[Yhdistys-l] Tähtipäivät 2017 etsii yhä järjestäjää
Anne Liljeström
anne.liljestrom at ursa.fi
Ti toukokuu 24 14:28:31 EEST 2016
Hei Erna ja muut,
en pidä tässä kohtaa Utsjokea tai Helsinkiä kumpaakaan hyvänä
vaihtoehtona. Utsjokea koskevat perustelut tulivatkin jo (ja Veikko
onnistui summaamaan mukavasti omiakin ajatuksiani aiheesta, kiitos
Veikko!). Helsinki taas vaatii isona paikkana vastaavasti isomman
tapahtuman. Tänne keskittyy myös muita näkyviä alan tapahtumia kuten
Avaruusviikon päätapahtumaa ja Avaruusrekkakiertueiden isompia etappeja.
Tapahtuman impakti täällä olisi merkittävästi heikompi kuin pienemmillä
paikkakunnilla, ja siihen käytetyt rahat tulisivat tehokkaammin
hyödynnettyä. (Myös, meitsin pirtaan ei nyt just mitenkään mahdu
tapahtuman pääjärjestämistä. Tää ei tarkoita etteikö tapahtumaa koskaan
enää järjestettäisi Helsingissä.)
Mun mielestäni tapahtumaa ei kannata lähteä järjestämään väkisin ja
pelkästään siitä syystä että tapana on ollut. Innostunut ja virkeä
järjestävä taho saa aikaan hyvän ja hienon tapahtuman. Tähtipäivät on
tosiaan tähdätty paikalliselle väestölle eikä niinkään
tähtiharrastajille, jotan kannattaa lähteä liikkeelle just siitä että
mitä tää tapahtuma voi tuoda paikallisille tyypeille sekä paikalliselle
järjestävälle yhdistykselle. Tältä kantilta lähestyttäessä ei ole
tarkoituksenmukaista, että tapahtuma järjestetään vaikka vähän
puolivillaisesti jossakin. Ehdottomasti järjestetään jos ja kun on hyviä
ideoita, eikä ole tarkoitus ajaa tapahtumaa mitenkään alas, mutta uskon
että kaikkien etua palvelee se että tapahtumaa järjestävät ne, jotka
kokevat olevansa siihen valmiita ja innokkaita.
terv. Anne
---
Anne Liljeström
Toiminta- ja tiedotussuunnittelija
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry
09 6840 4010 | http://www.ursa.fi/
23.5.2016, 15:10, Erna Elo kirjoitti:
> Mistä nuo touko- ja elokuu keskuteluun Tähtipäivistä edes tulivat?
> Cygnushan tosiaan on kesätapahtuma, joten Tähtipäivät sopivat paremmin
> talveen. Sepon kanssa olen samaa mieltä siitä, että en hylkäisi suoralta
> kädeltä Utsjoen tarjousta, jos muuta ehdokasta ei ole. Luotan siihen, että
> osaavat pohjoisessa järjestää hyviä tilaisuuksia peräkkäisinäkin vuosina.
> Toki, ei Helsinkiäkään ole pelistä pois suljettu.
>
> Terveisin Erna
>
> 23. toukokuuta 2016 klo 0.24 Veikko Mäkelä <veikko.makela at ursa.fi>
> kirjoitti:
>
>> Hei!
>>
>> Jospa ei nyt sekoitettaisi puuroja ja vellejä keskenään. Seuraavat ovat
>> toki omia mielipiteitäni, mutta näistä on jollain tasolla yhteisesti
>> sovittuja käytänteitä. Enkä halua myös lannistaa ideoimasta, mutta
>> realiteetit kannattaa huomioida ja nähdä asioiden yhteydet vähän laajemmin.
>>
>>
>> 1. Vaikka pohjoisen Tähtipäivät muutama viime vuonna ovat olleet tosiaan
>> ihan onnistuneita tapahtumia, olisin kyllä taipuvainen Annen kanssa samaan
>> näkemykseen, että kolmet tähtipäivät neljän vuoden jaksolla pohjoisessa
>> ovat
>> maantieteellisen tasapainon nimissä hiukan liikaa. Mutta kun pää on avattu,
>> niin tulevaisuudessa Lappikaan ei olisi poissuljettu järjestelypaikkana.
>> Olisi kuitenkin välillä kiva saada tapahtuma muihinkin maakuntiin.
>>
>> 2. Cygnusta ja Tähtipäiviä ei kannattaisi liikaa rinnastaa keskenään.
>> Tapahtumilla on aika selvästi toisistaan poikkeava profiili. Tähtipäivät
>> ovat yhä enenevässä määrin yleisötapahtuma, aktiiviharrastajat ovat enemmän
>> sisällöntuotanto-osassa. Tähtipäiville ei enää lähdetä sankoin joukoin
>> kaukaa, toki tapahtumalla on pieni vankkumaton kävijäjoukkonsa ja jos
>> tapahtuma on riittävän lähellä, siellä käydään piipahtamassa. Lähiseudun
>> harrastajille, yleisön ohella, tapahtuma on vierailemisen arvoinen. Cygnus
>> on taas selvästi vain aktiivisille harrastajille suunnattu.
>>
>> 3. Itse näkisin, että Tähtipäivien ajankohdassa olisi hyvä pitäytyä
>> vakiopaikassa, eli kevätpäiväntasauksen tienoossa ja poiketa siitä vain
>> erityistapauksissa. Kiinteä ajankohta helpottaa vuotuisen
>> tapahtumakalenterin suunnittelua, sillä tähtiharrastajilla on pitkin vuotta
>> aika monenmoista tapahtumaa.
>>
>> Näin ollen toukokuu ja erityisesti elokuu 2017 ovat huonoja ajankohtia.
>> Toukokuussa on monella koulunpäättäjäiskiireitä, äitienpäivää,
>> helatorstaita
>> yms. Elokuu on taas lähellä kesän Cygnusta, USA:ssa on täydellinen
>> auringonpimennys, jonne harrastajia suuntaa, on Tähtiharrastuspäivää,
>> perseidien seurantaa jne.
>>
>> 4. Mitä tulee bussikuljetuksiin pohjoiseen, niin valitettavasti on
>> sanottava, että huono idea. Tuollainen vaati aika paljon järjestelyjä, eikä
>> lainkaan ole varmaa, että bussia saataisi edes puolilleen. Se tulee joko
>> matkustajilleen tai Ursalle liian kalliiksi saatuun hyötyyn nähden. Joku
>> lähikuljetus saattaisi olla mahdollinen idea.
>>
>>
>> -VeikkoM
>>
>> _______________________________________________
>> Kerho-l mailing list
>> Kerho-l at ursa.fi
>> https://www.ursa.fi/mailman/listinfo/kerho-l
>>
Lisätietoja postituslistasta Yhdistys-l