Ursa Minor 2/2008
Äärimmäisyyksiä metsästämässä - osa 2
Äärimmäisyyksiä metsästämässä - osa 2
Viime numerossa esittelin muutamia äärimmäisen kaukana olevia tai äärimmäisen vanhoja kohteita. Tässä numerossa esittelen jokaisesta kohdetyypistä muutaman jollain tavalla äärimmäisen, erikoisen tai muuten vain kiinnostavan kohteen.
Supernovajäännöksiä
Supernovajäännökset ovat aika harvinaisia, koska supernovia räjähtelee Linnunradassa ihmisen mittapuun mukaan todella harvoin, yksi tai kaksi supernovaa vuosisadassa. Suurin osa tunnetuista supernovajäännöksistä on melko vanhoja, jo kauan sitten avaruuden tyhjyyteen levinneitä kehämäisiä sumuja.
Osa supernovajäännöksistä on helposti havaittavissa harrastajavälineilläkin, mutta haastavia kohteita on sitäkin enemmän. Vaikeustasoa voi kasvattaa omien mieltymysten ja kokemuksen sekä tietysti havaintolaitteiston mukaan. Eräs esimerkki tällaisesta todella haasteellisesta supernovajäännöksestä on Kaksosten tähdistössä n. 5000 valovuoden päässä lymyilevä IC 443, tuttavallisemmin Meduusasumu. Tämä on n. 8000 vuotta sitten räjähtäneen tähden jäänne. Se on hyvin himmeä, ja melko laaja kohde, joten sen havaitsemiseen tarvitaan ainakin 20-senttinen putki ja hyvät kelit. Sumusuotimista (UHC, O-III) on melko varmasti apua. Sumu on kaksiosainen, muodoltaan hieman kehämäinen ja kuituinen. Se muistuttaa siksi hieman Joutsen Veil-sumua eli harsosumua. Itse asiassa IC 443:a kutsutaan joskus talvitaivaan Veil-sumuksi. Supernovan synnyttäneen tähden jäännekin on löydetty, nimittäin sumun keskeltä löydettiin neutronitähti Chandra-röntgenteleskoopilla.
Esimerkki vieläkin haastavammasta supernovajäänteestä on Härän ja Ajomiehen rajalla sijaitseva Simeis 137. Tämä on niin vaikea kohde, että siitä ei tiettävästi ole tehty kuin yksi visuaalihavainto koko maailmassa (Rick Jackie)! Tämä supernovajäännös on niin vanha (ikä arviolta 100 000 vuotta), että se on levinnyt jo todella laajalle alueelle (kohteen näennäinen koko 200'x180', n. 3 astetta), ja sen vuoksi sen pintakirkkaus on todella alhainen. On sanomattakin selvää, että tämän kohteen havaitsemiseen vaaditaan iso putki (> 30 cm), laajakulmainen okulaari, sumusuodin ja todella hyvät olosuhteet, ja tietysti myös hieman onnea. Mutta ei kun yrittämään, tietääkseni kukaan Suomessa ei ole vielä onnistunut havaitsemaan tätä kohdetta visuaalisesti!
Kuva 1. IC 443 - Toni Veikkolainen. | 
Kuva 2. Kaliforniasumu - Iiro Sairanen. |
Kaasusumuja
Kaasusumujen kiehtovasta maailmasta löytyy sekä helppoja nakkeja, että äärimmäisen vaikeita kohteita. Eräs tällainen äärimmäisen vaikea kohde on Orionin tähdistössä sijaitseva jättimäinen Barnardin silmukka (Sharpless 276), jonka koko on n. 1200 kaariminuuttia (eli n. 20 astetta)! Sumu on niin iso, että sen havaitsemiseen tarvitaan laajakenttäinen kaukoputki tai kiikari. Tämän lisäksi tarvitaan myös erittäin hyvät olosuhteet, ja sumusuodin (esim. O-III). Silloinkin tämä sumu on niin iso, että sitä ei mitenkään saa mahtumaan kerralla koko näkökenttään, mutta silmukkaa pitkin "sviippaamalla" sen voi onnistua havaitsemaan kokonaan.
Sumu on muodoltaan rengasmainen, tosin vain sen itäinen osa on havaittavissa, läntisestä osasta ei ole tietoakaan. Sumun luonteesta ei olla aivan varmoja, se voi olla joko supernovajäänne tai tavallinen emissiosumu. Tästäkään kohteesta ei tiettävästi ole suomalaisia havaintoja. Yrittäkää talvella, kun Orion on taas korkealla etelässä. Valitkaa hyvä, pimeä, kuuton yö, ja yrittäkää havaita sumusta edes osa visuaalisesti. Sumu on kirkkaimmillaan Orionin Alnitak-tähden kohdalla, joten tämän osan luulisi näkyvän parhaiten harrastajavälineillä.
Seuraava esimerkki erittäin haasteellisesta kaasusumusta on samalla myös esimerkki siitä, miten mahdottomasta voi tulla mahdollista. Tämä kohde on nimittäin NGC 1499, eli tuttavallisemmin Kalifornia-sumu. Tämä sumu sijaitsee Perseuksen tähdistössä, ja se on saanut nimensä muodostaan, joka muistuttaa hieman Kalifornian osavaltiota.
Kalifornia-sumua pidettiin ennen sumusuodinten aikaa vain valokuvauskohteena, mutta suodinten yleistyttyä visuaalikäytössä, on myös tästä kohteesta alettu tehdä piirroshavaintoja. Kalifornia-sumu on iso kohde, ja sen pintakirkkaus on alhainen, ja ilman suodinta sitä onkin käytännössä mahdoton havaita. Mutta mahdottomasta tulee mahdollista H-alfa-suotimella. H-alfa-suodin tosin on sellainen erikoishärveli, että sillä ei tämän kohteen lisäksi olekaan käyttöä kuin Hevosenpääsumun havaitsemisessa. Tämän kohteen havaitsemiseen riittänee n. 10-senttinen putki, toki myös olosuhteiden on oltava hyvät. Itse asiassa sumun voinee havaita jopa paljain silmin, tosin suotimen avustuksella!
Avonaisia joukkoja
Avonaisista joukoista on varaa valita. Kun kaikki kirkkaat ja helpot avonaiset joukot on käyty läpi, voi alkaa siirtyä haastavampien joukkojen pariin, ja niitähän riittää. Avonaisista joukoista on tehty enemmän erilaisia havaintoja kuin mistään muusta kohdetyyypistä. Luetteloiden kohteista suurin osa on himmeitä ja haastavia. Tällaisia luetteloita ovat mm. Berkeleyn, Stockin, Dolidzen ja Kingin luettelot. Pelkästään näistä luetteloista riittää havaitsemista loputtomiin.
Edellä mainittujen luetteloiden avonaiset joukot vaativat todella hyviä olosuhteita (Kuuton, tumma taivas) ja isoa putkea (ainakin 20 cm), sekä kokemusta ja kärsivällisyyttä. Nämä kohteet näkyvvät putkessa himmeinä henkäyksinä, joista ei erota yksittäisiä tähtiä kuin todella isoilla putkilla (> 40 cm). Kohteiden henkäyksenomainen hehku (glow) johtuu niiden tähtien valosta. Kuitenkin osa näistä joukoista (esim. monet Dolidzet) on melko vähätähtisiä ja harvoja, joten niiden havaitseminen voi poikkeuksellisesti onnistua jopa paremmin hieman huonommalla kelillä, kun taustataivaan tähtien (nämä kohteet sijaitsevat lähes poikkeuksetta Linnunradan tasossa) paljous katoaa.
Pallomaisia joukkoja
Myös pallomaisissa joukoissa on sekä kirkkaita ja helppoja kohteita, että myös todella kovia haasteita. Tällaisia haastavia pallomaisia ovat esim. Palomarin luettelon joukot, jotka löydettiin vuoden 1950 aikana Palomar Observatory Sky Survey (POSS) -projektissa. Palomarin luettelossa on kaikkiaan 15 kohdetta, joiden vaikeusaste vaihtelee suuresti, ja niistä on todella vaikeaa erottaa yksittäisiä tähtiä. Osa näistä kohteista on jopa suhteellisen lähellä meitä, mutta Linnunradan pölypilvet haittaavat niiden näkymistä. Näiden kohteiden havaitsemiseen tarvitaan iso putki (> 40 cm) ja todella hyvät olosuhteet, tosin kirkkaimmat Palomarit ovat pienempienkin putkien ulottuvilla.
Kuva 3. Berkeley 15 - Jere Kahanpää. | 
Kuva 4. Palomar 10 - Iiro Sairanen |
Planetaarisia sumuja
Planetaarisissa sumuissa haasteita, äärimmäisyyksiä ja eksotiikkaa riittää vaikka naapureille jakaa. Kun kaikki Messierin luettelon perusplanetaariset alkavat jo maistua puulta, voi siirtyä havaitsemaan vaikka NGC- ja IC-luetteloiden lukuisia haastavia planetaarisia. Planetaarisista sumuista on tehty myös useita eri luetteiloita. Varsinkin planetaaristen sumujen kohdalla sumusuotimista (O III, UHC) on usein paljon apua. Jotkut planetaariset ovat jopa mahdottomia havaita ilman suodinta, esimerkki tällaisesta on Pegasuksen tähdistössä sijaitseva Jones 1, joka muistuttaa muotonsa perusteella Lyyran rengassumua tai Vesimiehen Helix-sumua.
Galakseja
Suurin osa kaikista syvän taivaan kohteista on galakseja. Kaikkiaan koko maailmankaikkeudessa arvioidaan olevan satoja miljardeja galakseja, mutta pelkästään luetteloituja galakseja on satoja tuhansia, ja uusia löytöjä tehdään jatkuvasti. Ehdottomasti suurin osa näistä galakseista on himmeitä ja kaukaisia, ja niiden havaitsemiseen tarvitaan todella iso putki (> 50 cm). Mutta jo pelkästän 20-senttiselle putkelle riittää havaittavaa vaikka koko loppuiäksi! Galakseista on tehty useita luetteloita, kuten esim. Principal Galaxy Catalogue (PGC) ja Uppsala General Catalogue (UGC) -luettelot, joissa on kussakin yli 10 000 kohdetta! Eikä havaitsijan välttämättä tarvitse koskaan edes havaita ensimmäistäkään kohdetta näistä luetteloista, sillä pelkästään NGC- ja IC-luetteloissa riittää haasteita niin paljon kuin jaksaa havaita!
Kuva 5. Jones 1 - Markus Tuukkanen. | 
Kuva 6. UGC 10822 - Riku Henriksson. |
English summary
In this Linnunrata column, I discussed the five different types of objects, which are extreme or unusual in some way. I mentioned some extreme objects of each category of deep sky objects. These objects include for example Simeis 147 (supernova remnant) in Taurus, and Barnard's Loop (bright nebula) in Orion.