15.7.1999 Ursa

Ursan lehdistötiedote 30.8.1999

VAPAASTI TIEDOTUSVÄLINEIDEN KÄYTTÖÖN

Kirkkaampi kuin kaikkeus

"Sekunnin tai kahden ajan tämä purkaus oli yhtä kirkas kuin koko muu maailmankaikkeus," tutkija George Djorgovski kuvaili joulukuussa 1997 havaittua gammaräjähdystä. Tämä ilmiö oli tutkijoiden mukaan saanut noin 150 kilometrin läpimittaisella alueella aikaan samanlaiset olosuhteet, kuin mitkä olivat vallinneet maailmankaikkeuden syntyvaiheessa noin yhden millisekunnin kuluttua suuresta alkuräjähdyksestä kerrotaan uusimmassa Tähdet ja avaruus -lehdessä.

Ihmeellisiin gammasäteilyn purkauksiin on haettu selitystä jo yli 30 vuotta. Nykyään tiedämme, että gammaräjähdyksiä leimahtaa satunnaisessa suunnassa taivasta keskimäärin jopa kerran vuorokaudessa. Kymmenessä sekunnissa voi purkautua enemmän energiaa kuin Aurinko ehtii säteillä koko kymmenen miljardin vuoden elinkaarensa aikana. Satelliittiobservatoriot ovat rekisteröineet tähän mennessä jo yli 2500 gammapurkausta. Vaikka viime vuosina gammapurkauksista on saatu kosolti uutta tietoa, on niiden selitys edelleen hämärän peitossa.

Gammasädepurkaukset löydettiin sattumalta 1960-luvun lopulla USA:n ydinräjähdyksiä valvovien sotilassatelliittien avulla. Näiden Vela-satelliittien tarkoituksena oli paljastaa Neuvostoliiton salaisia ydinkokeita, mutta ne löysivätkin paljon rajumpia - kosmisia - ydinpommeja.

Vuonna 1973 gammapurkauksia alettiin tutkia järjestelmällisesti. Jo tässä vaiheessa purkausten lähteiksi spekuloitiin mustia aukkoja, supernovia ja neutronitähtiä. Kukaan ei tiennyt, tuliko räjähdysten valo esimerkiksi muutaman kymmenen vai miljardin valovuoden päästä. Näin niiden alkuperää voitiin vain arvailla.

Viime tammikuun 23. päivänä löydettiin Karhunvartijan tähdistöstä ensimmäinen gammapurkaus (GRB 990123), josta saatiin samanaikaisesti havainto näkyvässä valossa. Tätä saavutusta oli odotettu kymmeniä vuosia. Muutaman sekunnin ajan purkaus loisti yhtä kirkkaana kuin 20 miljoonaa miljardia aurinkoa, ollen huipussaan suuruusluokkaa 9. Ilmiö oli niin kirkas ja voimakas, että sitä on miltei mahdotonta ymmärtää minkään teorian valossa.

Gammapurkausten kimppuun päästään uudella voimalla kiinni ensi keväänä. Kansainvälinen HETE-2 satelliittiobservatorio laukaistaan silloin kiertoradalle. Sen tehtävänä on tutkia gammapurkauksia monilla aallonpituuksilla (gamma-, röntgen- ja ultraviolettialueet). Sen pitäisi löytää paljon entistä enemmän purkauksia sekä paikantaa ne lähes reaaliajassa ja vielä muutaman kaarisekunnin tarkkuudella! Nämä tiedot välitetään samantien maapallon laajuiselle seuranta-asemien verkostolle.

Vielä kauemmas tulevaisuuteen on suunnitteilla SWIFT avaruusalus, joka kykenisi HETE-2:n penkomien aallonpituuksien lisäksi näkemään gammaräjähdyksiä myös näkyvän valon alueella. Havaittuaan gammapurkauksen SWIFT suuntaisi välittömästi kapean kuvakentän röntgen- ja UV/optiset teleskooppinsa siihen ja suorittaisi automaattisesti yksityiskohtaisia jatkohavaintoja. Se kykenisi muun muassa tutkimaan spektrejä ja määrittämään niistä punasiirtymiä. Tuloksensa se lähettäisi Maahan vain sekuntien viiveellä. Kenties jonain ensi vuosituhannen päivänä saamme muutaman sekunnin viiveellä haltuumme sen viimeisen avaimen gammapurkausten arvoitukseen.

Gammapurkautujien selitykseksi on esitetty jo yli 150 erilaista teoriaa. Mikään niistä ei kuitenkaan ole muodostunut vallitsevaksi. Tutkimus jatkuu.

_______________________
Lisätietoja toimitukselle: Timo Rahunen, Tampereen planetaarion johtaja, puh. (03) 2488111.

Mitä Galileo näki?

Lähes 400 vuoden takainen Galileo Galilein klassikko Sidereus Nuncius ilmestyy nyt ensimmäistä kertaa suomeksi. Hänen vallankumoukselliset teleskooppihavaintonsa julkaistiin teoksessa. Mitä Galileo oikeastaan näki kaukoputkellaan?

Hän oli yksi nykyaikaiseen maailmankuvaan johtaneen tieteellisen vallankumouksen arkkitehdeistä. Vuonna 1609 hän suuntasi juuri valmistuneen kaukoputkensa yötaivaalle ja avasi samalla kokonaan uuden portin maailmankaikkeuteen. Kaukoputki oli havaintovälineenä outo ja käsittämätön, eivätkä Galilein tutkimukset saaneet tiedemaailman jakamatonta suosiota.

Galilei julkaisi käänteentekevät kaukoputkihavaintonsa teoksessa Sidereus Nuncius, joka on seurauksiltaan yksi kaikkien aikojen dramaattisimmista tieteellisistä julkaisuista. Klassikko on nyt - lähes 400 vuoden kuluttua - mahdollista lukea myös suomeksi, sillä Ursa julkaisee ensimmäisen suomenkielisen Sidereus Nunciuksen Raimo Lehden toimittamana ja laajalla selitysosalla varustamana.

Galilei mainitaan usein kaukoputken keksijänä. Näin ei kuitenkaan ole asian laita, eikä hän ilmeisesti ollut edes ensimmäinen, joka keksi suunnata teleskoopin kohti öistä taivasta. Varhaisimmat kaukoputkentapaiset on saatettu valmistaa jo vuoden 1590 tienoilla, mutta varmuudella niitä oli käytössä vuonna 1608. Tuon vuoden lokakuulta on dokumentti siitä, että kaukoputkilla katseltiin myös tähtiä.

Viimeistään elokuussa 1609 Galileilla oli käytössään omatekoinen kaukoputki. Ainakin maallikkojen keskuudessa hän lienee esittäytynyt sen keksijänä – vaikka kaukoputkia alkoi noihin aikoihin olla jo yleisesti saatavilla. Galilein putket olivat kuitenkin ominaisuuksiltaan parempia kuin muiden aikalaisten rakentamat.

Galilei kehitti useita instrumentteja, mutta ei teoriaa niiden takana. Tämä päti erityisesti kaukoputkeen. Raimo Lehti on Sidereus Nunciuksen suomennosta varten tutkinut laajalti lähdekirjallisuutta ja päätynyt sellaiseen tulokseen, ettei Galilei ymmärtänyt valmistamansa ‘näkölasin' toimintaperiaatetta.

Mitä Galilei katseli teleskoopillaan? Ensimmäiseksi tietenkin yötaivaalla salaperäisenä hymyilevää Kuuta. Galilein teksti Kuun pinnanmuodostuksesta poikkesi miltei sokeeraavalla tavalla silloisesta opillisesta traditiosta. Hän ei vedonnut periaatteisiin, vaan kuvaili omia havaintojaan ja pyrki tekemään niistä järkeviä päätelmiä.

Koko silloinen tiedeyhteisö ei valitettavasti suhtautunut tähän niin ihastuneesti kuin Galilei kenties oli kuvitellut. Ajatuskin siitä, että jokin taivaankappale muistuttaisi Maata oli aristoteeliselle kosmokselle suorastaan tuhoisa. Kun Galilei kirjoitti, että Kuussa kuten Maassakin on rotkoja ja vuoria, ryhtyivät kirkonmiehet pohtimaan, olivatko Kuun oletettavat asukit kenties Aatamin jälkeläisiä ja Nooan arkista pelastuneita.

Galilein merkittävin löytö olivat Jupiteria kiertävät satelliitit, planeetan neljä suurinta kuuta. Kuiden löytyminen oli uutteran tiedemiehen keksinnöistä se, joka vaikutti aikalaisiin voimakkaimmin ja välittömimmin. Koko maailmankaikkeus ei pyörinytkään Maan ympärillä. Vaikka kuiden löytyminen ei sinänsä selvittänyt, kiertääkö Jupiter kuineen Aurinkoa vai Maata, se kuitenkin osoitti, ettei kaikkeuden rakenne ollut niin yksinkertainen kuin sen 1500-luvun kosmologian mukaan olisi pitänyt olla.

_____________________
Lisätietoja toimitukselle: Professori Raimo Lehti, puh. (09) 7249945 tai julkaisupäällikkö Markku Sarimaa, puh. (09) 68404060.

Auringonpimennys näkyi parhaiten Itä-Euroopassa

Lukuisat ursalaiset ja muut asianharrastajat koettivat havaita auringonpimennystä 11.8. sen täydellisyysvyöhykkeellä. Euroopan yllä oli pari suurehkoa pilvivyöhykettä, joiden välit sijaitsivat jokseenkin Ranskan ja Saksan rajamailla sekä Itävallan Saksan puoleisella reunalla. Itä-Euroopassa oli sensijaan selkeätä. Juuri tänne useimmat retkikunnat suuntasivat matkansa.

Itäisessä Euroopassa ja Turkissa pimennys näkyi odotetusti hyvin, parhaimmillaan pilvettömältä taivaalta. Miljoonat ihmiset kokivat ensimmäistä kertaa eläessään täydellisen pimennyksen kellontarkan täydelliset vaiheet, kerrotaan uusimmassa Tähdet ja avaruus -lehdessä.

Omasta historiallisen upeasta vinkkelistään pimennystä pääsivät seuraamaan Mir-aseman kolme kosmonauttia. "Varjo oli hyvin selkeä", totesivat kosmonautit ja huomauttivat, että tätä ennen kukaan ihminen ei ole nähnyt täydellistä auringonpimennystä avaruudesta.

Täydellisen pimennyksen aikana tuntui kuin silmissä olisi ollut vikaa; Aurinko paistoi eikä pilviä ollut, mutta silti hämärsi, oli miltei täysi pimeys. Auringosta alaviistoon loisti planeetta Venus. Mutta kaiken kruunasi Auringon hohtava kruunu, korona.

Ursan yhteismatkalaiset olivat lähellä Siofókin kaupunkia, Balaton-järven rannalla Unkarissa. Keskipilvet kiusasivat jonkun verran pimennystä, mutta Aurinko onneksi näkyi ohuiden yläpilvien läpi. Hyvinkään Polariksen matkaporukka seurasi pimennystä noin 50 km Ursan ryhmästä itään. Kumpupilvet kiusasivat ikävästi, mutta pimennyksen lopusta näkyi puolisen minuuttia. Jyväskylän Siriuksen matkalaisia onni suosi, sillä pimennys näkyi alusta loppuun pilvettömältä taivaalta.

Kotimaassa seurattiin osittaista pimennystä vaihtelevissa sääoloissa. Suurimmassa osassa maata oli pilvistä ja sateista. Ursan tornilla Helsingissä pimentyvä Aurinko pilkahti jonkun aikaa. Esimerkiksi Vantaalla nähtiin suurimman pimennyksen vaihe, kun taas Järvenpäässä pilvet peittivät näkymät juuri ennen maksimia.

______________
Toimitukselle: Lisätietoja Jari Mäkinen, puh. 040 5509198, Veikko Mäkelä, puh. 050 5668023, Marko Pekkola, puh. (09) 68404050, Markus Hotakainen, puh. 040 7024412.

Sidereus Nuncius ja Maailmankaikkeus 2000 Ursalta

Sidereus Nuncius on vaikutuksiltaan kaikkein dramaattisimpia koskaan julkaistuja tieteellisiä teoksia. Kirjassa Galileo Galilei paljasti aikalaisilleen täysin tuntemattomia ilmiöitä, jotka oli havainnut uudella salaperäisellä laitteella, kaukoputkella. Havainnot mullistivat maailmankuvan: Se pyörii sittenkin!

Klassikko ilmestyy nyt lähes 400 vuoden kuluttua ensi kertaa suomeksi. Käännöstekstin lisäksi suomennoksessa on selitysosa, jossa kerrotaan millaiseen maailmaan Sidereus Nuncius ilmestyi ja mikä Galilei oli miehiään. Puuhakas Galilei juoni itselleen taloudellisia etuja. Galilei hioi erinomaisia linssejä, mutta ymmärsikö hän lainkaan, miten kaukoputki toimi? Kirjan on kääntänyt ja selitysosalla varustanut professori Raimo Lehti.

Ursa juhlistaa 2000-luvun alkua perustamalla uuden, tähtitieteen tutkimukseen keskittyvän vuosikirjan. Uusi Maailmankaikkeus-vuosikirja tulee täydennykseksi tähtitaivaan näkymiin ja tähtiharrastukseen keskittyvän Tähdet-vuosikirjan rinnalle. Maailmankaikkeus-vuosikirjan kirjoittajaksi lupautui dosentti Heikki Oja, joka on yli kolmenkymmenen vuoden ajan seurannut tähtitieteen kehitystä aitiopaikalta. Maailmankaikkeus kertoo tähtitieteen taustat ja viimeisen vuoden tärkeimmät uutiset. Kirjassa ovat myös tähtitieteen vuoden kuvat ja tiedossa olevat tulevan vuoden tapahtumat.

________________
Toimitukselle lisätietoja: Professori Raimo Lehti, puh. (09) 7249945, dosentti Heikki Oja, (09) 19122942, julkaisupäällikkö Markku Sarimaa, puh. (09) 68404060.

[Etusivu] [Apua][Hakemisto][Uutta]