilvet eivät yltänee aivan sen korkeudelle. Inversiokerros oli jonkin verran alempana joten läpinäkyvyys ja seeing olivat mitä parhaimmat. Tornille oli hakeutunut muutama yhdistyksen jäsen ja näiden lisäksi muutama kaupunkilainen "siviili" vaikka varsinaista yleisönäytöstä ei yhdistys ollut järjestänytkään.

Kari A. Kuure 9.11.03Pimentynyt Kuu oli heti täysivarjopimennyksen alusta alkaen pimentyneeltä osaltaan erittäin tumma. Danjon asteikolla pimennyksen syvin vaihe oli tummuudeltaan 1-2, eli Kuu oli yläreunasta (lähes varjon keskipisteestä) tumman ruosteen punertava ja alueen yksityiskohtien havaitseminen oli jo vaikeutunut. Kuun alareuna ( lähellä täysvarjon reunaa) oli kuitenkin suhteellisen kirkas. Voimakas valoisuus ero johtuu mitä ilmeisemmin maapallon ilmakehän olosuhteista jossa ei ole kovinkaan paljoa valoa sirottavia pölyhiukkasia suurista maasto- ja metsäpaloista huolimatta.






8.11.2003

Kuu pimenee ensi yönä.

ESASääennusteen mukaan pilvetöntä on ensin yönä Pirkanmaalla ja Lounais-Suomessa. Yöksi luvataan paria astetta pakkasta ja tuuli on pohjoisen puolelta. Jos ennuste toteutuu, niin kuunpimennystä voidaan seurata näillä alueilla mitä parhaimmassa säässä.

Kuun puolivarjopimennys alkaa kello 00.15 ja kokovarjopimennys alkaa 1.32. Pimennys on syvimmillään kello 03.19 ja päättyy 06:22.

Tarkemmat ajat ja havainto-ohjeet löytyvät seuraavasta jutusta: Täydellinen kuunpimennys ensiviikonloppuna





4.11.2003

Täydellinen kuunpimennys ensi viikonloppuna

 

Syykauden kuunpimennys tapahtuu marraskuun 9 päivänä heti vuorokauden vaihtumisen jälkeen. Pimennys on järjestyksessä toinen tänä vuonna, mutta keväällä näkynyt pimennys ehti edetä vain muutaman minuutin puolivarjoon kun Kuu laskeutui horisontin alapuolelle. Tuleva pimennys voitaisiin nähdä kokonaan jos sää sen suinkin vain mahdollistaa.

Kuunpimennys 9.11.03

Kaavio kuunpimennyksen vaiheista. Puolivarjopimennystä voi olla hieman vaikea havaita mutta täysvarjopimennyksen alkaminen on hyvin helppo huomata selvästi tummentuneesta Kuun reunasta. Piirros Kari A. Kuure.

 

Kuu nousee horisontin yläpuolelle Tampereen horisontin mukaan kello 16 aikaan edellisenpäivänä.

Kuu koskettaa Maan puolivarjon reunaa kello 00:15,1 ja kokonaan se on puolivarjossa 01:28. Kuun peittyminen kokovarjoon alkaa kello 01:32,4 ja se on peittynyt kokonaan 03:06,3. Pimennys on syvimmillään 03:18,5.

Syvimmän pimennyksen aikaa Kuu on väriltään tumman kuparinruskea. Värin tummuuteen ja värisävyyn vaikuttaa maapallon ilmakehän pölypitoisuus: mitä enemmän pölyä sitä tummempi ja punaisempi Kuu on.

Maksimivaiheen jälkeen pimennys purkautuu käänteisessä järjestyksessä. Kuun reuna alkaa vaaleta kello 03:30,7 ja täysivarjopimennys on loppunut kello 05.04,5 mennessä. Puolivarjopimennyskin loppuu kello 06.21,9. Kuu laskee horisontin alapuolelle 08:38.

Kuunpimennyksiä voi seurata kaikkialla niillä alueilla joissa Kuu on horisontin yläpuolella ja pimennyksen tapahtumat näkyvät samanaikaisesti kaikkialle.

Pimennyksen nähdäkseen tarvitaan selkeän sään lisäksi vain omat silmät. Auringonpimennyksestä poiketen, kuunpimennystä voi aivan rauhassa havaita omin silmin ilman minkäänlaisia välineitä. Jos käytettävissä on kiikarit tai pieni kaukoputki, niin niillä näkee pimennyksen vielä paremmin.

Marraskuun pimennyksen jälkeen seuraava Kuun täysivarjopimennys nähdään Suomessa 4 toukokuuta 2004.

Pimennysksen vaihe 
kellonaika
h min
 Atsimutti
°
 Korkeus
°
Kuu nousee (08.11.)
16.00
59,3 0
Puolivarjopimennys alkaa 00.15,1 183,7 43,6
Täysvarjopimennys alkaa 01.32,4 208,3 41,3
Täydellinen pimennys saavutetaan 03.06,3 235,0 34,3
Pimennys on syvimmillään 03.18,5 238,1 33,2
Täydellinen pimennys päättyy 03.30,7 241,2 32,0
Täysvarjopimennys päättyy  05.04,5 263,2 21,9
Puolivarjopimennys päättyy  06.21,9 279,8 13,1
Kuu laskee  08.38 308,4 0