Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Tähtitaivas - Elokuu 2019

 Tähtitaivas

Elokuussa tähtitaivas alkaa näkyä jälleen kunnolla. Lämpiminä elokuun öinä on mukava opetella tuntemaan taivaan tähdistöjä tähtikartan avulla (tähtikarttoja saa mm.Ursan verkkokaupasta). Kuun alussa pimeä aika on lyhyt, mutta se pitenee nopeasti.

Kun iltayö on pimentynyt, korkealla etelätaivaalla näkyvät kirkkaat "Kesäkolmion" tähdet. Korkealla oikeassa yläkulmassa on Lyyran tähdistön Vega, vasemmalla yläkulmassa Joutsenen Deneb ja huomattavasti alempana Kotkan Altair. Mikäli taivas on täysin tumma, näkyy Linnunradan vyö, jota pitkin Joutsen näyttää lentävän.

Ison Karhun (Ursa Major) Otava on luoteessa. Otavan varsi osoittaa lännessä olevaan Arcturukseen, joka on pohjoisen tähtitaivaan kirkkain tähti.

Arcturuksen ja Vegan ohella pohjoisen taivaan kirkkaimpiin tähtiin kuuluu Ajomiehen tähdistön Capella, joka näkyy elokuun öinä koillisella taivaalla.

Kaksoistähtiä elokuun taivaalla

Jos käytössä on kaukoputki, elokuisina öinä voi tarkkailla vaikkapa kaksoistähtiä. Tällaisia ovat mm. Albireo Joutsenessa, Mizar Otavassa, Andromedan tähdistön Alamak ja Oinaan Mesarthim. Jos et tunne niitä ennestään, tähdet on tunnistettava tähtikartan avulla.

Tähtikartta

Avaa uuteen ikkunaan

Taivaalla tänään

Tapahtumat

  • Merkurius suurimmassa itäisessä elongaatiossa

Kuun vaihe (klo 14)

vaihe: 99 %
täysikuu
ikä: 14 päivää
 

Taivaalla lokakuussa

Aurinko ja kuuPlaneetatTähtitaivasPimennyksetKääpio- ja pikkuplaneetat, komeetatMeteoritIlmakehän ilmiöt