Kirjaudu tai rekisteröidy

Ursa kutsui kunniajäseniksi Esko Valtaojan ja Lauri Anttilan

Esko Valtaoja, Lauri Anttila ja Veikko Mäkelä. © Ursa

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry kutsui 90-vuotisjuhlassaan 11.11.2011 kaksi uutta kunniajäsentä ja ojensi yhden Kultainen okulaari -kunniamerkin ansioituneesta tähtiharrastustoiminnasta. Kunniajäseniksi kutsuttiin Turun yliopiston avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja sekä kuvataiteilija, professori emeritus Lauri Anttila. Kultainen okulaari ojennettiin Veikko Mäkelälle.

Ursa on kutsunut kunniajäseniä 90 vuoden aikana kaikkiaan kymmenen. Ensimmäinen kunniajäsen kutsuttiin vuonna 1924. Kultainen okulaari on myönnetty tätä ennen kolmasti vuodesta 2003 lähtien. Ursan hallitus myönsi korkeimmat tunnustuksensa mm. seuraavin perustein:

Tieteen tiedotus ry on mittauttanut vuodesta 2001 lähtien kolmen vuoden välein suomalaisten suhtautumista tieteeseen. Vuoden 2010 Tiedebarometrissa kysyttiin, kenet vastaaja mainitsisi merkittävänä nykyisin toimivana suomalaisena tieteenharjoittajana. Toiseksi eniten mainintoja sai Turun yliopiston avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja. Hänen Ursan kustantamia tähtitieteestä, avaruustutkimuksesta, astrobiologiasta ja lähitieteenaloista kertovia teoksiaan on myyty yhteensä jo yli 70 000 kappaletta. Valtaojan värikäs teksti on houkutellut tähtitieteestä kertovien kirjojen pariin monia sellaisia lukijoita, jotka muuten eivät luonnontieteitä harrasta. Valtaoja on levittänyt väsymättä tietoa myös esiintyjänä, hän on pitänyt parhaimmillaan yli 100 luentoa vuodessa erilaisissa tilaisuuksissa. Häntä voidaan pitää yhtenä julkisuuden näkyvimmistä tähtitieteen puolestapuhujista.

Professori Lauri Anttila on sekä kansainvälisesti että Suomessa tunnettu ja arvostettu tila- ja käsitetaiteilija ja kuvanveistäjä, joka työssään ja teoksissaan on jatkuvasti pohtinut ihmisen ja kosmoksen, ajan ja paikan suhteita ja vuorovaikutuksia. Lähes kaikki Lauri Anttilan julkiset veistokset käsittelevät Maan ja Auringon suhdetta ja sisältävät viittauksia tähtitieteeseen. Lauri Anttila on ollut vuosikymmeniä Lahden Ursan ja Ursan jäsen. Jo vuonna 1956 hänestä tuli alkuperäisten sääntöjen mukaan Ursan vakinainen jäsen. Nuoruudessaan hän on toiminut tähtinäyttäjänä ja on edelleenkin ahkera havaitsija. Anttilan omakohtaisesta havaintoaktiivisuudesta kertoo myös, että hän sai vuonna 1979 ensimmäisen palkinnon Ursan harrastuskilpailussa työllään "Miten pitkälle tähtitieteellisissä havainnoissa voidaan päästä paljain silmin". Lauri Anttila on palkittu työstään taiteilijana monin tunnustuksin ja kunnianosoituksin.

Veikko Mäkelä on osallistunut Ursan toimintaan kolmen vuosikymmenen ajan aktiivisesti ja suurella panoksella. Hän on ollut muun muassa hallituksen jäsen tai varajäsen useita kausia, johtanut harrastusjaostoa sekä toiminut Ursa Minor -lehden päätoimittajana ja toimittajana. Mäkelä on ahkerasti avustanut Tähdet ja avaruus -lehteä ja toimittanut Tähdet-vuosikirjaa. Hän on toiminut tähtinäytäntöjen oppaana sekä opettanut tähtitieteen ja tähtiharrastuksen kursseilla ja siten johdattanut monia usein elinikäisen harrastuksen pariin. Veikko Mäkelä tunnetaan myös Tähtikallion havaintokeskuksen toiminnan aktiivisena kehittäjänä. Erityisesti Mäkelä on kunnostautunut kehittäessään Ursan sähköistä viestintää, josta on vuosien mittaan kehittynyt yhä keskeisempi tiedonvälityksen ja yhteydenpidon väline.

 

Lisätietoja:
Anne Liljeström, tiedottaja
puh. (09) 6840 4010
anne.liljestrom@ursa.fi

Otsakkeen kuvat: Nasa, ESA, N. Smith (Kalifornian yliopisto, Berkeley), ja The Hubble Heritage Team (STScI/AURA)