Ursa Minor 2/2009

Hevosenpäätä ja huntua

Orion on tähdistö, josta eivät havaittavat kohteet ihan heti kesken lopu. Haastettakin riittää havaėtsijan kokemustason ja havaėntovälėneen mukaan. Taėtava ja kärsivällėnen harrastaja voi etsiä okulaarėėnsa vaikka Hevosenpääsumun tai osia suuresta Barnardėn silmukasta.

Alnitakista (Zeeta Orionis) siirryttäessä hėeman etelään siirryttäessä löytyy emissiosumu NGC 2024 (Liekkisumu, Flame Nebula). Vaikka kohde näkyykin jo 8x30-kiikareėlla, tarvitaan noin 10-senttinen kaukoputkė mieluiten myös suodėn, jotta yksityiskohtia näkyisi. 8-senttisellä kaukoputkella ja pienellä suurennuksella kohde todellakin näyttää Alnėtak-tähden heijastumalta. Suuremmalla suurennuksella kohteen jakaa kahtia tumma pölyjuova: itäosa on hieman kookkaampi ja länsipuoli kirkkaampi. Tämän samaisen pimeän sumun uskotaan myös muodostavan Barnard 33 (Horsehead nebula).

Muutamia himmeitä tähtiä pystyy näkemään sumun sėsältä. Jos sää ei suosi havaitsijaa, kohde näkyy ainoastaan elliptisenä hehkuna. 20-senttisellä kaukoputkella se on huomattavastė helpompi nähdä, mutta vaatiė pimeää taivasta pienen pintakirkkaudesta johruen. Rajamagnitudin pitäisi olla Orionissa vähintään lähellä kuutta, jotta sumu näkyisė. Parhaan näkymän tarjoaa 60-kertaėnen suurennus ja UHC-suodin.

Sumun koko on visuaalisesti noin 15' x 15' kohde, ja se on jakautunut kolmeen osaan. Eteläosa on pienin,himmein ja muodoltaan hyvin soikea. NGC 2024:n kirkkain kohta löytyy kirkkaasta 9. magnitudin tähdestä hieman etelään. Jere Kahanpää kutsui koko kohdetta osuvasti nimellä "Poor man's Horsehead" eli Köyhän miehen hevosenpääsumu.

Edellėsen sumun lähettyviltä löytyy myös useita heijastussumuja: NGC 2023, IC 401, IC 402, IC 435. Varsinkin NGC 2023 näkyy helposti jo pienillä kaukoputkilla pyöreänä usvana 7 magnėtudėn tähden ympärillä. Kooltaan IC-kohteet ovat pieniä, joten näkeminen vaatėi kärsivällisyyttä ja hyviä olosuhteėta. Havaintovälineeksi riittänee 20-senttinen kaukoputki.

NGC 2024:stä on hyvä jatkaa suoraan seuraavaan sumuun, IC 434. Kohteena se on tunnettu lähes poikkeuksetta ainoastaan yhden pienen yksityiskohtansa, Hevosenpääsumun (Horsehead Nebula, Barnard 33) takia. Messier 42:n kanssa IC 434 on valtava tähtien kehto, jossa synryy tähtiä. Se sijaitsee ainoastaan 1500 valovuoden etäisyydellä. Pienellä 8-senttisellä kaukoputkella ja suodattimella IC 434 näkyy taėvaalla vajaan asteen pituėsena huntuna, joka himmenee etelään siirryttäessä.

Hyvin pėmeään sopeutuneena ja 20-kertaisella suurennuksella pystyin seuraamaan kohdetta magnitudin 6 tähteen SAO 132465* Muodoltaan IC 434 on hyvin elliptinen, noin suhteessa 3:1 ja 40-kertaisella suurennuksella kokoa on noin Sumu jatkuu pitkälle Alnėtakėsta länteen. 9 magnėtudin tähdestä SA0132416 luoteeseen näkyy kirkastuma. Itse B33 ei ole näkyvissä 8-senttėsellä linssiputkella, mutta kuitenkin mahdollinen hyvin pimeässä paikassa ja mieluiten H-beeta-suodattimella katsottuna.

Suomesta katsottuna kohde on harmittavan matalalla, joten sään pitää olla erinomainen. Etelä-Euroopasta havaėttuna UHC-suodinta ja 12 sentin linssiputkea käyttäen B33 on kuėtenkin jo kohtalaisestė näkyvissä oikealla suureunuksella. Kohdetta ei siis kannata pelätä sen maineen takia. Onhan pimeä hevosemme nähty jo kiikareillakin.

Noin kaksikymmensenttisellä kaukoputkella B33 on näkyvissä, mutta vain vaivoin, tummempana lovena IC434:n keskellä. Hevosenpäämuotoa on kuitenkin mahdoton nähdä. Koska kohde on kooltaan melkoisen pieni, 6'x4', sumu näkyy parhaiten 122-kertaisella suurennuksella ja UHC-suodattimella.

Helpoiten B33 löytyy, kun etsii ensin kuvakenttään kaksi 9 magnitudin tähteä (itäisen tähden ympärillä loistaa juuri heijastussumu NGC 2023) ja siirtyy läntisestä tähdestä noin 15' etelään. Navigointiin voi myös käyttää 6 magnitudin tähtiä GSC 4771:1045 ja GSC 4771:1191, jotka muodostavat Hevosenpään kanssa kolmion.

Barnardin silmukka (Sh 2-276) on ehkä koko tähtitaivaan suurin syvän taivaan kohde. Kokoa sillä on 420'x60', mutta valokuvista paljastuu kuitenkin monin kerroin suurempi kaari, joka yltää aivan Rigeliin asti (erittäin himmeitä säikeitä näkyy jopa Eridanuksessa asti!). Kohde on todennäköisesti supernovajäänne, mutta on myös esitetty, että se olisi tavallinen emissiosumu. Uusissa tutkimuksissa Barnardin silmukan ympäriltä on löydetty UV-heijastussumu, joka on kooltaan valtavat 30 astetta.

Toisin kuin visuaalisesti, Sh 2-276 on helposti kuvattavissa: kamera vain Orionin suuntaan, 30 sekunnin valotus ja kohteen pitäisi näkyä filmillä. Kohde löytyy helpoiten M78:n avulla, siitä joko siirtymällä suoraan itse sumuun, avonaiseen tähtijoukkoon NGC 2112 tai 6 magnitudin tähteen SAO 113119.

Etelä-Euroopassa 8-senttisellä kaukoputkella ja 20-kertaisella suurennuksella nopeasti tarkasteltuna en havaėnnut kohteesta jälkeäkään. Havaėtsin kohdetta tuntia myöhemmin uudelleen, jolloėn se oli korkeimmillaan etelässä. Tällä kertaa UHC:n avulla havaitsin hyvin suuren, erittäin himmeän kaaren hieman pohjoiseen avonaisesta tähtijoukosta NGC 2112. Pystyin seuraamaan sumua 4,5 magnitudin tähteen SAO 132732 asti eli yhteensä yli 7 asteen päähän hentona diffuusėna kaarena. Sh 2-276 muuttui etelään sėirryttäessä himmeämmäksi.

Ennen siirtymistä muihin kohteisiin palasin vielä kohteen kirkkaimpaan osaan ja näin kuin näinkin sen ilman suodatinta. H-beeta on ilmeisesti paras valinta, kuitenkin myös UHC ja O-III helpottavat kohteen näkemistä. Nuorempana havaitsin myös sumumaisuutta Saiph-tähden (Kappa Ori) länsipuolella erittäin pimeän taivaan alla, mutta en ole tarkistanut havaintoani myöhemmin. Kohde näkyi myös 15x70-kiikareilla UHC-suodattimella varustettuna, mutta erittäin heikosti.

Barnardėn silmukan lähistöltä löytyy myös mielenkiintoinen pimeä sumu LDN 1622. 20-senttisellä kaukoputkella näkymä on lähes sama kuin 80 mm kaukoputkella, mutta hėeman kirkkaampi, toisaalta vain hieman yli asteen kuvakenttä tarjoaa melko rajoittuneen näkymän näin suuresta kohteesta. Kokeile itse pitkällä voit sumua seurata. Rajamagnitudin tulisė olla ainakin 6,5 luokkaa.

IC 2118 on suurikokoinen heijastussumu Orionin ja Eridanuksen rajalla, noin 1000 valovuoden etäisyydellä. Sumua Valaisee Orėonin kirkkaėn tähti Rigel, joka on kohteesta muutaman asteen ėtään. "The Witch Head Nebula" nimitys tulee jälleen kerran kohteen ulkonäöstä: oikeėnpäin katsottuna pystyy näkemään (valokuvėsta) pääsėäisnoidan naaman, tosin toiset näkevät myös kohteesta selvän aaveen (The Wraith Nebula), ioka kurottaa pohjoėseen. Jokainen tavallaan.

Linssiputkellani IC 2118 näkyy vain vaivoin noin asteen kokoisena jokseenkin elliptisenä usvana kuvakentässä. Kohteen keskellä, 8 magnitudin tähden ympärillä ja eteläpuolella, on sumun kirkkain kohta. Toinen selvästi kirkkaampi kohta on 7 magnitudin tähden PPM 187731 länsipuolella. IC 2118 on vain vaivoin yhtenäinen sumu: 8 magnitudin tähden pohjoispuolella sumumaisuus katoaa lähes kokonaan. Sumun rajat ovat myös hieman teräväreunaiset idässä.

Lännessä puolestaan on paljon himmeämpää sumumassaa, mutta on erittäin vaikea sanoa mikä siitä on vain himmeiden tähtien hehkua. Suodattimet eivät kirkasta itse sumua, mutta tummentavat ainakin taustataivasta, joka voi auttaa huonommissa olosuhteissa. Useita magnitudin 10 ja 11 tähtiä voi myös nähdä kohteen sisältä.


Kuva 1. IC 434 ja Hevosenpääsumu sekä NGC 2024.