Kirjaudu tai rekisteröidy

Täydellinen kuunpimennys Etelä- ja Keski-Suomessa 15.-16.6.2011

Kuu pimenee kokonaan keskiyön molemmin puolin 15.-16. kesäkuuta. Pimennys näkyy eteläisessä Suomessa noin Oulun korkeudelle saakka.

Nyt nähtävä kuunpimennys on sikäli harvinainen, että Kuu kulkee radallaan Maan heittämän täysvarjon keskiosan läpi. Pimennyksen täydellinen vaihe kestääkin peräti 100 minuuttia. Kaikkein pisimmillään täydellinen kuunpimennys voi kestää 107 minuuttia, mutta lyhimmillään vain ohikiitävän hetken.

Tämä kuunpimennys nähdään täydellisenä, eli Kuu joutuu kokonaan Maan varjoon. Täydelliset kuunpimennykset ovat paljon harvinaisempia kuin osittaiset pimennykset, mutta niistä päästään nauttimaan kuitenkin huomattavasti useammin kuin täydellisistä auringonpimennyksistä. Suomessa nähtiin edellinen täydellinen kuunpimennys 21.12.2010.

Kuu on tämän pimennyksen aikaan hyvin matalalla myös kaikkein eteläisimmässä Suomessa. Oulun korkeudella Kuu on korkeimmillaankin vain yhden asteen (noin kahden täysikuun läpimitan) verran horisontin yläpuolella. Helsingissäkin Kuu on ehtinyt jo pimentyä täysin, kun se nousee horisontin yläpuolelle kello 22.35. Oulussa Kuu nousee kello 23.54.

Pimennyksen syvin vaihe koetaan kuitenkin vasta kello 23.13, jolloin Kuu on ehtinyt nousta Helsingissä noin kahden asteen (neljän täysikuun) korkeudelle. Pimennyksen loppuhetket näkyvät paremmin Kuun noustessa taivaalla korkeammalle.

Seuraava täydellinen kuunpimennys näkyy Suomessa 10.12.2011.

Pimennykset toistuvat jaksoissa

Pohjois-Suomessa nähtiin osittainen auringonpimennys vastikään, kesäkuun alussa. Auringon- ja kuunpimennykset tapahtuvat aina pareittain siten, että niitten välissä on kahden viikon väli.

Tämän kesän pimennykset noudattavat harvinaisempaa kaavaa, jolloin maapallolla nähdään peräkkäin kolme pimennystä. 1.6. nähtyä auringonpimennystä seuraa nyt kuunpimennys, ja kahden viikon kuluttua 1.7. Aurinko pimenee jälleen Tyynen valtameren yllä lähellä Etelänapamannerta. Tämä pimennys ei näy Suomessa.

Kahden viikon välit pimennyksissä johtuvat siitä, että Kuu on auringonpimennysten aikaan aina Maan ja Auringon välissä. Kuunpimennys taas tapahtuu vain, kun Maa on Kuun ja Auringon välissä. Kuulta kestää noin kaksi viikkoa kiertää Maan toiselle puolelle, sillä kuukauden pituus on noin neljä viikkoa.

Pimennyksiä ei nähdä jokaisena kuukautena, sillä Kuun ratataso on soikea ja kallellaan Maan ratatasoon nähden. Tästä syystä sen varjo ei välttämättä osu maapalloon (jolloin ei nähdä auringonpimennystä) tai Maan varjo ei osu siihen (jolloin ei nähdä kuunpimennystä).

Kuunpimennys aiheutuu aina täysikuun aikaan, kun Kuu on maapallon ja Auringon kanssa liki samassa linjassa ja auringonvalo valaisee koko Kuun meille näkyvän pinnan. Pimennys tapahtuu, kun Kuu liikkuu radallaan Maan taakse ja jää hetkeksi planeettamme varjoon.

Täydellisenkään kuunpimennyksen aikaan Kuu ei kuitenkaan ole täysin pimeä, vaan se näkyy taivaalla rusehtavan punaisena. Tämä johtuu siitä, että jonkin verran auringonvaloa kulkee Maan ilmakehän läpi ja taittuu sieltä valaisemaan Kuun pintaa. Valo on punertavaa, sillä Maan ilmakehä suodattaa auringonvalon sinertävät sävyt pois. Samasta ilmiöstä johtuvat myös punaisilta näyttävät auringonnousut ja -laskut.




Pimennyksen eteneminen Helsingissä. Kuu on jo pimentynyt, kun se nousee horisontin yläpuolelle.
Kuva Veikko Mäkelä

 

Lisätietoja

Anne Liljeström, tiedottaja
puh. (09) 6840 4010
anne.liljestrom@ursa.fi

Otsakkeen kuvat: Nasa, ESA, N. Smith (Kalifornian yliopisto, Berkeley), ja The Hubble Heritage Team (STScI/AURA)