[Kuuplan-l] Komeetta C/2020 F3 (NEOWISE) kirkkaana

Veikko Mäkelä veikko.makela at ursa.fi
Su Heinä 12 22:29:58 EEST 2020


> Itse harmittelin lähinnä sitä, että tämä näyttävä komeetta ja sen paras
> anti jää suurelta yleisöltä näkemättä ja varsinkin lapsilta, jotka
> eivät ole koskaan oikeaa pyrstötähteä nähneet. Pimeään vuoden aikaan
> olisi tilanne siis aivan toinen ja taivaan tarkkailu saisi lisää
> kipinää ihmisissä.


Joo, tuo on itse hyvä pointti.  No, kyllähän näitä komeettoja on tullut
melko tasaiseen tähtiin, mutta sitä kun ei tiedä, milloin seuraava.   Lasken
NEOWWISE ns. keskikastiin kirkkautensa puolesta.  Nämä ovat ihan hienoja ja
näistä on jo (pimeämpään aikaan) yleisökomeetoiksi.  

Kirkkaimpaan kastiin luokittelen miinusmagnitudeille menevät, joista
McNaught taisi olla edellinen 2000-luvun puolella.  2010-luku jäi ilman,
mutta toivon mukaan 2020-luku tuo jonkun.  Keskimäärin niitä on ollut kerran
10 vuodessa.  

Keskikastia 0-3 mag en ole lasknut, mutta ylipäätään jotenkuten paljaalle
silmälle yltäviä on noin 1,5 vuoden välein.

-VeikkoM



Lisätietoja postituslistasta Kuuplan-l