[Yhdistys-l] Rahallista tukea paikallisille tähtiyhdistyksille vertaisryhmätoimintaan
Anne Liljeström
anne.liljestrom at ursa.fi
Ma Kesä 24 12:58:02 EEST 2019
Hei!
Paikallisten tähtiyhdistysten on mahdollista saada pientä tukea
vertaisryhmätoimintaan Opintokeskus Sivikseltä (jonka toimintaa
rahoittavat Opetushallitus ja Opetus- ja kulttuuriministeriö). Ryhmien
toimintaan saa tukea, joka on 3€/oppitunti (45 min). Ei paljoa, mutta
jotain kuitenkin ja uumoilen että voi tulla hyvinkin tarpeeseen
pienemmissä yhdistyksissä. Vertaisopintoryhmäkategoriaan saattaisivat
mennä esim. jäsenillat.
Normaalisti homma menee siten, että Sivis tukee vain jäsenjärjestöjään
(kuten Ursaa -- me saadaan sieltä tukea mm. kurssitoimintaan ja
esitelmiin). Jäsenmaksu on kuitenkin aika suuri per vuosi ja näin
useimpien paikallisyhdistysten ulottumattomissa, mutta Siviksellä olisi
halua saada ulotettua tukeaan enemmänkin luonnontieteellisille
toimijoille. Olemme nyt päässeet yhteisymmärrykseen heidän kanssaan
siitä, että paikalliset tähtiyhdistykset voivat hakea Sivikseltä
vertaisopintoryhmätukea vaikka eivät olekaan Siviksen jäseniä eivätkä
myöskään Ursan jäsenjärjestöjä vaan itsenäisiä yhdistyksiä.
Mikä on vertaisopintoryhmä Siviksen määritelmän mukaan?
• Vertaisopintoryhmän toiminta on osa rekisteröidyn yhdistyksen
toimintaa ja ryhmässä opitaan yhdessä vertaisten kanssa.
• Ryhmällä pitää olla aina osaamistavoite. Tukeen oikeuttavaa toimintaa
eivät ole juhlat, myyjäiset, vuosikokoukset, virkistystoiminta tai muut
yhdistyksen tapahtumat.
• Opiskelu voi olla tietojen lisäämistä, taitojen harjoittelua,
osaamisen kehittämistä tai toimintakyvyn ylläpitämistä. Tärkeää on
kokemusten ja näkemysten jakaminen.
• Opiskeluaihe, tavoitteet ja aikataulu sovitaan yhdessä. Ryhmällä voi
olla vetäjä, mutta kaikki jäsenet ovat vastuussa ryhmän oppimisesta.
• Ryhmässä on vähintään viisi 15 vuotta täyttänyttä jäsentä.
• Ryhmä tekee suunnitelman opiskelukauden alussa.
• Ryhmä opiskelee yhden kalenterivuoden aikana vähintään 10 opetustuntia
(pituus 60 min., johon tulee sisältyä 15 min. tauko).
• Vertaisopintoryhmän kulut on merkitty rekisteröidyn yhdistyksen
kirjanpitoon.
Tuki haetaan sähköisesti Sivisverkon kautta luomalla käyttäjätunnus ja
tekemällä vertaisryhmän suunnitelma aikatauluineen ja ohjelmineen.
Sivisverkon kirjautumissivulla:
https://sivisverkko.ok-sivis.fi/#/kirjaudu ja liitteenä
Vertaisopintoryhmien ohje, jonka avulla pääsee alkuun. Kirjautumisessa
tarvitaan pankkitunnukset TUPAS-tunnistautumista varten ja haet
yhdistyksen vastuuhenkilön käyttöoikeutta, jotta pääset lisäämään
yhdistyksen tilinumeron tukien maksua varten.
Tässä on liitteenä tarkempia ohjeita. Tunteja voi poikkeuksellisesti
hakea nyt jo syksylle, yleensä tulevan vuoden tunnit haetaan loppuvuodesta.
Ursan yhteyshenkilö Siviksessä on Kirsi Ahonen:
Kirsi Ahonen
asiantuntija
Opintokeskus Sivis
Pitkänsillanranta 3 b, 5. krs, 00530 Helsinki
puh. 045 651 0982
kirsi.ahonen at ok-sivis.fi
terv. Anne
--
Anne Liljeström
Toiminta- ja tiedotussuunnittelija
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry
09 6840 4010 | http://www.ursa.fi/
-------------- seuraava osa --------------
Ei-tekstimuotoinen liite on siirretty...
Nimi: vertaisopintoryhman-ohje-2019.pdf
Tyyppi: application/pdf
Koko: 664998 bytes
Kuvaus: ei saatavilla
Url : <https://www.ursa.fi/pipermail/yhdistys-l/attachments/20190624/6fd842eb/attachment.pdf>
Lisätietoja postituslistasta Yhdistys-l