Tähtitiedettä aloittelijoille

Tähtitaivasta voi ihastella aluksi paljain silmin tai pienen kiikarin avulla.

Yksi yleisimpiä Ursaan tulevia kysymyksiä on se, miten tähtiharrastus aloitetaan. Mitään alkuvaatimuksia ei ole, sillä tähtitiede sopii harrastukseksi niin nojatuolissa viihtyvälle kuin tähtitaivasta tarkkailevallekin. Et tarvitse alan tutkintoa, tähtikaukoputkea tai omaa avaruusrakettia. Tähtitaivaasta kiinnostuneen ei tarvitse viettää koko yötä kylmän talvisen tähtitaivaan alla, sillä tähtitaivaan upeaan loistoon voi tutustua paljain silmin vaikka iltakävelyllä.

Moni mieltää tähtiharrastuksen pitävän sisällään vain yötaivaan ja nimen omaan tähtien ja planeettojen tarkkailun, mutta yhtä hyvin harrastuksen pariin voi kuulu myös päivätaivaan ilmiöt kuten sateenkaaret, haloilmiöt ja erilaiset myrskyilmiöt. Yötaivaalla voi myös näkyä haloilmiöitä, minkä lisäksi siellä voi olla vaikkapa tähdenlentoja, revontulia tai valaisevia yöpilviä. Kaikkia eivät ole kiinnostuneita juuri tähdistä tai planeetoista, vaan intohimo saattaa kohdistua johonkin aivan muuhun taivaalla näkyvään ilmiöön. Keskity siihen mikä juuri sinua kiinnostaa!

Tähtiharrastus on helppoa

Sekä nojatuoliharrastaja että taivaan tarkkailija voi liittyä Ursan jäseneksi, sillä Ursan jäsenille lähetettävä Tähdet ja avaruus -lehti on oiva lukupaketti sekä teoreettisemmin suuntautuneille että taivaan katselusta kiinnostuneille. Voit tutustua kahdeksan kertaa vuodessa ilmestyvään lehteen sen nettisivuilla www.avaruus.fi. Kannattaa ottaa seurantaan myös lehden nettiuutiset!

Jos haluat lukea lisää avaruudesta, kannattaa tutustua kirjaan Universumi. (Heikki Oja, Ursa). Kirjassa esitellään reilu sata maailmankaikkeuden ilmiötä, ja se sopii niin vasta-alkajille kuin jo enemmän lukeneille. Ursan julkaisemien kirjojen joukosta löytyy kaikille sopivaa luettavaa.

Tähtitaivas on täynnä ihmeellisiä asioita

Tähtitaivaan tarkkailija pääsee alkuun Ursan verkkosivuilta löytyvän tähtikartan avulla. Tähtikartta näyttää oman paikkakuntasi tähtitaivaan haluamallasi hetkellä. Iltakävelylle voi ottaa mukaan Ursan planisfäärin, ja vinkkejä tähtitaivaan katseluun löytyy Ursan Tähdet-vuosikirjasta, josta löytyy myös ajankohtainen tähtikartta jokaiselle kuukaudelle.

Taivasta voi tarkkailla mainiosti paljain silmin ilman apuvälineitä. Jos Kuun tai himmeämpien kohteiden tarkkailu kuitenkin kiinnostaa, pieni kiikari on hyvä alku. Ursan verkkokaupasta löytyy näppärä tähtiharrastajan aloituspaketti, joka sisältää korkealaatuisen kiikarin, Ursan planisfäärin ja Tähdet-vuosikirjan. Jos mielessä on kaukoputken hankinta, kannattaa tutustua Kaukoputken ostajan oppaaseen.

Ursa kokoaa tähtitieteen harrastajat yhteen

Kun näet taivaalla jotain jännää, voit jakaa kokemuksesi muiden kanssa Ursan Taivaanvahdissa, jossa voit selailla myös muiden havaintoja ja tarkistaa, näkikö joku muukin samat revontulet tai tulipallon.

Ursa löytyy myös Facebookista ja Instagramista, ja Ursan esitelmiä ja podcasteja voi katsoa ja kuunnella Youtubesta.

Auringonpimennys Ursan tähtitornilla Helsingin Kaivopuistossa maaliskuussa 2015. Kuva: Ahti Kannosto