[yhdistys-l] tähtipäivät 2001
Arja Hokkanen
arja.hokkanen at ursa.fi
Ti Loka 24 14:20:54 EEST 2000
Hei,
Lähetin yhdistyksille hiljattain kirjeen, jossa hain innokasta
yhdistystä järjestämään ensi kevään Tähtipäiviä. Siltä varalta, että
kirje ei ole saavuttanut kaikkia yhdistysaktiiveja, seuraavassa haku
uudestaan!
Hei,
On taas aika ryhtyä suunnittelemaan vuosittaisia Tähtipäiviä!
Tähtipäivät ovat viikonlopun kestävä tapahtuma, jossa on perinteisesti
ollut ohjelmaa sekä suurelle yleisölle että harrastajille.
Harrastusnäyttelyn lisäksi tarjolla on ollut mm. luentoja ja
planetaarioesityksiä.
Viimeksi päivät järjestettiin keväällä 2000 Järvenpäässä ja olisi
tärkeää saada tapahtuman ajankohta vakiintumaan kevääseen. Paras
ajankohta seuraaville Tähtipäiville on huhtikuussa. Järjestäjää ei ole
vielä sovittu, joten yhdistyksillä on nyt mahdollisuus ilmoittaa
halukkuutensa tehtävään.
Tähtipäivien järjestäminen tapahtuu Ursan kanssa yhteistyössä. Ursa
antaa neuvoja päivien järjestelyissä ja osallistuu sisällön ja ohjelman
suunnitteluun. Lisäksi Ursalta on mahdollisuus saada taloudellista tukea
tapahtuman järjestelyihin, jottei Tähtipäivistä aiheudu tappiota
järjestävälle yhdistykselle.
Jotta Tähtipäivien järjestäjille jäisi runsaasti aikaa, asia kannattaa
ottaa pikaisesti esille yhdistyksissä. Lisätietoja ja ilmoittautumiset
minulle marraskuun 13. päivään mennessä.
Ystävällisin terveisin
Arja Hokkanen
--
Arja Hokkanen, suunnittelija
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry
Raatimiehenkatu 3 A 2
00140 Helsinki
puh. 09-68404010
fax. 09-68404040
arja.hokkanen at ursa.fi
www.ursa.fi
Enemmän tietoa listasta Yhdistys-l