Skip to content

Tähtiviisari

Suomalaista tähtiharrastusta

Ukkoskausi avattu

Veikko Mäkelä 10.5.2007

Olin koko päivän työpaikan yhteisöllisyystilaisuudessa Söderkullan kartanolla Sipoossa. Iltapäiväksi sattui omalta kohdalta kauden ensimmäinen ukkonen, joka pelasti päivän.

Tehdessämme joukkuetehtäviä iltapäivän aikana ulkona pohjoiseen ja itäiseen horisonttiin oli hiipinyt kuin varkain tumma sadepilvi, joka alkoi klo 14:n aikaan murista melkoisesti. Näytti aluksi, että pilvi viistää idän puolelta, mutta pohjoisen puolella oli myös pilveä, jonka epäilin vahvasti tulevan päälle ennemmin tai myöhemmin.

Kahvitauon jälkeen tulimme ulos ja kontrasti Auringon valaisemien vähän jo keväisen vihertävien lehtipuiden ja tumman pilven välillä on oli huikaisevan hieno. Tovin ehdimme vielä ulkoilla, kunnes pilvi tosiaan tuli päälle ja alkoi heitellä vettä kunnolla.

Kuvailin joukon kuvia ja pääsinpä tekemään myös negatiivisen raehavainnon myrskybongausjaoston Rapu- ja HydroClass-projekteihin.

Havaitsemisesta

Artikkelien selaus

PreviousKamera huollettuna
NextSe on Venus – edelleenkin
Copyright © 2025. Tähtiviisari
Powered By WordPress and Silver Quantum