Skip to content

Tähtiviisari

Suomalaista tähtiharrastusta

Tulevia komeettoja

Veikko Mäkelä 19.11.2006

(4P/Faye, kuva: Veijo Kallio 15.10.) Ursa Minorin Kiertolaiset-palsta tuli valmiiksi, vaikka siihen meni kyllä enemmän kuin kolme tuntia, jota alunperin arvelin. SWAN-havaintojen ohella kirjoittelin vähän tulevistakin komeetoista. Ja ainakin putken käyttäjille niitä on tarjolla.

SWAN-kalkulointia

Veikko Mäkelä 19.11.2006

(Kuva: Vesa Kankare, 29.10.06) Lähes koko sumuinen päivä on mennyt koneen ääressä SWAN-komeetan havaintoja käsitellessä Ursa Minor -juttua varten. Eniten mielenkiintoa keräsi kuitenkin Antti Kuosmasen 29.10. animaation tulosten käsittely.

UMI-savotta edessä

Veikko Mäkelä 17.11.2006

Sunnuntaihin mennessä pitäisi saada aikaa Ursa Minor -juttu ja tässä vaan taas virittelen blogisivustoja. No, huomenna on lauantai ja viimeistään silloin tartun tuumasta toimeen. No, pasmat ovat selviä, kirjoittelen pääosin komeetta SWANin havainnoista.

Kerhojaostolle vetäjä

Veikko Mäkelä 17.11.2006

(Kuva: Mikko Suominen) Ursan kerho- ja yhdistystoimintajaosto kahlasi toista vuotta tilanteessa, jossa sillä ei ollut vetäjää. Jani Helanderin jätettyä viime vuoden syksyllä hommat, uutta nokkamiestä/naista on yritetty etsiskellä. Nyt, erinäisten vaiheiden jälkeen, homma näyttäisi olevan pitkästä aikaa ratkaistu.

Tähtiviisari herää taas eloon

Veikko Mäkelä 16.11.2006

Tähtiviisarin viimeisimmästa kirjoituksestä ”Yhdistysdemokratiaa vai kapinointia” on kymmentä päivää vaille vuosi. Nyt tilanne on teknisesti vihdoin sellainen, että voin ryhtyä taas säännöllisemmin kirjoittamaan blogiin. Alla hyrrää uusi blogimoottori B2Evolution, joka on monin verroin monipuolisempi kuin aiempi alusta. Mutta, kuinkas tässä tälläinen katkos siiten pääsi käymään?

Yhdistysdemokratiaa vai kapinointia?

Veikko Mäkelä 26.11.2005

Ursan syyskokouksessa 15.11. koettiin pieni episodi, kun harrastajat äänestivät Ursan seuraavaksi puheenjohtajaksi aktiiviharrastajan, Jorma Kosken, tutkijapiireistä ehdotetun kanditaatin Hannu Koskisen sijaan. Myös muissa valinnoissa käytiin tiivistä äänestystä. Jotkut ymmärsivät nämä kapinoinniksi, toiset katsoivat asian yhdistysdemokratian riemuvoitoksi. Vaan kummin oli?

Kitkeryyttä ilmassa?

Veikko Mäkelä 15.10.2005

Viime aikoina harrastajapiireissä, etenkin sähköisillä kanavilla, on noussut pintaan yllättävänkin kärkkäitä kannanottoja ja ristiriitoja. Onko kyseessä vain väliaikainen sattumalta ajallisesti yhteenosunut väittelyiden suma, vai oire jostain yleisemmästä ilmiöstä?

Valoilmiötkö tähtiharrastusta?

Veikko Mäkelä 4.9.2005

Viime aikoina on verkkokeskustelussa paikoin asetettu ilmakehän valoilmiöiden kuuluminen tähtiharrastukseen kyseenalaiseksi. Se, että ylipäätään joku katsoo voivansa arvioida, mikä on ainoaa oikeaa harrastusta, on pelottava ilmiö, jota ei toivoisi suomalaisessa tähtiharrastuksessa nähtävän.

Suomalaisista weblogeista

Veikko Mäkelä 5.8.2005

Onko suomalaisia tähti- ja ilmakehäharrastuksen aiheisia blogeja? Miten verkkolokeja voi hyödyntää järkevästi, niin että niistä voitaisiin kiinnostua? Mielipiteet verkkolokeista vaihtelevat. Jotkut vierastavat niitä, jotkut pitävät niitä vain tyhjänjauhantana. Verkkopäiväkirjamainen blogi voi joistakin tuntua vähemmän kiinnostavalta, koska kirjoittajan omakohtaiset tuntemukset eivät kiinnosta. Toisaalta on niitä, jotka ovat kiinnostuneita niistä nimenomaan ihmisläheisen …

Vilkasta yöpilvirintamalla

Veikko Mäkelä 31.7.2005

(Kuvat: Veikko Mäkelä, 27/28.6., 12/13.7. ja 13/14.7.) Kuluva kesä on vilkas yöpilvien suhteen. Heinäkuun loppuun mennessä on nähty jo kolmisenkymmentä yöpilvinäytelmää. Vilkas aktiivisuus ja heinäkuun alun hyvät säät ovat saaneet liikkeelle useita havaitsijoita. Videointi ja ns. automaattihavaitseminen ovat tulossa olevia trendejä.

Artikkelien sivutus

Edellinen 1 … 36 37 38 39 Seuraava
Copyright © 2025. Tähtiviisari
Powered By WordPress and Silver Quantum