Projekteja

    Jälkitunnelmia Cygnukselta

    (Cygnuksen yhteiskuva, kuva: Jorma Koski) Cygnuksesta on nyt pari päivää ja univelka on välitellen nukuttu, tavarat purettu ja pyykit pesty. Yllättävän nopeasti on palauduttu arkirutiineihin, sillä poikkeuksella tosin, että olen lomalla ja rutiinit liittyvät tähtiharrastukseen. Monenlaista pientä Cygnuksen jälkihoitoa vielä täytyy tehdä, mutta puuhat ovat liittyneet pari päivää Tähdet-vuosikirjaan ja …

    Kuvia vuosikirjaan?

    Kirjoittelin tuossa muutama päiväsitten, että vuosikirja alkaa olla valmis tarkastuksiin. Samalla vihjaisin, että pitää laittaa kuvapyyntöjä porukalle. Perjantaisessa ”bisnessessiossa” Mannerin Ollin kanssa laadimme jonkunlaista toivelistaa.

    Vuosikirjan taitto mallillaan

    Kuukauden päivät sitten kirjoittelin Tähdet-vuosikirjan taitosta. Sitä oli tehty silloin noin pari viikkoa. Tällä hetkellä kirja alkaa olla suhteelisen hyvin kasassa tarkastuskierroksia varten.

    Vuosikirjaa

    Tähdet-vuosikirjan taitto alkoi kunnolla noin pari viikkoa sitten. Kaikkien kiireiden keskellä homma on ollut vähän hidasta. Onneksi aikaa vielä on. Uusi taittomallikin vähän hidastuttaa työtä.

    Kesäkausi alkaa

    No, tultiin toukokuun loppuun. Kesäkausi on siis alussa. Havaintorintamalla kesä tietää ainakin yöpilvihavaintoja. Toivottavasti myös myrskykausi on suosiollinen ja pääsee mukaan havaintokeikoille. Siitepölykehiäkin olisi juuri nyt tarjolla. Mänty tuntuu kukkivan ja raportteja kehistä tulee listalle.

    Paikkoja Google Earthiin

    Jatkoin tässä viikonloppuna pitkän tovin salapoliisityötä vanhojen tapahtumapaikkojen selvittelyssä. Homma liittyi tuossa aiemmin kirjoittamaani Yrjö Pullisen Google Earth -projektiin.

    Paljain silmin toinen painos

    Kirjoittelin tuossa maaliskuun alussa, että Tähtitaivas paljain silmin -kirjan eka painos alkaa loppua ja toista painosta ollaan valmistelemassa. Pienien kiemuroiden jälkeen korjaukset on nyt saatu painolle.

    Tutkielma etenee

    Olen pikku hiljaa päässyt lähelle kanditutkielman valmistumista. Tekstiosuus on käytännössä kirjoitettu ja viimeistely on menossa.

    Sekalaisia juttuja toipilaana

    Reilu viikko sitten iski flunssa, joka kesti useita päiviä. Noina päivinä ei paljon tullut mitään erityistä tehtyä, kun ei jaksanut. Nyt toipilaana ei osaa sitten oikein tarttua mihinkään isompaan juttuun. Toisaalta, ei tässä juuri nyt mitään ihan akuuttia vielä olekaan.

    Havaintopäiväkirja vihdoin

    Pitkään miettimäni havaintopäiväkirjahanke blogiin on vihdoin realisoitunut. Blogi ”Veikon havainnot – Veikko Mäkelän havaintopäiväkirja” on Tähtiviisarin rinnakkaisblogi Ursan koneella.