[yhdistys-l] Komeetta Machholz ilmestyi Suomen taivaalle

Arja Hokkanen arja.hokkanen at ursa.fi
Ti Joulu 14 14:37:50 EET 2004


Komeetta Machholz ilmestyi Suomen taivaalle

Aurinkokuntamme läpi pyyhältävä komeetta Machholz ilmestyi joulukuun alussa 
näkyviin Suomen taivaalle. Nyt komeetan voi löytää kiikarin tai kaukoputken 
avulla Eridanuksen tähdistöstä, läheltä eteläistä taivaanrantaa. Kohti 
taivaanlakea matkaava komeetta on vielä hyvin himmeä mutta kirkastuu alkuvuotta 
kohden samalla kun se nousee yhä korkeammalle. 6. - 12.1. komeetan arvioidaan 
näkyvän ainakin pimeällä maaseudulla myös paljain silmin. Tuolloin se löytyy 
taivaalta Seulasten tähtijoukon oikealta puolelta. Tämän jälkeen komeetta alkaa 
himmetä, jolloin sen näkemiseen tarvitaan jälleen kiikaria. Se näkyy kuitenkin 
Suomen taivaalla koko kevään - maaliskuun alussa se on saavuttanut Pohjantähden 
ja toukokuussa Otavan tähtikuvion.

Komeetan löytäjä

Komeetan löysi kalifornialainen tähtiharrastaja Don Machholz 27.8., ja tämä on 
jo kymmenes hänen löytämänsä komeetta. Komeetat nimetään yleensä löytäjänsä 
mukaan, mutta lisäksi ne saavat kansainvälisen tähtitieteilijäunionin ohjeiden 
mukaisen yksilöllisen tunnuksen, joka on tässä tapauksessa C/2004 Q2.

Mitä komeetat ovat?

Komeetat ovat pienehköjä likaisia lumi- ja jääpalloja, jotka kiertävät Aurinkoa 
hyvin soikealla radalla. Komeetan pyrstö osoittaa aina Auringosta poispäin, 
sillä pyrstö muodostuu kappaleen tullessa kyllin lähelle Aurinkoa, joka 
höyrystää komeetan ytimestä ainetta ja työntää sitä poispäin. Useimpien 
komeettojen kiertoaika on niin pitkä, että kappaleet on havaittu historiallisena 
aikana vain kerran. Usean kerran havaituista jaksollisista komeetoista tunnetuin 
on Halleyn komeetta, joka nähtiin viimeksi vuonna 1986.

---------------------------

Komeettaa katsomaan

Tähtiyhdistykset eri puolilla Suomea järjestävät yleisönäytöksiä, joissa 
komeettaa voi katsella  kiikareilla ja kaukoputkilla.

Näytökset eri paikkakunnilla:

Helsinki, Ursan tähtitorni Kaivopuistossa: 8.-9.1. ja 15.-16.1. 2005
Lisätiedot: Sakari Lehtinen, 050 521 1543.

Joensuu, Seulaset ry, Jakokosken tähtitorni: tammi- ja helmikuussa tiistai- ja 
torstai-iltaisin klo 19-21. Lisätiedot: Pertti Pääkkönen, 050 505 6376.

Lahden Ursa, Pirttiharjun tähtitorni: 8., 22. ja 23.1. klo 19-21. Lisätietoja:
Marko Kämäräinen, 040 718 1740, astro.mk at luukku.com

Tampereen Ursa, Kaupin tähtitorni: 8., 15. ja 22.1. klo 19-21.
Lisätietoja: Pekka Rautajoki, 040 574 4750

Hämeenlinna, Vega ry, Ahveniston vesitorni: 14.1. klo 19-22 ja 15.1.klo 18-21
Lisätietoja: Tomi Helin, 040 525 0980, tomi.helin at luukku.com

Varkaus, Warkauden Kassiopeia, Härkämäki: 8.1. ja 15.1. klo 18-21
Lisätietoja: Markku Nissinen, 040 587 7600, markku.nissinen at pp.inet.fi

Seinäjoki, Lakeuden Ursa, Tähtisuon observatorio, Honkakylän Sikakangas: 10.1., 
12.1. ja 14.1. klo 18-19 sekä 19.1. klo 20-21.
Lisätietoja: Erkki Tervola, (06) 412 0926, 050 518 6408, erkkitervola at suomi24.fi

Vaasan Andromeda, Uimahallin takana: 15.1.2005 klo 19. Jos sää ei suosi, 
varapäivät ovat 22.1.tai 29.1.
Lisätietoja: Kaj Höglund, (06) 321 5453, Kai Koskinen puh. (06) 317 1086, 
andromeda at ursa.fi

Raahen Phobos ry, tähtitorni: 13.-16.12 sekä 20.-22.12.
Lisätietoja:  Erkki Krekilä, 040 526 7311, Tuomo Räty (08) 227 7884

Kirkkonummen Komeetta, Volsin tähtitorni: koko talven ja kevään sunnuntaisin klo 
19-21.
Lisätietoja: Seppo Linnaluoto, 040 595 3472, Seppo.Linnaluoto at ursa.fi


---------------------
Lisätietoja Ursasta: Sakari Lehtinen, 050 521 1543, ursa at ursa.fi
Painolaatuisia kuvia Ursan verkkosivuilta: 
http://www.ursa.fi/ursa/tiedotus/2004/tiedote_11-2004.html



Enemmän tietoa listasta Yhdistys-l