Ursa Minor 6/2007

Syvä taivas paljain silmin

Monet ihmiset kuvittelevat, että syvän taivaan kohteiden näkemiseen tarvitaan välttämättä iso kaukoputki. Näin ei kuitenkaan ole, sillä vastoin yleistä luuloa, monet syvän taivaan kohteet näkyvät jo paljain silmin!

Paljain silmin tehtiin ensimmäiset havainnot historiallisista syvän taivaan kohteista joskus muinaisina aikoina, mutta nykyaikana paljain silmin havaitseminen alkaa olla katoavaa kansanperinnettä. Kuitenkin myös paljain silmin havaitsemisessa on omat haasteensa: paljain silmin syvä avaruus avautuu aivan uudella tavalla. Jotkut tyytyvät bongaamaan paljain silmin epämääräisinä sumupläntteinä näkyviä syvän taivaan kohteita, toinen koettaa näkökykynsä rajoja yrittämällä nähdä jotain sillaista, mitä kukaan ei ole ehkä vielä nähnyt!

Paljain silmin näkyvien kohteiden kirjo on laaja, avonaisia joukkoja, pallomaisia joukkoja, galakseja, kirkkaita ja jopa pimeitä sumuja! Avonaisia joukkoja ovat mm. Seulaset (Messier 45), Hyadit (Melotte 20), Mehiläispesä (Messier 44), pallomaisia joukkoja mm. Herkuleen suuri joukko (Messier 13), galakseja Andromedan ja Kolmion galaksit (Messier 31, 33), kirkkaita sumuja mm. Orionin sumu (Messier 42) ja Pohjois-Amerikkasumu (NGC 7000).

Pimesätä sumusta esimerkkinä käy esim. Linnunradan suuri repeämä, joka tähtikirkkaana yönä pimeällä maaseudulla on todella vaikuttava näky! Pimeiden sumujen vastakohtana Linnunradassa ovat useat kirkkaat tähtipilvet, kuten Kilven tähtipilvi ja Jousimiehen pieni tähtipilvi (Messier 24) puhumattakaan kaikista niistä Linnunradan helmistä, jotka jäävät näkymättä meikäläisiltä pohjoisilta leveysasteilta! Kuitenkin Kilven tähtipilvi, ja Jousimiehen tähtipilvi näkyvät meiltä, joskin ne ovat hyvin matalalla loppukesän ensimmäisinä pimeinä öinä.


Kuva 1. Messier 13 - Veikko Mäkelä.

Kuva 2. Messier 24 - Iiro Sairanen.

Näiden kohteiden lisäksi Linnunradasta löytyy runsaasti silmänruokaa havaitsijalle, joka pääsee ihailemaan Linnunrataa koko loistossaan pimeän maaseudun taivaan alla! Linnunradan loistoa ihallessaan on niin helppoa unohtaa katselevansa oikeaa syvän taivaan kohdetta, sellaista, joka on parhaimmillaan juuri paljain silmin havaittuna! Kaikki Linnunradan himmeät tähdet, tähtipilvet, nuo miljoonien tähtien muodostamat tihentymät, ja kaikki pimeät sumut, joista juuri Suuri repeämä on yksi vaikuttavimmista!

Monet syvän tiavaan kohteista ovat historiallisia, kuten Seulaset ja Hyadit, joilla molemmilla on ollut oma merkityksensä varhaisille maanviljelijäkansoille, jotka määrittivät maanviljelystöiden ajankohdat tähtien avulla. Nykypäivän syvän taivaan havaitsija yrittää nähdä Seulasista tai Hyadeista mahdollisimman paljon tähtiä, suurin osa ihmisistä erottaa Seulasista 6 tähteä, jotkut haukansilmät jopa yli kymmenen! Haastetta siis riittää!

Historiallisia kohteita ovat myös Messier 41, Mehiläispesä (Messier 44) ja Perseuksen tuplajoukko (NGC 869, 884), joka tunnetaan myös neimellä Eta ja Khi Persei tai Misam. Muinaisina aikoina ennen kaukoputken keksimistä suurin osa syvän taivaan kohteista tunnettiin vain sumuina, nebuloina, joista oli jo historiallisina aikoina laadittu jonkinlaisia luetteloita (Hipparkhoksen luettelo n. 135 eKr.). Kuitenkin nykyaikainen tietomme paljain silmin näkyvistä utuplänteistä tuo aivan uudenlaista jännitystä niiden tihrusteluun.

Esimerkiksi kaukaisin paljain silmin näkyvä kohde, jonka periaatteessa kuka tahansa tavallinen tallaajakin pystyisi hyvissä olosuhteissa näkemään, on Andromedan galaksi, valtava tähtien saareke 2,6 miljoonan valovuoden päässä! Lähes yhtä etäinen Kolmion galaksi on vielä jotenkuten hieman kokeneemman syvän taivaan tiiraajan mahdollisuuksien rajoissa, mutta hekin joutuvat ponnistelemaan näkökykynsä äärirajoilla yrittäessään tihrustella esim. M81:tä Isossa Karhussa tai M83:a Vesikäärmeessä. Todellista extreme-urheilua siis!


Kuva 3. Messier 31 - Jarmo Moilanen.

Kuva 4. Messier 45 - Timo Karhula.


Kuva 5. Pohjois-Amerikkasumu (NGC 7000) - Jere Kahanpää.

English summary

Deep sky with naked eye! Nowadays deep sky observing with naked eye is an almost forgotten kind of art. But the whole night sky is full of bright pearls visible with naked eye in decent, dark sky site. It would be a real pleasure to see more deep sky observations made without any optical aid, especially about the details of Milky Way!