Ursa   Jaostot   Syvä taivas   Ursa Minor  

14.9.02 ds@ursa.fi

5/2002


Syksyä taas

Jälleen kerran illat ovat pimentyneet, taivas tummentunut ja havaitsijat ovat taas ahkeroimassa ulkona yössä. Tästä kaudesta onkin lupa odottaa hyvää tulosta, sen verran meillä on ollut aktiviteettia viime aikoina ja uusiakin havaitsijoita on ilmaantunut mukavasti. Olen lähetellyt kiinnostuneille "aloituspakettia", joka sisältää EDL:n viimeisimmän numeron (niitä on vähän ylimääräisiä, onneksi) ja havaintokortteja. Tavoitteena olisi saada lähiaikoina uutta, tarkistettua painosta myös havaitsijan oppaasta, jolloin voisin pistää myös sellaisen automaattisesti mukaan alkutaipaleella avittamaan. Nyt olen vain ohjaillut jaoston kotisivuilta löytyvään oppaaseen, osoitehan on http://www.ursa.fi/ds/opas.html.

Kissansilmä

Jaostolaiset ovat mukana monenlaisessa, tästä osoituksena pääkaupunkiseudun havaintoryhmä Kissasilmä, jossa ahkeroivat Allar Saviauk, Jyri Lehtinen ja Antero Linde. Tulosta syntyy, kuten mm. hienot WWW-sivut osoitteessa http://koti.welho.com/alinde/havainnointi/index.html ja projektit -linkin takaa löytyvät SaLe -planetaarisluettelo osoittavat. Käykäähän tutustumassa ja ottakaa opiksi!

Cygnus 2002

Tämänvuotisella Cygnuksella jaostotapaaminen ja varsinaisten aktiivien tapaaminen erotettiin toisistaan, mikä osoittautuikin hyväksi ideaksi. Aktiivit sopivat keskenään tärkeistä jaostoa koskevista asioista ilman suuren yleisön tarkkailua ja varsinaisessa jaostokokouksessa päätökset esiteltiin muille harrastajille. Perinteisten aiheiden lisäksi tällä kertaa keskusteltiin Linnunratapalstan toimittajan vaihdoksesta. Tuomas Savolainen ilmoitti, ettei kerkiä enää palstaa toimittamaan, joten hänen tilalleen valittiin Jaakko Saloranta, joka aloittaa vuodenvaihteessa armeijasta vapauduttuaan. Lisäksi keskusteltiin jaoston WWW-pohjaisesta havaintojenlähetyksestä, josta on luvassa demoa lähiaikoina.

Deep Sky -tapaaminen 2002

Myös DS-tapaaminen ehdittiin pitämään 6.-8.9 Manskivessä, Hollolassa. Paikalla olikin jälleen hieno kokoelma havaintovälineitä, joskin ikävä kyllä Obsession 25 oli korjauksessa eikä päässyt paikalle (lukuun ottamatta korjattavaa osaa). Ensimmäinen yö oli melko utuinen ja toisena yönä revontulet tekivät havaitsemisen lähes mahdottomaksi. Pääsimme kuitenkin toteamaan, että UHC-suodin on erittäin suuri apu reposten läpi näkemisessä ja planetaarisia sumuja voikin havaita lähes täysipainoisesti, kunhan vaan pitää huolen siitä, että adaptaatio on kunnossa, kun taivas loimuaa kirkkaana.

Tapaamisen paras anti oli tällä kertaa päiväohjelma, johon kuului Jorma Kosken esitys Megastarin uudesta versiosta, Tuomas Savolaisen kauden havainnot sekä sokerina pohjalla Timo Karhulan eeppinen esitys eteläisestä tähtitaivaasta. Esitysten välissä ehdittiin myös pitämään tietokilpailu, jossa Timo veti "yllättäen" pisimmän korren, sekä jaostotapaaminen. Tapaamiseen otti osaa noin 40 henkeä ja jouduimme jopa turvautumaan varavuoteisiin, mutta kaikki sentään mahtuivat johonkin nukkumaan. Täydellisen raportin tapaamisesta voi käydä lukemassa osoitteessa http://www.ermiksson.net/dsmeet2002/.

EDL

Uusi numero (1/02) ilmestyi juuri sopivasti Cygnukselle, joten toistaiseksi ollaan täysin aikataulussa. Vuoden toinen numero olisi tarkoitus pullauttaa ulos vuodenvaihteessa ja juttutilanne näyttää tällä hetkellä varsin hyvältä etenkin, kun muutama jaostolainen ilmoitti DS-tapaamisessa työstävänsä juttua ja puolet Timo Karhulan Afrikan-matkasta kertovasta artikkelista on vielä julkaisematta. Lisämateriaalia voi ja pitää kuitenkin lähetellä! EDL:n voi tutustua ja käydä tilaamassa sen osoitteessa http://www.ursa.fi/ds/edl tai ilmoittamalla tilauksestaan jaostonvetäjälle tavalla tai toisella.

DS-tapaamisen nimi

Jaostotapaamisessa Manskivessä oli puhetta siitä, että olisi mukava saada DS-tapaamisella joku osuvampi nimi. Siksipä julistetaankin nimenkeksimiskilpailu, jossa voittajalle on luvassa hieno palkinto, josta kuitenkin vielä toistaiseksi vaietaan (koska en ole vielä keksinyt, mitä palkintona voisi olla :) Nimeä voi ehdottaa sähköpostitse ds@ursa.fi, kirjeitse tai puhelimitse jaostonvetäjälle tai käydä osoitteessa http://tapaaminen.ermiksson.net/nimiehdotus jättämässä ehdotuksensa. Keksi siis iskevä ja osuva nimi Deep Sky -tapaamiselle!

Lahjasuodin

Jaosto sai lahjoituksena Celestron LPR-suotimen, joka soveltuu hyvin valosaastetta vastaan taistelemiseen taajamassa ja/tai vaihtoehtoisesti heijastussumujen havaitsemiseen. Lahjoituksen ehtona oli, että suodin lahjoitetaan jollekulle, jolle siitä on hyötyä. Siksipä päätimmekin lahjoittaa sen syksyn 2002 taajamahavaitsijalle. Lahjoitusraati valitsee jaostolle lähetettyjen havaintojen pohjalta havaitsijan, jolle suodin lähetetään. Tsemppiä sitten vaan ja taajamahavaintoja jaostolle!

Riku Henriksson


Tervetuloa uuteen kauteen

Havaintokausi on saatu rullaamaan ja Hollolassa syyskuun alussa järjestetty jaoston tapaaminen toimi hyvänä käynnistysmoottorina. Syvän taivaan ystäviä oli Manskiven toimintakeskuksessa ennätysmäärä ja luulenpa, että monen havaintoharrastus sai taas mukavan lisäpotkun, vaikka tapaamisessa ei kovin huikeaan havaintomaratoniin päästykään. Perjantain utu ja lauantain upea revontulinäytelmä torpedoivat hurjimmat havaintosuunnitelmat, vaikka tosin eräät onnistuivat metsästämään äärimmäisen himmeän lähigalaksin - Maffei 1:n.

Kuten Riku jo omassa osuudessaan totesi, allekirjoittanut on päättänyt luopua Linnunratapalstan toimittamisesta työkiireiden takia. Loistava jatkaja palstanpitäjän paikalle löytyi helposti puhelinsoiton päästä, kun jaoston aktiivihavaitsija Jaakko Saloranta lupautui vuodenvaihteessa ottamaan pestin vastaan. Jaakolla on runsaasti havaintokokemusta ja hänen palstojensa onkin lupa odottaa olevan todella mielenkiintoisia.


Manskiven havaintoja

Cr 399 | Veikko Mäkelä

Aloitetaan havaintojen läpikäynti ds-tapaamisella tehdyistä piirroksista. Kuvassa 1 on kaikkien tuntemaan moniala-aktiivin Veikko Mäkelän havainto Cr 399:stä eli Brochin joukosta, joka ulkomuotonsa vuoksi myös Vaatehenkarina tunnetaan. Kyseessähän ei ole varsinaisesti avonainen joukko vaan tähtiassosiaatio, jonka jäsenet eivät muodosta painovoiman sitomaa systeemiä. Veikko on käyttänyt 11x80 kiikareita ja kuten sääarvoista voi päätellä taivas oli melkoisen vaalea 6./7.9. välisenä yönä: rajamagnitudi paljain silmin 4,5-5,0, seeing 3 ja taustataivaan tummuus 4. "Kohde täyttää noin puolet näkökentästä, tähtiä tällä kelillä näkyy vähän toistakymmentä", kuvailee Veikko Cr 399:ää havaintokortissaan.


UGC 12588 | Iiro Sairanen

Kuvassa 2 on hieman toisenlainen havainto Manskivestä. Iiro Sairanen osoittaa taas jälleen, että huonommallakin kelillä voi havaita vaikeita kohteita, kunhan vain havaitsijalla on homma hallussa. Kohteena Iirolla on ollut Andromedassa sijaitseva galaksi UGC 12588, jonka kimppuun hän hyökännyt 18 tuuman dobsonilla. Kyseinen 13,7 magnitudin galaksi onkin näyttäynyt Iiron putkella huolimatta vaaleasta taivaasta. Iiron kuvaus kohteesta on lyhyt ja ytimekäs: "Soikea himmeä hehku vailla kirkastumia. Näkyy syrjäsilmällä." Rajamagnitudi on ollut 6,2 ja taustataivaan tummuus 4.


Pimeässä yössä tapahtuu

NGC 6888 | Tuomas Savolainen

Allekirjoittanutkin innostui jaoston tapaamisen jälkeen havaitsemaan ja 10./11.9. olinkin Paimion Kevolassa kokeilemassa Turun Ursan vastahankittua Celestron NexStar 11 -teleskooppia. Sää oli suosiollinen ja yön aikana tulikin nähtyä lukuisa joukko kohteita. Kuvassa 3 on piirros Joutsenessa sijaitsevasta supernovajäänteestä NGC 6888, joka tunnetaan myös Sirppisumuna. O-III-suodattimen avulla kohde näkyi lähes täytenä renkaana - vain pieni kaarenpätkä luoteislaidalla jäi näkymättömiin. Eteläpuolinen kaarenpätkä, joka on varsinainen "sirppi" oli hyvin kirkas länsipäädyssä näkyi myös kirkastuma. Rajamagnitudi oli havainnon tekoaikaan noin 6,5 ja taustataivaan tummuus sekä seeing 2.


Sharpless 2-88 | Jaakko Saloranta

Tuleva palstanpitäjä Jaakko Saloranta on varusmiespalveluksestaankin huolimatta ehtinyt ahkeroida jälleen koko joukon huippuluokan havaintoja. Kuvassa 4 on Jaakon 1./2.9. Vantaan Rajakylässä tekemä piirros emissiosumusta Sh2 - 88, joka sijaitsee Ketussa. Kohteella on kokoa 18'x6' ja Sky Catalogue huomauttaa sillä olevan kaksi kirkkaampaa aluetta. Jaakko on havainnut kohteen 20 cm:n teleskoopilla ja O-III suodattimella keskinkertaisissa oloissa (rjm. 5,8; TT 3-4 ja seeing 3). Kuvaus havainnoista kuuluu seuraavanlaisesti: "Laaja, himmeä sumu hyvin rikkaassa Linnunradan kentässä. On vaikea määrittää tarkalleen, missä varsinainen sumu loppuu ja himmeiden tähtien glow alkaa. Kohde on pyöreähkö ja eteläinen osa on selvästi kirkkain. Sumun sisällä on useita himmeitä tähtiä. Kaunis kohde kaikenkaikkiaan."


Pari kohdetta matalalta taivaalta

 Messier 25 | Jarmo Moilanen

Alkusyksy on sopivaa aikaa metsästää eteläisiä Messierin kohteita. Palstan lopuksi esittelen tässä pari horisonttia hipovaa piirrosta. Kuvassa 5 on Jarmo Moilasen 20x60 kiikareilla havaitsema avonainen joukko M 25. Kyseinen joukko sijaitsee Jousimiehessä ja se on kirkkautensa puolesta helppo, mutta sijaitsee valitettavan matalalla. Jarmo on tehnyt piirroksensa 19./20.8. Vaalassa ja kuvailee joukkoa näin: "Hyvä keli. Piti taas "urheilla" Jousimiehen kohteilla. Tällä kertaa kaivoin kaltoin kohdellun (metristä betonilattialle) venäläisen 20x60 kiikarini esille. M25:stä erottui selvästi paremmin tähtiä kuin 12x50 kiikarilla reilu viikko aiemmin. Joukon kirkkaimman tähden luona, lähinnä länsipuolella, aavistus sumumaisuutta eli hahmottamattomia tähtiä. Kuten tällä havaintopaikalla on valitettava tapa, kohde viimein häipyi puiden taakse." Rajamagnitudi on ollut Jarmon havainnon aikaan 5,6, seeing 3 ja TT 3.


Messier 11 | Jyri Lehtinen

Kilven tähdistössä sijaitseva Villihanhi eli M 11 on hieno avonainen joukko, joka sekin sijaitsee Suomessa varsin matalalla. Kyseinen joukko on sekä kirkas että rikas ja lempinimensä se on saanut hanhiparven lentomuodostelmaa muistuttavasta ulkomuodostaan. Kuvassa 6 on Jyri Lehtisen Helsingin Oulunkylästä 1./2.9. tekemä kiikarihavainto kohteesta. Olosuhteet ovat olleet surkeat, mutta onpa joukko kuitenkin näkynyt 8x40 kiikareilla. "Kohde oli inhottavan matalalla, mutta silti kiikari riitti paljastamaan kirkastuman sekä sumumaisuutta kohteen pohjoisosassa", selvittää Jyri. Rjm. on ollut 4,9 ja seeing sekä TT molemmat 5.

Tuomas Savolainen