Ursa Minor 5/2007
Paikallisen ryhmän galaksit
Tähdet eivät yleensä viihdy yksinään taivaalla, eivätkä galaksitkaan tee tässä asiassa poikkeusta. Usein galaksit muodostavat ryhmiä, joissa galaksit vuorovaikuttavat toisiinsa painovoiman välityksellä. Galaksiryhmää, johon meidän Linnunratamme kuuluu, kutsutaan Paikalliseksi ryhmäksi. Paikallisessa galaksiryhmässä on meidän Linnunratamme lisäksi kaksi suurempaa galaksia, M31 ja M33, sekä näiden lisäksi lukuisa määrä pieniä, elliptisiä ja epäsäännöllisiä seuralaisgalakseja. Kaikkiaan galaksien määrä lähentelee neljääkymmentä. Kuten monissa muissakin galaksiryhmissä, myös Paikallisessa ryhmässä tapahtuu galaksienvälistä vuorovaikutusta. Linnunratamme on jo pitkään ahminut pienempiä naapureitaan, ja osa niistä on jopa kulkenut Linnunradan läpi! Itseasiassa, myös paikallisen ryhmän kaksi suurinta galaksia, Linnunrata ja M 31 ovat törmäyskurssilla, tosin tuohon ilmeisen mahtavaan spektaakkeliin kuluu aikaa vielä jokunen miljardi vuotta!
Galakseista kirkkaimmat ovat suuret spiraalit, M31 ja M33, jotka näkyvät helposti paljain silmin hyvissä olosuhteissa. M31:llä on näistä kahdesta selvästi suurempi pintakirkkaus, jonka vuoksi galaksi on helpompi nähdä paljain silmin. M31 eli Andromedan galaksi näkyy jo mukavasti kiikareilla, mutta keskikokoisella kaukoputkella tulevat esiin sen tummat pölyjuovat, sekä kaksi elliptistä seuralaista, M32 ja M110. Galaksia M31 ympäröiviä pallomaisia tähtijoukkoja on myös mahdollista erottaa, kirkkain näistä tunnetaan nimellä G1, ja se on kevyesti harrastajaputkienkin ulottuvilla. M33:n spiraalirakenne alkaa näkyä n. 20-25-senttisellä putkella, ja siitä on erotettavissa lukuisia H-II alueita, jotka ovat suuria tähtienvälisen kaasun keskittymiä. Syvä taivas -jaostolla on erillinen projekti näiden H-II -alueiden kartoittamiseksi, ja näistä H-II -alueista voi tehdä sekä visuaali- että valokuvahavaintoja. Molemmat ovat tervetulleita!
Andromedan galaksilla on M32:n ja M110:n lisäksi kaksi seuralaista Kassiopeian tähdistön puolella. Nämä seuralaiset tunnetaan nimillä NGC 147 ja 186. Nämä seuralaiset näkyvät n. 20-25 -senttisillä putkella, tosin molemmat vaativat erityisen hyviä olosuhteita, koska ne ovat molemmat (varsinkin NGC 147) pintakirkkaudeltaan alhaisia, joten haastetta näiden kanssa riittää!
Kuva 1. Messier 33 ja H-II -alueet - Risto Heikkilä. | 
Kuva 2. M 32 ja G 156 - Iiro Sairanen. |
Kuva 3. Messier 110 - Tomi Malmström | .gif)
Kuva 4. Leo I - Iiro Sairanen. |
Linnunradalla on kaksi pientä, epäsäännöllistä seuralaisgalaksia, Suuri ja Pieni Magellanin pilvi, jotka nähdäkseen täytyy matkustaa kauas eteläiselle pallonpuoliskolle. Itse en ole kyseistä matkaa vielä tehnyt, mutta väitetään, että galaksit ovat pimeällä puolella kertakaikkisen upea näky! Molemmista galakseista on mahdollista erottaa lukuisia ekstragalaktisia kohteita.
Muita kääpiögalakseja, jotka harrastaja voi pienin ponnistuksin onnistua näkemään, ovat esim. NGC 6822 eli Barnardin nebula Jousimiehen tähdistön pohjoisosasssa ja LEO-1 (UGC 5470), joka sijaitsee aivan Leijonan Regulus-tähden pohjoispuolella. Näiden lisäksi paikalliseen ryhmään kuuluu lukuisa joukko himmeämpiä, ja visuaalisesti haastavampia galakseja, joiden havaitsemiseen tarvitaankin jo todella iso putki (kuten Tähtikallion Astrofox!).