1.1.98 Webmaster

Ursan lehdistötiedote 8/97

Vapaasti tiedotusvälineitten käyttöön

22.12.1997

Kirkkaita planeettoja joulun taivaalla

Joulun aikoihin tähtitaivaalla on harvinaisen paljon planeettoja melko pienellä alueella.

Matalalla eteläisellä taivaalla näkyvät planeetat Jupiter ja Venus, jotka ovat kirkkaimmat taivaankappaleet Auringon ja Kuun jälkeen. Punainen huomattavasti heikkovaloisempi planeetta Mars ohittaa Venuksen joulun alla. Planeettoja pitää havaita heti iltapäivällä taivaan pimettyä. Planeetat laskevat jo alkuillasta. Kaukaiset planeetat Uranus ja Neptunus ovat myös samalla seudulla, mutta niiden havaitsemiseen ei tällä kertaa ole mahdollisuuksia.

Jupiter on hieman Venusta heikompi, mutta kuitenkin hyvin kirkas. Se näkyy hieman Venusta pitempään ja laskee lounaaseen klo 20 tienoilla. Jupiterin neljä suurinta kuuta näkyvät jo kiikarillakin, ja kaukoputkella näkee planeetan pinnan tummat pilvivyöt.

Rengasplaneetta Saturnus näkyy erinomaisesti vaikkakaan se ei ole kovin silmiinpistävä.

Se on Kalojen tähdistössä ja on tämän taivaan seudun kirkkain kohde. Saturnus laskee vasta puolen yön jälkeen.

Kuun avulla voi myös tunnistaa planeettoja. Uudenvuodenaattona 31.12. kapea kuunsirppi on lähellä Venusta. Myöhemmin uudenvuoden yönä Kuu ohittaa punaisen Marsin. 1.1. illalla Kuu lähestyy Jupiteria. Kuu ohittaa 5.1. Saturnuksen.

Venus lakkaa näkymästä pian uuden vuoden jälkeen. Jupiter näkyy illalla helmikuun alkuun saakka; Mars näkyy vähän pitempään. Saturnus näkyy illalla maaliskuun loppupuolelle saakka. Planeettojen näkymisestä kertoo tarkemmin Ursan vuosikirja Tähdet 1998.

Tammikuun alussa taivaalla näkyy kvadrantidien parveen kuuluvia meteoreja (tähdenlentoja). Maksimi on 2. ja 3. päivän välisenä yönä, kerrotaan äskettäin ilmestyneessä Tähdet ja avaruus -lehdessä. Tällöin voi kaikkialla taivaalla nähdä jopa useita kymmeniä meteoreja tunnissa, jos olot ovat suotuisat. (Ursa)

_________________________________________________________________________

Toimitukselle: Lisätietoja Ursan toiminnanjohtaja Seppo Linnaluoto, puh. (09) 174048 tai
040-5953472


Huuhaakritiikkiä ja ilmakehää Ursalta

Suomalaisten epäilijöiden yhdistys Skepsis ry jakoi tämänvuotisen huuhaapalkintonsa yhteisesti kaikille niille uskomuslääkinnän tahoille, jotka hoitoja antaessaan tekevät asiakkaistaan tautidiagnooseja olematta kuitenkaan laillistettuja lääkäreitä ja hammaslääkäreitä.

Huuhaapalkintoja Skepsis on jakanut jo vuodesta 1989, mutta positiivinen Sokrates-palkinto jaettiin vasta kolmannen kerran. Sen sai Radiomafia rationaalista ajattelua herättävästä ohjelmapolitiikasta. Vuosi sitten Ursa sai Sokrates-palkinnon 75 vuotta jatkuneesta tieteen popularisoinnista ja harrastustoiminnan edistamisestä.

Muun muassa uskomuslääkintä saa kyytiä Ursan kustantamassa ja Skepsiksen julkaisemassa kirjassa Paholaisen asianajajan paluu - opaskirja skeptikolle. Muita kirjassa käsiteltyjä aiheita ovat esimerkiksi ufot ja sieppaukset, astrologia, parapsykologia, hypnoosi, maasäteily ja Rudolf Steinerin anroposofia. Kirjassa käsitellään myös havaintopsykologiaa, tieteen tuntomerkkejä ja näennäistieteen olemusta.

Ursa on myös juuri saanut painosta uusimman kirjansa Ilmakehä ja sää. Se kertoo kaiken ilmasta ja ilmakehästä. Säätiedotus kertoo milloin sataa. Ilmakehä ja sää kertoo, miksi sataa. Suomen sää on ainutlaatuinen maantieteellisen sijaintimme vuoksi. (Ursa)

___________________________________________________________________________

(Toimitukselle lisätietoja: Skepsiksen puheenjohtaja Ilpo V. Salmi, puh. (09) 5881943 tai 040-4901413 sekä Ursan julkaisupäällikkö Markku Sarimaa, puh. (09) 174048.)

Toimittajat voivat pyytää uutuuskirjojen arvostelukappaleet Ursasta allaolevalla lomakkeella, puhelimella (09) 174048 tai faksilla (09) 657728.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry, Raatimiehenkatu 3 A 2, 00140 HKI

Pyydän lähettämään seuraavat arvostelukappaleet:

Paholaisen asianajajan paluu - opaskirja skeptikolle

Ilmakehä ja sää

Viestimen nimi:________________________________________________________

Tilaajan nimi ja osoite: ______________________________________________

_____________________________________________________________


[Etusivu]  [Apua] [Hakemisto] [Uutta]