4.5.2000 Ursa

VAPAASTI TIEDOTUSVÄLINEIDEN KÄYTTÖÖN

Planeetat näkymättömässä jonossa

Toukokuun viidentenä päivänä osa aurinkokunnan planeetoista on lähes jonossa keskenään. Maasta katsottuna Kuu, sisäplaneetat Merkurius, Venus, Maa ja Mars, sekä taivaan jättiläiset Jupiter ja Saturnus muodostavat yhdessä melko lavean jonon taivaalle. Rykelmän läpimitta on perjantaina 5.5. kapeimmillaan kello 11.08, jolloin joukkio on noin 26 astetta leveä. Kuu jättää ryhmän, ja planeettojen rivi kapenee edelleen ollen kapeimmillaan 17.–18. toukokuuta. Ilmiötä ei voi katsella, sillä kiertolaiset piiloutuvat Auringon läheisyyteen.

Planeettojen asettuminen suorahkoon riviin ei ole ainutlaatuista, vaan ilmiö tapahtuu pari kertaa vuosisadassa, viimeksi vuonna 1962. Tilanne, jossa kaikki aurinkokunnan planeetat olisivat samalla linjalla on niin tavattoman harvinainen, että sitä tuskin tapahtuu koko Auringon elinaikana. "Tuollaista näytelmää olisi komeaa katsella, mutta valitettavasti tällä kertaa esitys on peruttu näyttelijöiden paettua paikalta", kertoo dosentti Hannu Karttunen Turun yliopistosta. "Pienimmilläänkin ryhmän läpimitta on 17.–18. toukokuuta noin 20 astetta."

Jos planeetat olisivat kokonaan samalla suoralla, se näyttäisi Maasta katsottuna upealta, koska taivaalla näkyisi todella pienellä alueella useita kirkkaita planeettoja. Perjantaina kiertolaiset ovat Maasta katsottuna lähes Auringon suunnassa niin, että niiden kohtaamista ei voi katsella. Pienimmällä alueella planeetat ovat olleet noin 2000 vuotta ennen ajanlaskun alkua, jolloin ne valtasivat taivaalta vain noin 5 astetta leveän kaistaleen. Viisi astetta taivaalla on suurin piirtein eteen ojennetun kämmenen leveys.

Yhdysvalloissa on noussut kohu kirjoista, joissa pelotellaan perjantaisen konjunktion aiheuttavan suuria mullistuksia Maapallolla. Kohuteosten kirjoittajat epäilevät planeettojen linjautumisen aiheuttavan suuria vetovoimia Maahan, ja hurjimmissa ennustuksissa repivän Maapallon kappaleiksi. Todellisuudessa mitään riskiä ennustettuihin maanjäristyksiin tai hyökyaaltoihin ei ole. "Kuun rata Maan ympäri vaihtelee niin paljon, että se peittää helposti alleen planeettojen aiheuttaman vetovoiman", selittää Ursan toimistopäällikkö Sakari Lehtinen. "Planeettojen asema ei voi aiheuttaa mitään ennustettuja mullistuksia."

________________________________________________________
Lisätietoja: Ursan toimisto, (09) 684 0400 tai toimistopäällikkö Sakari Lehtinen (09) 6840 4030.

Seitsemän aurinkokunnan sisimmän planeetan lavea jono 5. toukokuuta 2000.
Planeettojen koot ja etäisyydet eivät vastaa todellista tilannetta. (Piirros Veikko Mäkelä/Ursa)

Julkaistaessa on lähteenä mainittava "Veikko Mäkelä/Ursa".

Kuva eps-muodossa (33,4 kt) on haettavissa täältä.

Ursan lehdistötiedotteet

[Etusivu] [Apua][Hakemisto][Uutta]