Ursa Minor 4/2007

NGC 6124 – Scorpius (Skorpioni)

Vaikka Skorpioni näkyykin Suomesta, se jättää häntänsä ja suurimman osan vartalostaan aina horisontin alapuolelle. Voi ajatella että tuolla eteläisellä otuksella ei ole suurtakaan mielenkiintoa nousta kylmään pohjoiseen vaikka se hieman saksillaan Pohjolaa yrittääkin nipistellä. Oranssin punainen Antares näkyy kyllä kesäiltoina matalalla etelässä, mutta tähdistön todelliset helmet pysyttelevät liian matalalla - poikkeuksena tietysti M4 ja M80, jotka täältä kyllä näkyvät mutta hyvin heikosti.

Tähtikuvion ehdottomasti parhaat kultakimpaleet ovat kuitenkin Skorpionin häntä (M6 + M7 alue) sekä Skorpionin ns. "pöytä" (NGC 6231 alue), jotka jo pelkästään ovat yhden äkkilähdön arvoisia. Tähän samaiseen kauniiden ja rohkeiden kerhoon mahtuu myös tähtijoukko NGC 6124 (Caldwell 75). Helppo löytää suoraan siirtymällä suoraan Antareksesta alaspäin, kohteen lumo tulee mainiosti esille pienilläkin välineillä. Vajaan 6 magnitudin kohteena se on myös suhteellisen helppo nähdä paljain silmin piirteettömänä usvaisena hehkuna, mutta vaatii hyvän läpinäkyvyyden eteläisen sijaintinsa takia. Kanariansaarilta kohde nousee kuitenkin yli 20 asteen korkeudelle tarjoten sieltä jo varsin hyvät näkymät. Paikallisista turistirysistä kohdetta on tietysti turha paljain silmin yrittää, mutta jo kiikareilla näkymä on erittäin kaunis. Pienempikin kiikari riittää hajottamaan kohteen komeasti tähdiksi. Näitä näkyy ainakin parikymmentä kappaletta, ollen kuitenkin pienellä suurennoksella vielä melko tiiviisti pakkautuneita keskustaan. Kirkkain joukon jäsen on 9 magnitudia. 8-senttisellä putkella ainakin 100 tähteä on näkyvissä 30' alueelta. Lisäksi pientä keskittymistä on havaittavissa, ja joukko näyttää ajoittain hyvinkin symmetriseltä - kiitos tähtijonojen. Lisäksi kohteen keskustaan jää tyhjä väli, jota reunustavat tähtijonot molemmilla puolilla. Useat joukon kirkkaimmista tähdistä ovat myös punertavia ja muutamia mukavia tähtiparejakin näkyy.

Etäisyyttä kohteeseen on noin 470 pc eli joukko on lähes yhtä kaukana kuin avonainen joukko M6. Melko läheltä löytyy myös kirkas 10 magnitudin planetaarinen sumu NGC 6153. Sumu on helppo löytää: se sijaitsee kolmen 8-10 magnitudin tähden muodostaman kolmion pohjassa. Pienellä putkella kohde näyttää epäsäännölliseltä ja on elliptinen N-S suunnassa. Suuremmilla kaukoputkilla näkymä on varmasti huomattavasti antoisampi. Pieni delfiinin tähtikuviota muistuttava asterismi löytyy 7 magnitudin tähden HD 146905 ympäriltä ja näkyy helposti jo kiikareilla.


Kuva 1. NGC 6124 - 8-senttinen linssiputki ja 64-kertainen suurennos