Kirjaudu tai rekisteröidy

Yhteystiedot

Tähtitieteellinen
yhdistys Ursa ry

Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
avoinna arkisin 9–16
puhelin 09 684 0400
ursa @ ursa.fi

Ota yhteyttä »
Tietoa Ursasta »

Kanavat

Aurinko ja Kuu - Maaliskuu 2019

Aurinko

Keskiviikkona 20.3. klo 23.58 on kevätpäiväntasaus. Tämä on hetki, jolloin Auringon kiekon keskipiste ylittää taivaanpallon ekvaattorin ja siirtyy eteläiseltä pallonpuoliskolta pohjoiselle. Tällöin Auringon sanotaan olevan kevättasauspisteessä.

Kevätpäiväntasauksen aikaan päivä ja yö ovat suunnilleen yhtä pitkiä koko maapallolla. Aurinko on maaliskuun alussa Vesimiehen tähdistössä ja siirtyy 12.3. Kalojen tähdistöön. Yön lyheneminen on maaliskuussa nopeimmillaan. Kuun alussa Etelä-Suomessa on pimeää 10,5 tuntia ja Utsjoella 10 tuntia. Kuun lopussa pimeä on etelässä huvennut 7,5 tuntiin ja pohjoisessa 5 tuntiin

Sunnuntaina 31.3. siirrytään kesäaikaan. Kelloja siirretään tunnilla eteenpäin klo 03 -> 04.

Kuu

Kevättalven iltoina ensimmäisen neljänneksen aikaan Kuu on näkyvissä korkealla etelässä pimeän saapuessa. Tällöin puolet Kuusta on valaistuna ja kraatterien sekä vuorten heittämät varjot erottuvat selvästi terminaattorin eli valon ja varjon rajan läheisyydessä. Ensimmäinen neljännes on 14.3. ja täysikuu 21.3.

Aurinko

Tapahtumat

  • 20.3. klo 23.58 Kevätpäiväntasaus on klo 23.58.

Pimennykset

  • ei auringonpimennyksiä

Kuu

Kuun vaiheet

  • 6.3. klo 18.04 Uusikuu
  • 14.3. klo 12.27 Ensimmäinen neljännes
  • 21.3. klo 3.43 Täysikuu
  • 28.3. klo 6.10 Viimeinen neljännes

Kuunsirpit

  • 8.3. Kapea kuunsirppi on iltahämäräan aikaan matalalla länsitaivaalla.

Kuun korkeus

  • 1.3. Kuu eteläisimmillään
  • 15.3. Kuu pohjoisimmillaan
  • 28.3. Kuu eteläisimmillään

(*) Kuu nousee etelässä korkeimmilleen, kun se on taivaanpallolla pohjoisimmassa asemassa. Tällöin se pysyttelee pisimpään horisontin yläpuolella. Vastaavasti taivaanpallolla eteläisimmässä asemassa se on etelässä matalimmillaan ja näkyvissä lyhyimmän aikaa.

Kuun lähellä planeettaa

  • 1.3. Kuunsirppi on lähellä Saturnusta aamuhämärässä.
  • 2.3. Kuunsirppi on lähellä Venusta ja Saturnusta hyvin matalalla aamuhämärässä.
  • 3.3. Kuunsirppi on lähellä Venusta hyvin matalalla aamuhämärässä.
  • 11.3. Kuunsirppi on lähellä Marsia iltayöllä.
  • 27.3. Kuu on lähellä Jupiteria aamuyöllä.
  • 29.3. Kuu on lähellä Saturnusta aamuhämärässä.

Kuun lähellä kirkasta tähteä

  • 12/13.3. Kuu on lähellä Aldebarania yöllä 12./13.3.
  • 13/14.3. Kuu on lähellä Aldebarania yöllä 13./14.3.
  • 16.3. Kuu on lähellä Polluxia iltayöllä.
  • 18/19.3. Pyöreä Kuu on lähellä Regulusta yöllä 18./19.3.
  • 22/23.3. Pyöreä Kuu on lähellä Spicaa yöllä 22./23.3.
  • 26.3. Kuu on lähellä Antaresta aamuyöllä.

Pimennykset

  • ei kuunpimennyksiä

Otsakkeen kuvat: Nasa, ESA, N. Smith (Kalifornian yliopisto, Berkeley), ja The Hubble Heritage Team (STScI/AURA)