Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Tähtitaivas - Heinäkuu 2020

 Tähtitaivas

Heinäkuussa ei voi juuri puhua pimeästä yötaivaasta. Etelä-Suomessa näkyy joitakin tähtiä, mutta Utsjoella Aurinko laskee vasta kuun lopulla. Oulun korkeudellakin on öisin hyvin valoisaa.

Puoliltaöin etelässä näkyy kesäkuukausille tuttu kuvio, Joutsenen Denebin, Lyyran Vegan ja Kotkan Altairin muodostama Kesäkolmio. Heinäkuun puolivälin jälkeen Etelä-Suomessa näiden ympäristöstä erottuu jo tähdistöjen muitakin tähtiä.

Oranssinvärinen Arcturus on matalalla lännessä ja keltainen Capella hieman korkeammalla koillisessa. Vaalean pohjoistaivaan ja hiukan tummemman etelätaivaan rajamailta erottuvat Otava luoteessa ja w-kirjaimen muotoinen Kassiopeia itäkoillisessa 60 asteen korkeudella. Niiden välimaastosta löytynee myös Pohjantähti.

Kuukauden kohde

Venus on aamulla 12.7. vain asteen verran Härän tähdistön punertavan Aldebaranin yläpuolella. Eteläisessä Suomessa taivas on kohtuullisen tumma, mutta pohjoisemmas mentäessä valoisuus vaikeuttaa kohtaamisen näkymistä. Kuinka pohjoisessa Aldebaran vielä erottuu Venuksen alapuolella?

Tähtikartta

Taivaalla tänään

Tapahtumat

  • Kuu eteläisimmillään
  • klo 7.44 Täysikuu

Kuun vaihe (klo 14)

vaihe: 99 %
täysikuu
ikä: 14 päivää
 

Taivaalla heinäkuussa

Aurinko ja kuu Planeetat Tähtitaivas Pimennykset Kääpio- ja pikkuplaneetat, komeetat Meteorit Ilmakehän ilmiöt