29.1.1998 Webmaster

Ursan lehdistötiedote 2/98

Vapaasti tiedotusvälineitten käyttöön

Mitä kaikkea taivaalta sataakaan

Lumihiutaletta voidaan kutsua taivaalliseksi sanansaattajaksi, sillä sen muoto ja rakenne kertovat lämpötilasta ja kosteudesta hiutaleen syntymäpilvessä ja sen alapuolella, kerrotaan uudessa suomalaisessa säästä kertovassa kirjassa Ilmakehä ja sää.

Kaikki Suomessa havaittava sade tihkusadetta lukuunottamatta syntyy lumikiteinä. Kesäaikaan sade ehtii yleensä sulaa vedeksi ennen kuin se putoaa maanpinnalle asti.

Tihkusateen pisarat syntyvät tiheässä sumupilvessä pilvipisaroiden törmäillessä toisiinsa. "Jos lämpötila on pakkasen puolella, tihkupisarat voivat olla alijäähtyneitä tai jäätyneitä. Jälkimmäisessä tapauksessa muodostuu mannaryyniä muistuttavia lumijyväsiä, alijäähtynyt vesi taas sataa jäätävänä tihkuna, joka maahan osuessaan jäätyy hyvin liukkaaksi jääkuoreksi eli iljanteeksi", kertoo meteorologi Elena Saltikoff, yksi Ilmakehä ja sää -kirjan tekijöistä.

Muissa satavissa pilvissä pienet jääkiteet kasvavat vesipisaroiden kustannuksella härmistymällä lumikiteiksi. Lumikiteet takertuvat toisiinsa lumihiutaleiksi, jotka putoavat alaspäin, ja mahdollisesti sulavat ja haihtuvat matkan varrella.

Vesimolekyylin muodon takia lumikiteet voivat olla muodoltaan kuusikulmaisia levyjä, kuusisakaraisia tähtiä, neulasia, pylväitä, tai näiden yhdistelmiä. Kidemuoto riippuu kiteen syntymäpaikan kosteudesta ja lämpötilasta. Tuttuja kuusisakaraisia pitsitähtiä syntyy vain -12 ja -17 asteen välillä, kun kosteus on riittävän suuri.

Kaikki syntyneet kiteet eivät putoa suoraan maahan, vaan ne kulkevat ilmapyörteiden mukana pilven eri osissa ja voivat sulaa. Näin syntyvät rakeet, jotka voivat kerätä pintaansa useita jääkerroksia sulaessaan ja jäätyessään, kun ne kiertelevät pilven eri osissa. Pilvessä liikkuvan lumikiteen pintaan voi takertua pilvipisaroita, jotka jäätyvät kiteen pinnalle pieniksi nystermiksi kuin raesokeri pullan pinnalla. Tällaisia lumikiteitä sanotaan huurtuneiksi.

Lumirakeet muistuttavat styroxin muruja tai raejuustoa (sitä isompirakeista lajiketta). Jäärakeita puolestaan sanotaan pelkästään rakeiksi ja ne ovat kovia ja kiiltäväpintaisia eivätkä niin valkoisia kuin lumirakeet. Suurin USA:ssa havaittu rae painoi yli 700 grammaa.

Eräs Ilmakehä ja sää -kirjan tekijöistä on Hannu Karttunen, joka juuri voitti 150 000 markan Tieto-Finlandia-palkinnon edellisellä Ursan kustantamalla teoksellaan Vanhin tiede &endash; tähtitiedettä kivikaudesta kuulentoihin.

_______________
Karttunen, Koistinen, Saltikoff ja Manner: ilmakehä ja sää, Ursa. Nid. 368 s. 199 mk.

Lisätietoja: Elena Saltikoff, Ilmatieteen laitos, puh. (09) 1929 3620; Jarmo Koistinen Ilmatieteen laitos, puh. (09) 1929 3620; Hannu Karttunen, Tuorlan observatorio, puh. (02) 274 4252 ja Markku Sarimaa, Ursa.


Miksi vuorokaudessa on 24 tuntia?

Päivä päivältä valoisa aika lisääntyy ja valo saa jälleen suomalaisetkin uskomaan elämän jatkumiseen ja kevään tuloon. Aurinko laskeekin tammikuun lopulla Helsingin horisontin mukaan jo tunnin myöhemmin kuin vuodenvaihteessa. Mutta miksi vuorokaudessa on 24 tuntia? Vastaus löytyy juuri Tieto-Finlandia -palkinnon saaneesta Vanhin tiede -kirjasta.

Maapallon pyörähtäminen akselinsa ympäri kestää tietyn ajan, sen voi helposti havaita esimerkiksi keskipäivän hetkestä seuraavaan keskipäivään. Me jaamme tämän ajan 24 tuntiin. Muinaiset egyptiläiset jakoivat taivaan 36:een kymmenen asteen osaan taivaanekvaattorin kohdalta. He kutsuivat osia dekaaneiksi. Dekaanien nousut ilmoittivat mikä yön hetki oli alkamassa.

Voisi kuvitella, että tällaisessa järjestelmässä yön pituus olisi 18 tuntia. Egyptiläisten yön pituus oli kuitenkin vain 12 tuntia. Vuoden lyhimpänä yönä voi nähdä vain 12 dekaanin nousevan, ja ilmeisesti tämän vuoksi yö jaettiin 12 tuntiin. Päivällä puolestaan käytettiin kymmenjärjestelmää, ja päivän pituus oli siis 10 tuntia. Yön 12 tuntiin ja päivän 10 tuntiin lisättiin vielä tunti sekä aamu- että iltahämärää varten, näin vuorokauden pituudeksi tuli 24 tuntia. Tunnit olivat siis erimittaisia keskenään.

Egyptin kulttuurin saavutuksista huolimatta se ei onnistunut jättämään jälkeensä mitään merkittäviä tähtitieteellisiä havaintoja tai keksintöjä, lukuunottamatta tätä hiukan omituista vuorokauden jakoa tunteihin. Egyptissä tarvittiin hieman tähtitiedettä kalenterin pitoon Niilin tulvien ajankohtien ennustamiseen ja vähän geometriaa tilusten rajojen merkitsemiseen uudelleen tulvan väistyessä. "Tiede pysähtyi tasolle, jossa se pystyi tyydyttävästi palvelemaan näitä käytännön tarpeita. Tässä näemme, miten tulosvastaavuus vaikuttaa perustutkimukseen", sanoo Hannu Karttunen, Vanhin tiede -kirjan tekijä. (Ursa)

_______________
Lisätietoja: Hannu Karttunen, Tuorlan observatorio, puh. (02) 2744252 ja Markku Sarimaa, Ursa.


[Etusivu] [Apua][Hakemisto][Uutta]