Suvi Viranta-Kovanen

Tiedettä kaikille: Elämä

22,00 27,50 

Tiedettä kaikille -sarjan uusin teos johdattaa uteliaan lukijan elävään luontoon evoluution kautta.

Poista

Fossiilit osoittavat että Maassa oli elämää jo
3,4 miljardia vuotta sitten. Tästä yksinkertaisesta alusta on kehittynyt kaikki maapallon nykyinen elämä.

Elämä näyttää noudattavan tiettyjä kaavoja, ympärillämme ei käyskentele pilvenpiirtäjien kokoisia jättiläiseläimiä tai kuusijalkaisia nisäkkäitä. Uusia rakenteitakaan ei putkahda tyhjästä. Ihmiset kuulevat tarkasti ja osaavat puhua, koska 500 miljoonaa vuotta sitten eläneen parisenttisen pikaian kiduskaaret ovat evoluution myötä kehittyneet korvan ja kurkun rakenteiksi. Mitkä tekijät vaikuttavat evoluutioon, mikä sitä rajoittaa?

Vaatimukset elämän synnylle ovat ankarat ja ainoa tuntemamme esimerkki elämästä on omalta maapalloltamme. Onko elämän synty maailmankaikkeudessa ainutkertaista? Millaista elämä voisi olla muilla planeetoilla ja miten sen voi tunnistaa?

Tiedettä kaikille -sarjan uusin teos johdattaa uteliaan lukijan elävään luontoon ja elollisen ytimeen elämän syntymisen, historian ja nykytilanteen kautta evoluution näkökulmasta.

Paleontologi, FT Suvi Viranta-Kovanen on tutkinut petoeläimiä Washingtonin Smithsonian-instituutissa ja opettaa anatomiaa Helsingin yliopistossa.

Sisältö:

1 Elämän olemus
2 Elämän kemiaa
3 Elämän synty
4 Elämä kehittyy
5 Elämän puun haarautuminen
6 Bakteerit
7 Arkit
8 Alkueliöt
9 Kasvit
10 Sienet
11 Eläimet
12 Evoluution rajoitteet
13 Varhainen nisäkkäiden kehitys
14 Ekologiaa
15 Elämää maapallon ulkopuolella

Korjauksia kirjaan

Paino 0.682 kg
Mitat 27.5 × 21.5 × 1.4 cm
Tekijä

Sidontamalli

Sivumäärä

ISBN

Painovuosi

2010

Korjauksia

Korjauksia kirjaan

Kirjastoluokka

56.41

Julkaisusarja

Ursan julkaisuja 122

Arviot

Mainion itseopiskelusarjan uusin [teos] johdattaa moderniin biologiaan pätevästi ja innostavasti. — Petri Riikonen, Tiede 12/2010

Valitse normaalihinta / Ursan jäsenhinta

,

Päätekijä

Suvi Viranta-Kovanen

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry

Ursa on Suomen suurin tähtitieteellinen yhdistys. Välitämme tietoa tieteestä ja tarjoamme selkeän ja asianmukaisen käsityksen maailmankaikkeudesta. Ursan jäsenet ovat kaikenikäisiä tiedonjanoisia ihmisiä ympäri Suomen.

Ursa julkaisee Tähdet ja avaruus -lehteä sekä tietokirjoja tähtitieteestä ja sen lähitieteistä. Hyvälaatuiset kaukoputket ja tähtikiikarit saat jäsenenä edullisemmin Ursan myymälästä. Tietämättömyyttä, toivottomuutta ja tylsistymistä vastaan tarjoamme kursseja, esitelmiä, kerhoja ja leirejä sekä Kaivopuiston tähtitornilla tähti- ja aurinkonäytöksiä.

>> Uskalla tietää, liity Ursaan.