[Yhdistys-l] Ursa hakee vuoden 2019 Cygnus-tapahtumalle järjestäjää
Toni Veikkolainen
toni.veikkolainen at gmail.com
Ti Kesä 26 16:43:52 EEST 2018
Cygnus on vuodesta 1987 tähtitieteen harrastajille järjestetty
kesätapaaminen, jonka järjestelyistä vastaa Ursa yhteistyössä paikallisen
tähtiyhdistyksen tai harrastusyhteisön kanssa. Tapaaminen on koonnut
vuosittain noin 100-150 osallistujaa. Tapahtuma-aika on vakiintunut
jaksolle heinäkuun puolestavälistä elokuun ensimmäiselle viikolle.
Tapahtumapaikan valinnassa on hyvä huomioida vaadittava kapasiteetti. Tosin
vain osa yöpyy tai ruokailee paikalla. Tapahtuman osanottajat arvostavat
valinnanvaraa: mahdollisuutta sisä- tai leirintämajoitukseen sekä
järjestettyä tai omatoimista ruokailua. Kuntien, seurakuntien ja
järjestöjen tarjoamat leirikeskukset on todettu aikojen kuluessa
toimivimmiksi, joustavimmiksi ja hinnoiltaan sopivimmiksi paikoiksi.
Kaupalliset palveluntarjoajat hinnoittelevat itsensä helposti ulos
pakettihintoineen ja rajoituksineen.
Ursa pystyy antamaan rajoitettua taloudellista tukea vuokriin ja joihinkin
järjestelykuluihin. Osa kuluista katetaan osallistujilta perittävin
maksuin. Tavoitteena on, ettei paikalliselle järjestäjälle tule tappiota
tapahtuman järjestämisestä. Tapahtuman verkkosivut on viime vuosina ollut
tapana rakentaa Ursan sivuston alaisuuteen ja myös ilmoittautuminen on
järjestetty Ursan verkkokauppaan.
Jos yhdistyksesi tai muu harrastusyhteisösi on kiinnostunut toimimaan
paikallisena järjestäjänä, pyydämme yhteydenottoja osoitteeseen
harrastustoimintakunta [ät] ursa.fi syyskuun loppuun mennessä. Kerro
viestissä myös, millaista paikkaa olette alustavasti kaavailleet ja
millainen järjestelyryhmä teillä on suunnilleen tulossa.
Lisätietoja tulevasta vuoden 2018 Cygnuksesta ja aiemmista
Cygnus-tapahtumista löytyy sivulta www.ursa.fi/cygnus. Aiempia tilastoja
kävijämääristä, hinnoista ja palvelujen käyttäjistä voi kysellä Ursan
harrastustoimikunnalta. Henkilöitä yksilöiviä tietoja ei uusien
tietosuojasäädösten vuoksi kuitenkaan voida antaa.
Terveisin
Ursan harrastustoimikunta
Lisätietoja postituslistasta Yhdistys-l