[yhdistys-l] Talvileiri Kidrkkonummella
Arja Hokkanen
arja.hokkanen at ursa.fi
Pe Tammi 10 16:15:10 EET 2003
Hei!
Kirkkonummen tähtitieteellinen yhdistys Komeetta järjestää 31. tammikuuta -
2. helmikuuta talvileirin Kirkkonummen Porkkalanniemessä Lillkanskogin
kesäsiirtolassa. Tapahtuma on kahden vuorokauden mittainen (perjantai 16:00
- sunnuntai 16:00). Ohjelma sopii erityisesti vasta-alkajille, jotka
kaipaavat ylipäätään käsitystä siitä, mitä tähtitieteen harrastamien on.
Mutta myös kokeneille harrastajille löytyy kiintoisia luentoja: Mm. syvän
taivaan havaitseminen (Riku Henriksson) ja muuttuvat tähdet (Harry Lehto).
Luennot pidetään kesäsiirtolan päärakennuksessa, jossa on lisäksi keittiö,
ruokailutilat ja sauna. Käytettävissä on myös puulämmitteinen rantasauna,
mutta sen lämmittäminen ja veden kantaminen vaatii jo viitseliäisyyttä.
Majoittumista varten on erilliset majoitusrakennukset, joissa on
makuutilojen lisäksi omat takkahuoneet. Omat lakanat tai makuupussi mukaan.
Järjestettyä ruokailua ei ole, mutta käytettävissä on hyvin varustettu
keittiö, jossa on mm. liesi, jääkaappi ja mikroaaltouuni.
Vaikka ohjelma onkin kohtuullisen tiivis, jää aikaa myös vapaaseen
yhdessäoloon, saunomiseen ja ulkoiluun. Paikalle saamme varmasti runsain
määrin kaukoputkia. Havaintoja voidaan tehdä läheisen merenlahden jäältä.
Seutu on pimeydeltään vallan mainio! Toivotaan vain, että sää suosii.
Kulujen osittaiseksi peittämiseksi perimme osallistumismaksun. Maksu
peritään paikan päällä seuraavasti:
2 euroa Komeetan nuorisojäsen (alle 25 v.)
3 euroa Komeetan aikuisjäsen
3 euroa ulkopuolinen lapsi tai nuori (alle 25 v.)
6 euroa ulkopuolinen aikuinen
Otamme mielellämme vastaan ennakkoilmoittautumisia, jotta voisimme paremmin
varautua tila- ym. järjestelyin. Jos tarvitset kuljetusta esim.
Kirkkonummen keskustasta, ota yhteyttä, niin yritetään järjestää. Paikalle
pääsee kyllä myös linja-autolla, esim. Helsinki 16:20 - Lillkanskog n.
17:30. Tarkemmat aikataulut löytyvät alla mainitun linkin kautta. Omalla
autolla tuleville varoitus: Hangontieltä Porkkalanniemelle menevä tie on
MUTKAINEN JA LIUKAS!
Ilmoittautuminen joko allekirjoittaneelle tai Seppo Linnaluodolle tai
sähköpostiosoitteeseen kirkkonummen.komeetta at ursa.fi
Lisätietoja Aarno Junkkarilta, 050-3380678 tai Seppo Linnaluodolta,
040-5953 472.
Tarkempi ohjelma, ajo-ohjeet ja linja-autoaikataulut löytyvät
verkkosivuiltamme: www.ursa.fi/yhd/komeetta/tleiri.html
Lämpimästi tervetuloa!
Aarno Junkkari
Enemmän tietoa listasta Yhdistys-l