Kari Enqvist

Johdatus suhteellisuusteoriaan

18,00 24,00 

Suhteellisuusteorian perusteet.

Suhteellisuusteoria on yksi fysiikan ja ehkä kaiken luonnontieteen suurimmista intellektuaalisista saavutuksista.

Suhteellisuusteoria on teoria ajasta ja avaruudesta, ja se on monin tavoin arkikokemuksemme vastainen. Sen vuoksi sitä pidetään usein vaikeana. Suhteellisuusteoriaa kohtaan tunnettua kauhunsekaista ihailua korostaa vielä se, että koko suhteellisuusteoria on yhden henkilön, Albert Einsteinin, luomus.

Suhteellisuusteorioita on kaksi. Suppea suhteellisuusteoria, joka syntyi vuonna 1905, vastaa kysymykseen, miltä kappaleiden liikkeet näyttävät eri havaitsijoiden näkökulmista. Teoriasta on peräisin mm. fysiikan kuuluisin kaava. Yleinen suhteellisuusteoria on suppean suhteellisuusteorian yleistys ja tarkastelee toistensa suhteen kiihtyvässä liikkeessä olevia havaitsijoita. Yleinen suhteellisuusteoria on näin teoria painovoimasta eli gravitaatiosta. Yleisen suhteellisuusteorian sovellusala löytyy yhä enenevässä määrin astrofysiikan lisäksi kosmologiasta, sillä se on myös teoria kaiken totaliteetille eli koko maailmankaikkeudelle.

Helsingin yliopiston kosmologian professori ja tietokirjailija Kari Enqvist on tehnyt kirjan yliopistossa pitämiensä Suhteellisuusteorian perusteet ja Modernin fysiikan alkeet -luentojen pohjalta. Kirja ei ole jokamiehen opus, vaan fyysikon kirja suhteellisuusteoriasta ja sisältää runsaasti lukiotasoista ja edistyneempääkin matematiikkaa, mikä varoituksena mainittakoon.

Saatavissa opiskelijahintaan Kolmen sepän kirjakaupasta, Mannerheimintie 5 C, Helsinki.

Sisältö:

1 Johdanto
2 Liikeopin perusteista
3 Maxwellin yhtälöt
4 Suhteellisuusteorian perusperiaatteet
5 Lorentzin muunnosten seurauksia
6 Avaruusaika
7 Suppean suhteellisuusteorian dynamiikkaa
8 Yleinen suhteellisuusteoria
9 Mustat aukot
10 Kosmologia

Paino 0,241 kg (kilogramma)
Mitat 25,0 × 17,5 × 0,7 cm (senttimetri)
Tekijä

Sivumäärä

ISBN

Painovuosi

2011

Painos

2. korjattu painos

Korjauksia

Korjauksia 1. painokseen (pdf-tiedosto)

Kirjastoluokka

53.11

Julkaisusarja

Ursan julkaisuja 126

Valitse normaalihinta / Ursan jäsenhinta

,

Päätekijä

Kari Enqvist

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry

Ursa on Suomen suurin tähtitieteellinen yhdistys. Välitämme tietoa tieteestä ja tarjoamme selkeän ja asianmukaisen käsityksen maailmankaikkeudesta. Ursan jäsenet ovat kaikenikäisiä tiedonjanoisia ihmisiä ympäri Suomen.

Ursa julkaisee Tähdet ja avaruus -lehteä sekä tietokirjoja tähtitieteestä ja sen lähitieteistä. Hyvälaatuiset kaukoputket ja tähtikiikarit saat jäsenenä edullisemmin Ursan myymälästä. Tietämättömyyttä, toivottomuutta ja tylsistymistä vastaan tarjoamme kursseja, esitelmiä, kerhoja ja leirejä sekä Kaivopuiston tähtitornilla tähti- ja aurinkonäytöksiä.

>> Uskalla tietää, liity Ursaan.