16.1.99 Kerho- ja yhdistystoimintajaosto

TOUKOKUU

Päivä Luokka Tapahtuma
1.5. tähtitiede ja tutkimus 1949 G. Kuiper löytää Neptunuksen kuun Nereidin.
5.5. avaruustekniikka ja tutkimus Komentaja Alan Shephard Jr. laukaistaan avaruuteen ensimmäisellä kuudesta Mercury-aluksesta vuonna 1961. Tätä hyvin lyhyttä lentoa kutsutaan myös avaruushypyksi. Shephardista tulee tällä lennolla ensimmäinen amerikkalainen avaruudessa.
6.5. tähtitiede ja tutkimus Grove Karl Gilbert syntyy vuonna 1843 Rochesterissa, New Yorkissa. Gilbert on ensimmäinen Kuun geologian tutkija. Hän julkaisee vuonna 1893 kirjan The Face of the Moon (Kuun kasvot). Hän määrittelee ensimmäisenä Kuun mare-alueiden olevan kovettuneita laavatasankoja. Gilbert selittää myös, miksi painanteet ja kraatterit eivät voi olla vulkaanista alkuperää.
10.5. avaruustekniikka ja tutkimus Vuonna 1931 tapahtuu VfR:n ensimmäinen nesteraketin lento. Se on vahinko. Riedelin kehittämän vesijäähdytteinen Mirak III -raketti karkaa koepenkistä ja nousee noin 18 metrin korkeuteen.
11.5. muut Einstein julkaisee yleisen suhteellisuusteoriansa vuonna 1915.
14.5. avaruustekniikka ja tutkimus VfR:n entinen Mirak III -raketti nousee uudelleen Repulsor 1:ksi nimettynä noin 60 metrin korkeuteen. Rakenteensa vuoksi tätä jo toistamiseen vuonna 1931 lentävää rakettia kutsutaan myös kaksisauvaiseksi repulsoriksi (kaksi rinnakkaista säiliötä kärjessä olevan varsinaisen moottorin takana).
Amerikkalainen avaruusasema Skylab laukaistaan avaruuteen 1973.
15.5. tähtitiede ja tutkimus Nicolas-Louis de Lacaille syntyy 1713 Rumingyssä Ranskassa. Hän nimeää suuren osan eteläisen taivaan tähtikuvioista. Hänen työnsä johtaa myös Marsin ja Venuksen etäisyyksien paljon tarkempaan määrittelyyn.
tähtitiede ja tutkimus Skotlantilainen tähtitieteilijätär Williamina Paton Stevens Fleming syntyy Dundeessa vuonna 1857. Hän tekee pioneerityötä tähtien spektrien luokittelussa sekä löytää 10 novaa, 52 tähtisumua ja sadoittain muuttuvia tähtiä.
16.5. avaruustekniikka ja tutkimus Amerikkalainen Gordon Cooper kiertää maapallon 22 kertaa Mercury-kapselissa vuonna 1963.
17.5. tähtitiede ja tutkimus Englantilainen tähtitieteilijä Joseph Norman Lockyer syntyy 1836 Rugbyssä. Hän löytää yhdessä Edward Fraklandin kanssa Auringon kaasukehästä tuntemattoman alkuaineen, jonka he nimeävät heliumiksi. Lockyer löytää ja nimeää myös Auringon kromosfäärin. Hän perustaa 1869 Nature-lehden ja toimii sen päätoimittajana puoli vuosisataa.
1882 löydetään täydellistä auringonpimennystä esittävästä valokuvasta Aurinkoa hipova komeetta, mutta sitä ei sen jälkeen havaita enää koskaan.
18.5. tähtitiede ja tutkimus Italialainen tähtitieteilijä ja matemaatikko Ruggero Giuseppe Boscovich syntyy Ragusassa vuonna 1711. Hän luo ensimmäiset geometriset menetelmät planeettojen ekvaattorin pyörimisen määrittelemiseksi kolmen pinnasta tehdyn havainnon perusteella sekä planeetan radan laskemiseksi kolmen havaitun sijainnin perusteella.
1910 Halleyn komeetta ohittaa Auringon, mutta ohitus ei ole nähtävissä.
avaruustekniikka ja tutkimus Yhdysvallat laukaisee Apollo 10 -aluksen tutkimaan laskeutumista Kuuhun vuonna 1969.
20.5. avaruustekniikka ja tutkimus Yhdysvallat laukaisee Pioner Venus 1 -luotaimen. Se tuottaa ensimmäisen tutkakartan Venuksesta vuonna 1978.
21.5. avaruustekniikka ja tutkimus Presidentti John F. Kennedy lähettää Yhdysvallat matkalle kohti Kuuta, todennäköisesti suurimmassa ja kuuluisimmassa puheessaan vuonna 1961.
22.5. tähtitiede ja tutkimus Kreikkalainen fyysikko ja matemaatikko Claudius Ptolemaios syntyy Alexandriassa todennäköisesti vuonna 90 jKr. Ptolemaios tunnetaan maakeskeisistä hypoteeseistään sekä monumentaalisen aseman saavuttaneista julkaisuistaan Almagest, Geography ja Tetrabiblos.
24.5. avaruustekniikka ja tutkimus Astronautti Scott Carpenter kiertää Maan kolme kertaaa Mercury 7:llä vuonna 1962.
25.5. tähtitiede ja tutkimus Komeetta Austin ohittaa Maan 1990.
avaruustekniikka ja tutkimus Yhdysvallat laukaisee vuonna 1973 ensimmäisen miehistön Skylab 2 -avaruusasemalle.
Presidentti Kennedy julistaa vuonna 1961 Kuuhun laskeutumisen kansallisen avaruusohjelman tavoitteeksi.
26.5. tähtitiede ja tutkimus Amerikkalainen astrofyysikko Charles Greeley Abbot syntyy Wiltonissa New Hampshiressä. Abbot on todennäköisesti ensimmäinen, joka havaitsi, että Auringon radiosäteily vaihtelee jatkuvasti. Abbot tunnetaan laajalti myös aurinkoenergian käytön isänä.
28.5. avaruustekniikka ja tutkimus Resusapinat Able ja Baker käyvät avaruudessa 1959.
Neuvostoliitto laukaisee Mars 3 -aluksen kohti Marsia vuonna 1971.
29.5. tähtitiede ja tutkimus Einsteinin suhteellisuusteoriaa testataan täydellisen auringonpimennyksen aikaan vuonna 1919. Tähtitieteilijät seuraavat taustatähtien valon taipumista Auringon painovoiman vaikutuksesta.
30.5. avaruustekniikka ja tutkimus Euroopan avaruusjärjestö ESA perustetaan vuonna 1975.
30.5. avaruustekniikka ja tutkimus Yhdysvallat laukaisee Surveyor 1 -luotaimen kohti Kuuta vuonna 1966.
Yhdysvallat laukaisee Mariner 9 -luotaimen vuonna 1971.
31.5. avaruustekniikka ja tutkimus Neuvostoliitto aloittaa laukaisulaitteiden valmistuksen vuonna 1955.

Tammikuu | | Maaliskuu | Huhtikuu | Kesäkuu | Heinäkuu | Elokuu | Syyskuu | Lokakuu | Marraskuu | Joulukuu

Kalenterin alkuun | Kerho- ja yhdistystoimintajaosto