[Yhdistys-l] Ursan Stella Arcti 2016 -palkinnot: ehdotuksia palkittavista kaivataan jäsenistöltä
Janne Kari
Janne.Kari at vsp.fi
Ma Joulu 12 22:55:02 EET 2016
Tervehdys harrastajakollegat!
On taas se aika vuodesta, jolloin ryhdytään etsimään Stella Arcti -palkittavia harrastajia.
Stella Arcti on perinteinen Ursan jakama palkinto ansioituneille harrastajille. Palkintoja jaetaan 2-3 kpl vuosittain ja jakotilaisuus on tavallisimmin tähtipäivien yhteydessä. Stella Arctiin puitteet määriteltiin Cygnus 88 -tapahtumassa Seilin saarella. Merkittävinä arkkitehteinä palkinnolle toimivat mm. Marko Pekkola ja Aarre Kellomäki. Palkintoja on jaettu Rovaniemen tähtipäivistä vuodesta 1988 lähtien.
Palkittavat valitsee Ursan jaostojen yhteistyöelin lähetettyjen ehdotusten ja oman asiantuntemuksensa perusteella. Ursan hallitus päättää palkittavista harrastajista jaostotoimikunnan ehdotusten pohjalta.
Vuoden 2016 Stella Arcti -palkinto jaetaan ansioituneille tähtitieteen harrastajille 2017 Tähtipäivillä Saarijärvellä 18.-19.3.2017.
Ohjeellisesti palkinnon jakamisessa pyritään noudattamaan seuraavia kategorioita:
Merkittävä havainto
Harrastaja on tehnyt kuluneen vuoden aikana kansainvälisesti tai kansallisesti merkittävän havainnon. Tässä on usein kyseessä jostain uudesta löydöstä tai tulos on muuten tieteellisesti merkittävä.
Ansiokas havaintotoiminta
Harrastaja on ansioitunut havaintotyössä (myös valokuvaus) kuluneen vuoden aikana. Kyseessä voi olla pitkäjännitteinen, useita vuosia kestänyt havaintotyö tai lyhytkestoisempi, mutta muuten merkittävä havaintosarja.
Ansiokas harrastustoiminta
Harrastaja on ansioitunut jollain harrastustoiminnan alueella. Tällaista voi olla esim. yhdistystoiminta, kansanvalistus, laiterakentaminen yms. Tämän kategorian mukaan palkinnon ovat saaneet usein pitkän linjan harrastajat.
Palkintojen jakamisessa on pyritty huomioimaan myös nuoret tähtitieteen harrastajat ja uudet tulokkaat, jotka ovat jo harrastuksensa alkuvaiheessa saavuttaneet merkittäviä tuloksia. Edellämainitut kategoriat ovat viitteellisiä. Palkintoja voidaan jättää jakamatta tai samasta kategoriasta saatetaan poikkeustapauksissa myöntää useampia palkintoja.
Lisää Stella Arcti -palkinnosta ja palkituista löytyy osoitteella https://www.ursa.fi/tietoa-ursasta/kunnianosoitukset/stella-arcti.html
Sinulla on mahdollisuus ehdottaa jotain harrastajaa tai harrastajia palkinnon saajiksi. Lähetä ehdotuksesi perusteluineen Stella Arcti -palkintoraadille osoitteeseen stellaarctiraati at ursa.fi<mailto:stellaarctiraati at ursa.fi> Ehdotusten tulee olla perillä 15.1.2017 mennessä.
terveisin,
Ursan jaostojen yhteistyöelin
Veikko Mäkelä
Marko Pekkola
Janne Kari
Jorma Koski
Lisätietoja postituslistasta Yhdistys-l