Skip to content

Tähtiviisari

Suomalaista tähtiharrastusta

Esitelmäsarja etenee

Veikko Mäkelä 19.3.2008

Olin eilen Ursan esitelmäsarjan toisessa esitelmässä. Väkeä oli vähemmän kuin viikko sitten, mutta aihe oli yleiskiinnostava. Näyttää, että esitelmäsarja toimii, vaikkakaan ei ihan niin suurien odotusten mukaan, kuin aluksi annettiin ymmärtää.

Laitepäivillä

Veikko Mäkelä 9.3.2008

(Kuva: Mikko Suominen) Olin viikonloppuna taas vaihteeksi Tähtikalliolla, nyt

Tähdenpeittoa ja Google Mapsia

Veikko Mäkelä 3.3.2008 2 kommenttia

Ensi viikon keskiviikkoiltana on tulossa mielenkiintoinen tapahtuma: Suhteellisen kirkkaan tähden sivuava peitto. Sivuamislinja menee ihan tästä Hesan ja Espoon poikki. Pienen vinkin ansioista olen houkutellut porukkaa hyödyntämään Googlen karttatyökalujen mahdollisuuksia.

Poimintoja

Veikko Mäkelä 1.3.2008

Helmikuu meni jäi tosi vähälle Tähtiviisariin kirjoittamiselle. Ei niin, etteikö kuukauden aikana olisi tapahtunut mitään, pikemminkin päinvastoin. Välillä tuntui olevan enemmän kuin tarpeeksi tekemistä.

Kuu pimentyi pilvien takana

Veikko Mäkelä 21.2.2008

Niinpä siinä sitten kävi. Kuunpimennys oli enemmän kuin 100-prosenttinen: Sumupilvi peitti taivaan ja pimentyneen Kuun ainakin Helsingissä.

Aurinkokuntatapaamisessa

Veikko Mäkelä 19.2.2008 2 kommenttia

(Kuvat: Matti Suhonen, käsittely: Veikko Mäkelä) Viikonloppuna oli vihdoin aurinkokuntapaaminen. Kaikki meni kohtuullisen hyvin. Ekana iltana oli melko selkeääkin.

Ursan esitelmätoiminnasta

Veikko Mäkelä 11.2.2008

Kirjoittelin tammikuun lopulla vähän valituksen sanoja suunnitelmista muuttaa Ursan esitelmätoimintaa. Ursan hallituksen kokous oli, ja käsitykseni mukaan päädyttiin ehdottamaani ratkaisuun, jossa kokeillaan, miten uudentyyppiset esitelmäsarjat purevat, mutta näiden ulkopuolella jatketaan normaalia kuukausiesitelmätoimintaa.

Komeettaesitelmää aurinkokuntatapaamiseen

Veikko Mäkelä 11.2.2008

Olen väsäillyt viikonlopusta lähtien pientä esitystä komeetoista aurinkokuntatapaamiseen, joka on viikonloppuna. Kuvittelin, että siinä menisi pitempikin aika, mutta esitelmä alkaa olla jo melko hyvin kasassa.

Esitelmöimässä

Veikko Mäkelä 5.2.2008

Viikonloppu meni maalla. Se oli sellainen yhdistetty esitelmä- ja kotikulmillakäyntiviikonloppu. Esitelmä meni hyvin, viikonloppu oli osin myös lumimyräkkää.

Haloja ja asteroidia

Veikko Mäkelä 31.1.2008

Alkuviikon isot uutiset ovat olleet Marko Mikkilän Kernin kaari -kuvat sekä lähiasteroidi 2007 TU24. Kern oli kuvattu alunperin marraskuussa, mutta nyt oli asian maailmanjulkistus. Asteroidi taas pääsi julkisuuteen ulkomaisen uutistoimiston välityksellä.

Artikkelien sivutus

Edellinen 1 … 9 10 11 … 39 Seuraava
Copyright © 2025. Tähtiviisari
Powered By WordPress and Silver Quantum