Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Ilmakehän valoilmiöt - Kesäkuu 2020

 Ilmakehän ilmiöt

Ilmakehässä näkyviä valoilmiöitä ei voi yleensä ennustaa kovin tarkasti. Tällä sivulla annetaan kuitenkin vinkkejä vuodenajalle tyypillisistä ilmakehän valoilmiöistä. Kesällä Aurinko on taivaalla pitkään, joten päivätaivaan ilmiöitä voi ihailla kellonaikoihin, jolloin se muina vuodenaikoina on mahdotonta. Osa ilmiöistä puolestaan keskittyy pelkästään kesäkuukausiin.

Valaisevat yöpilvet

Valaisevia yöpilviä näkee eteläisimmässä Suomessa, mutta pohjoisempana taivas on liian     valoisa niiden erottamiseksi. Yöpilvien määrä kasvaa juhannuksen jälkeen, jolloin niitä voi näkyä keskimäärin muutaman kerran viikossa. Yöpilvet näkyvät kesäkuussa lähellä paikallista keskiyötä eli noin klo 1–2. Yöpilvet näkyvät valkeina, joskus kirkkainakin vaaleaa yötaivasta vasten. Parhaimmillaan ne ulottuvat yli taivaanlaen. Himmeiden yöpilvien erottaminen tavallisista yläpilvistä voi olla hankalaa.
» Lue lisää valaisevista yöpilvistä

Siitepölykehät

Siitepölykehiä näkyy vielä kesäkuussa. Tyypillisinä vuosina mänty kukkii kesäkuun aikana. Kukinta-aikaan ilmassa on riittävästi siitepölyä synnyttämään Auringon ympärille     reunoiltaan värillisen valokiekon, joka on niin pieni, että sen erottaminen voi olla hankalaa Auringon häikäisyn vuoksi. Männyn siitepölykehissä näkyy kirkastumia kehän ylä- ja alareunoilla sekä sivustoilla. Kehät ovat myös pystysoikeita. Soikeus vaihtelee Auringon korkeuden mukaan siten, että matalalla kehät ovat soikeimmillaan.

» Lue lisää siitepölykehistä

» Siitepölytilanne

Kangastukset

Suurten vesien äärellä voi näkyä kangastuksia vielä kesäkuussakin, mikäli kevät on myöhässä, eivätkä vedet ole ehtineet lämmetä ennen ensimmäisiä hellepäiviä.

» Lue lisää kangastuksista