[yhdistys-l] Cygnus 2006 -tapahtumalle järjestäjää
Veikko Mäkelä
Veikko.Makela at ursa.fi
Ma Joulu 5 17:27:07 EET 2005
Tervehdys, tähtiyhdistysten edustajat!
Cygnus 2006 -kesätapahtumalle ei ole vielä löytynyt
paikkaa ja järjestäjää, joten Ursa etsii ensi kesän
tapaamiselle soveliasta tapahtumapaikkaa sekä
paikallista yhteistyökumppania.
Cygnus on kaikkien tähtiharrastajien rento ja toimelias
kesätapaaminen. Sen aikana harrastajat pääsevät tutustumaan
menneen kauden tuloksiin, sekä suunnittelemaan tulevan
kauden toimintaa.
Tapahtuman ytimenä ovat Ursan harrastusjaostojen kokoukset
ja tapaamiset, mutta näiden ohella aikaa jää myös rentoon
yhdessäoloon eri puolilta maata kotoisin olevien harrastajien
kanssa. Kesätapaamisessa yhdistetäänkin luontevasti loma ja
harrastus. Nykyään Cygnuksellä pyritään järjestämään myös
monipuolisesti muutakin kuin jaostojen tarjoamaa ohjelmaa.
Cygnus on järjestetty perinteisesti heinäkuun lopulla tai
elokuun alussa jossain luonnonläheisessä paikassa, esim.
leirikeskuksessa. Cygnukselle on kerääntynyt vuosittain
120-160 tähtitieteen harrastajaa ympäri maata.
Vuonna 2005 Cygnus järjestettiin heinäkuun lopulla Lapuan
Kauhajärvellä. Paikallisena järjestäjänä toimi Lapuan
luontokerho. Lisää tietoa aikaisemmista Cygnuksista löytyy
osoitteesta http://www.ursa.fi/ursa/tapahtumat/cygnukset.html
Ursa osallistuu tapahtuman järjestelyihin taloudellisesti,
sekä avustaa myös ohjelmasisällön suunnittelussa ja
koordinoinnissa.
Paikallisjärjestäjän panos on erityisen tärkeää sopivan
tapahtumapaikan löytämisessä, sekä tapahtuman esivalmisteluissa.
Resurssien mukaan paikallisjärjestäjältä toivotaan myös
vapaaehtoisia henkilöitä itse tapahtuman toimitsijoiksi.
Cygnus-tapahtuman paikallisina järjestäjinä voi toimia
myös useampi naapuriyhdistys.
Mikäli paikallisjärjestäjän taholta ei saada riittävästi
henkilöitä tapahtuman toimitsijoiksi, voidaan vapaaehtoisia
etsiä esim. Ursan kerho- ja yhdistystoimintajaoston piiristä.
Ehdotuksia sopivista tapahtumapaikoista toivotaan tammikuun
puoliväliin mennessä. Ehdotukset ja tiedustelut pyydetään
lähettämään Ursan jaostojen yhteistyöelimelle: jtk at ursa.fi
Ystävällisin terveisin,
Ursan jaostojen yhteistyöelimen puolesta
Veikko Mäkelä
Enemmän tietoa listasta Yhdistys-l