Yhdistystoimintaa

    Tulevia komeettoja

    (4P/Faye, kuva: Veijo Kallio 15.10.) Ursa Minorin Kiertolaiset-palsta tuli valmiiksi, vaikka siihen meni kyllä enemmän kuin kolme tuntia, jota alunperin arvelin. SWAN-havaintojen ohella kirjoittelin vähän tulevistakin komeetoista. Ja ainakin putken käyttäjille niitä on tarjolla.

    SWAN-kalkulointia

    (Kuva: Vesa Kankare, 29.10.06) Lähes koko sumuinen päivä on mennyt koneen ääressä SWAN-komeetan havaintoja käsitellessä Ursa Minor -juttua varten. Eniten mielenkiintoa keräsi kuitenkin Antti Kuosmasen 29.10. animaation tulosten käsittely.

    UMI-savotta edessä

    Sunnuntaihin mennessä pitäisi saada aikaa Ursa Minor -juttu ja tässä vaan taas virittelen blogisivustoja. No, huomenna on lauantai ja viimeistään silloin tartun tuumasta toimeen. No, pasmat ovat selviä, kirjoittelen pääosin komeetta SWANin havainnoista.

    Kerhojaostolle vetäjä

    (Kuva: Mikko Suominen) Ursan kerho- ja yhdistystoimintajaosto kahlasi toista vuotta tilanteessa, jossa sillä ei ollut vetäjää. Jani Helanderin jätettyä viime vuoden syksyllä hommat, uutta nokkamiestä/naista on yritetty etsiskellä. Nyt, erinäisten vaiheiden jälkeen, homma näyttäisi olevan pitkästä aikaa ratkaistu.

    Yhdistysdemokratiaa vai kapinointia?

    Ursan syyskokouksessa 15.11. koettiin pieni episodi, kun harrastajat äänestivät Ursan seuraavaksi puheenjohtajaksi aktiiviharrastajan, Jorma Kosken, tutkijapiireistä ehdotetun kanditaatin Hannu Koskisen sijaan. Myös muissa valinnoissa käytiin tiivistä äänestystä. Jotkut ymmärsivät nämä kapinoinniksi, toiset katsoivat asian yhdistysdemokratian riemuvoitoksi. Vaan kummin oli?

    Mihin menet Cygnus?

    Tämän kesän Cygnus-tapahtuma matkasi pitkästä aikaa Pohjanmaalle. Eteläsuomalaisittain suhteellisen pitkä ajomatka ei pelottanut osanottajia; Lapuan Cygnus oli heti viime vuotisen jälkeen toiseksi suurin! Paikka ja järjestelyt olivat niin onnistuneita, ettei edes sade latistanut tunnelmaa.

    Onnistuneet tähtipäivät

    (Kuvat: Jorma Koski) Huhtikuun alussa, viikonloppuna 8.-10.4. järjestettiin Varkaudessa 32. tähtipäivät. Tapahtuma oli puitteiltaan ihan hyvin onnistunut. Aktiiviharrastajia olisi voinut olla paikalla vähän enemmänkin.

    Laitteita asianharrastajille

    (Kuva: Jorma Koski) Viikonloppuna 18.-20.3. pidettiin Räyskälässä jo 12. tähtiharrastajien laitepäivät. Tapahtumasta on vähitellen kehkeytynyt kolmas suurempi harrastustapahtuma Cygnuksien ja Tähtipäivien rinnalle.

    Havaintotorniverkko etenee

    Porin Cygnuksen 2003 edellä perustettiin löyhä yhteenliittymä tähtiyhdistysten havaintotorniprojekteille. Tavoitteena oli edistää yhteistyötä ja tiedonvaihtoa sekä hankkeiden teknisellä puolella että puoliammattimaisen havaintotoiminnan saralla. Ensimmäinen vuosi havaintotorniverkolla meni pääosin hankkeiden seuraamiseen ja joidenkin teknisten tietojen vaihtoon. Nyt ollaan vähitellen pääsemässä voimakkaammin havaintotoiminnan yhteistyöhön.

    Myrskybongaus vesilasissa

    Myrskybongausjaostolla on vetäjänvaihdos vireillä. Bongareita piti herätellä talviunesta jaostoasioihin parilla kärjistetyllä ärsytysviestillä. Loppujen lopuksi jaostotoiminta koettiin tärkeäksi. Myrskybongausjaostoa pari vuotta vetänyt Tom Eklund on jättämässä tehtäviään muille innokkaille. Hän ilmaisi jo alkusyksystä halukkuutensa vetätyä vetäjän pallilta. Asia tuli esille jälleen marraskuun alussa myrskybongareiden syystapaamisessa Valkeakoskella.