Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Meteorit - Toukokuu 2020

 Meteorit

Satunnaisia tähdenlentoja näkyy pitkin vuotta aina kun on riittävän pimeää. Useita kertoja vuodessa on aktiivisena joku tähdenlentoparvi, jolloin jostain suunnasta taivasta tulee runsaammin tähdenlentoja. Toukokuussa yötaivas on jo niin valoisa, että himmeimmät tähdenlennot jäävät näkymättömiin. Sydänyöllä voi yrittää nähdä kirkkaita tulipalloja.

Meteoriparvet

Eta-akvaridit jää Suomessa vaatimattomaksi parveksi, sillä Etelä-Suomea myöten taivas alkaa olla liian vaalea. Lisäksi parven radiantti on yöllä horisontin alapuolella. Toukokuussa eteläisemmille leveysasteille matkustavien kannattaa havaita tätä parvea, sillä se tuottaa maksiminsa aikaan runsaasti meteoreja. Eta-akvarideja nähdään 19.4.–28.5. maksimin osuessa toukokuun 5. ja 6. päivän väliseen yöhön.

Tähdenlennot näyttävät tulevan Vesimiehen ”Vesikannun” suunnalta. Parvi liittyy lokakuisten orionidien tavoin Halleyn komeettaan.